Nuotanvetoa Ylä-Suonteen kirkkaissa vesissä

Kello soi seitsemältä. Helteisen heinäkuun aamu on yllättävän viileä ja pilvinen. Laitan pitkää päälle, koska järvellä voi olla vielä kylmempää. Aamiaisen jälkeen ajan Ylä-Suonteen rannalla sijaitsevalle talakselle. Tapaan siellä ammattikalastajan sekä hänen avukseen tulleet kaksi henkilöä, joista toinen on paikallinen ja toinen vapaa-ajan asukas. Asianmukaisten varusteiden varmistamisen jälkeen lähdemme kahdella veneellä vesille. Nuotanveto on alkanut.

Perimätietoa, taitoa, teknologiaa ja huomiointia

Haetaan kolmas vene eli varsinainen nuottavene, joka sisältää kaikki tarvittavat välineet. Se on säilytyksessä saaressa, joka on jo lähempänä nuotta-apajia. Vene otetaan hinaukseen. Ajamme ensimmäiselle apajalle vain todetaksemme, että joku on jo ehtinyt laskea verkot vesille, jolloin nuotanveto on mahdotonta. Siirrymme siis seuraavaan. Matkalla kyselen, että onko nuotanvetokohdat merkitty jotenkin karttaan. Ei, vaan tiedot apajista ovat suullista perimää ja hänen kalastusalueellaan sijaitsee seitsemän apajaa. Järven pohja on ratkaisevin tekijä, koska nuottaverkko kulkee pohjaa mukaillen. Tästä syystä nuotanveto ei sovellu kohtiin, joissa on pohjassa esteitä kuten hakoja, liuskekiviä tai muuta. Verkko voi tarttua tai rikkoutua.

Matkalla ammattikalastaja esittelee minulle myös Ylä-Suonteen saaristoa ja kertoo, että aikoinaan sinne oli ehdolla kansallispuisto. Hanke kuitenkin kaatui paikallisten vastustuksesta. Kansallispuiston sijaan Ylä-Suontee on nyt suojeltu Natura-alue ja erityisesti linnustollisesti merkittävä. Tämä tieto vahvistuu seuraavalla apajalla, jonka saaressa pesii kalasääski. Linnut ovat hädissään, joten jätämme tämänkin apajan rauhaan ja jatkamme matkaa. Muutamalla seuraavalla apajalla luotain näyttää, että ei kannata edes yrittää. Ainoa kohta, jossa näkyy jotain kalojen elämää, on myös jätettävä rauhaan, koska saaressa on mökkiläinen paikalla. Häntä ei haluta häiritä. Olemme kiertäneet yli tunnin järvellä ja enää yksi apaja on käymättä. Onneksemme Ahti on sittenkin hyvällä tuulella, koska luotain näyttää, että tällä viimeisellä apajalla on toivoa saaliista. Rantaudumme saareen ja lopultakin varsinainen nuotanveto alkaa.

Nuotanveto

Nuottaverkko, 15 metriä korkea ja 140 metriä leveä, on vaikuttava mytty veneen pohjalla. Haluan todellakin nähdä, miten on mahdollista laskea verkko järveen ilman, että se sotkeutuu tai laskija sotkeutuu siihen.

Yksi veneistä sidotaan saaren puuhun ja veneen perään menee käsivinssin taakse henkilö. Vinssissä on reilu määrä narua, jonka pää on sidottu nuottaveneessä olevan nuottaverkkonarun päähän. Nuottaveneessä on perämoottorin käyttäjä, joka ohjaa venettä ammattikalastajan potkiessa eli laskiessa nuottaa. Vinssi pyörii vinhaan, kun nuottavene loittonee rannassa olevasta veneestä ensin kohtisuoraan kymmeniä metrejä. Sitten se kääntyy oikealle mennäkseen siihen suuntaan jonkin matkaa ennen kuin palaa takaisin kohti saarta. Näin on syntynyt iso hevosenkenkäverkko, jota aletaan vetämään pohjia myöten lähemmäksi saarta. Nuottavene on siis sidottu myös saaren puuhun, ja tämän jälkeen molemmat veneet alkavat veivaamaan vinssejään ja hinaamaan nuottaverkkoa lähemmäksi. Kolmas henkilö siirtää maalta käsin veneitä lähemmäksi toisiaan pari kertaa. Näin alue supistuu ja mahdollinen saalis alkaa kerääntyä kohti peräpussia.

