keksintöjen viikko 2019 Viitasaarella pidettävä Keksintöjen Viikko on mielenkiintoinen konsepti, jolla on jo vakiintuneet perinteet. Kyse on uudistumiskyvykkyydestä ja osoittaa pienen paikkakunnan mahdollisuudet nousta valtakunnallisesti tunnetuksi.

Viitasaaren kaupunkistrategiassa on keskeisessä osassa innovatiivisuus. Elinkeinopolitiikassa kantavana voimana on kokeileva toiminta. Keksintöjen Viikko on yksi konkreettinen ilmentymä Viitasaaren innovatiivisuudesta ja kokeilevasta kulttuurista.

Oli luontevaa mennä esittelemään Osaava-PK-hankkeen tuloksia Viitasaarelle Keksintöjen Viikolle.

Uteliaana ja odotukset korkealla asetin Osaava-PK-hankkeen materiaalit esille. Toivoin, että ihmiset olisivat kiinnostuneita kuulemaan uudistumiskyvykkyydestä ja siitä, mitä olemme saaneet projektissa aikaan.

Tapahtumassa oli iloinen puheensorina ja rento tunnelma. Ensimmäisten tuntien aikana yleisön joukossa oli paljon ikääntyviä ihmisiä. He kuitenkin pysähtyivät innostuneesti kuuntelemaan, mitä kerrottavaa minulla oli. Yksi ohikulkeva eläkeläinen oli työelämässään ollut ison organisaation HR-päällikkö. Hän innostui kovasti uudistumiskyvykkyydestä ja kertoi katsovansa projektissa tekemiämme videoita.

Päivän mittaan oli mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskusteluja. Yleisön joukossa oli eri ikäisiä ja eri taustaisia ihmisiä. Yleisön monimuotoisuudesta voi tehdä sen johtopäätöksen, että Keksintöjen Viikko on onnistunut konsepti ja tuo valtakunnallisesti ihmisiä Viitasaarelle.

Jäin itse pohtimaan uudistumiskyvykkyyttä laajempana ilmiönä kuin yrityksen uudistumiskyvykkyys. Uudistumiskyvykkyyttä voi katsoa myös yksilön näkökulmasta sitomatta sitä mihinkään organisaatioon. Onko uudistumiskyvykkyys ”henkivakuutus” seniori-ikäisten keskuudessa? Jos yksilö pysyy uteliaana uusille asioille, niin voisi kuvitella yksilön olevan kyvykkäämpi uudistumaan ja pysymään maailman menossa paremmin mukana. Toisaalta teknologian kehittyminen on niin nopeaa, että uudistumiselle voi tulla esteitä seniori-iässä, jos ei pysty omaksumaan siinä tahdissa uutta, kuin esimerkiksi teknologiat uudistuvat.keksintöjen viikko ständi jamk

Keksintöjen Viikko messutapahtuma kokoaa keksijöitä, startup-yrittäjiä, asiakkaita, rahoittajia sekä eri alojen asiantuntijoita yhteen. Tapahtuma tarjoaa hyvät mahdollisuudet verkostoitumiseen. Päivien aikana on mahdollisuus löytää myös yhteistyökumppaneita. Tapahtumassa on useita kymmeniä näytteilleasettajia ja myös keksintöjä on nähtävillä. Yksi elementti päivissä on asiantuntijaluennot ja ne keräävät yleisöä kuulemaan alustuksia eri aiheista. Puhujina oli mm. Teknologiateollisuus ry:stä Jukka Palokangas, joka piti mielenkiintoisen katsauksen teknologiateollisuuden tilanteesta. Tapahtumassa oli myös paneelikeskustelu robotiikan mahdollisuuksista maaseudun elinvoimaisuuden lisääjänä.

Erica Svärd
erica.svard(at)jamk.fi

Kirjoittaja Erica Svärd työskentelee liiketoiminnan lehtorina JAMKissa ja Osaava-PK -hankkeessa asiantuntijana.

OsaavaPK – Tuottavuutta pk-yritysten rekrytointia, osaamista ja uudistumiskyvykkyyttä kehittämällä on vajaa kolmevuotinen (1.3.2017-31.12.2019) ESR-hanke, jossa parannetaan yritysten tuottavuutta ja hyvinvointia pk-yrityksille suunnatun henkilöstöjohtamisen valmennusohjelman avulla. Hankkeen toteuttajia ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Työterveyslaitos ja LUT-yliopisto. Hankkeen rahoittajana toimii Hämeen ELY-keskus.