Kun nuottaverkonnarun päät ovat näkyvissä siirrymme kaikki samaan veneeseen ja alkaa varsinainen nostaminen. Vene on poikittain. Kaksi vetää nuottaa samaan rauhalliseen tahtiin ja heidän keskellänsä oleva survoo vettä silloin tällöin porkalla eli kepillä, jonka päässä on pohjaton Mehukatti-kanisteri. Vetotahti pysyy samana loppuun asti, mutta mitä lähemmäksi peräpussi tulee, sitä nopeammin keskellä olevan on survottava vettä siten, että hengästyy ja säikyttää muikut nuottaverkon perille. Pikkuhiljaa perä lähestyy, ja lopulta saamme nähdä nuotanvedon tuloksen, joka on aina arvoitus. Näemme, että onnistuminen on paljon parempi kuin mitä alun kiertely ja luotain antoivat toivoa! Saamme saaliiksi oikean muikkupotin – 400 kg, ja suurin osa kaloista on oikeaa lajia sekä sitä suurinta mahdollista. Ammattikalastajan ja apureiden suupielet ovat korvissa, koska tili tulee olemaan hyvä ja mukana olleiden päivällinen on varmistunut.

Peräpussissa käy melkoinen kuhina, ja koska kaloja on paljon, niin saalista ei nosteta veneeseen vaan kalat uitetaan saaren kalliorantaan. Päivä on ehtinyt puoleen ja aamupäivän pilvet ovat kaikonneet tuoden tämän kesän tutun helteen takaisin. Muikut pitää siis saada pian jäihin ja matkaan kalankäsittelylaitokselle. Rantavedessä kaksi pitää peräpussin suuta auki ja kohollaan niin, etteivät muikut pääse karkuun. Kolmas poimii haavilla muikkuja pussista ja siirtää niitä suuriin saaveihin, joissa on jo jäämurska valmiina. Muikkujäähilesaaveja on lopulta molemmat veneet täynnä ja lähdemme ajamaan takaisin talaalle. Nuotanvedosta jää saaren rantaveteen merkiksi muikkuparvesta irronneiden suomujen kimallus muutamaksi päiväksi.

Normaalisti nuotanveto olisi päättynyt tähän, koska nuottaverkko voidaan jättää suoraan nuottaveneeseen odottamaan seuraavaa kertaa. Valitettavasti tällä kertaa nuottaverkko piti tuoda maihin putsattavaksi. Nuotanvedon aikana ohi ajanut veneilijä ei huomioinut ympäristöään eikä huomannut, että nuotanveto oli käynnissä. Tämän seurauksena hän ajoi nuottaverkon yli. Moottoriveneen säikäyttämät muikut uivat nuottaverkon sivuverkkoihin ja jäivät verkon silmiin kiinni. Sivuverkoista ehtii irrottamaan yksittäiset muikut samalla kun nostetaan nuottaa. Mutta tosiaan tällä kertaa niitä oli liikaa, joten nuottaverkko piti tuoda maihin putsattavaksi. Tämä lisätyö hidasti ja pitkitti päivää vielä tunnilla.

Kello neljätoista nuotanveto on päättynyt. Tosin ammattikalastajalla työpäivä vielä jatkuu, koska hän toimittaa kalat jatkokäsittelyyn. Seuraavana päivänä esimerkiksi Kissakosken lounaspöydässä on tarjolla isoa Suonteen muikkua. Meidän muiden nuotanvetäjien lautasilla on jo samana iltana lähikalaa herkuteltavana. Elämyksenä nuotanveto on ikimuistoinen, ja muikut maistuvat paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Katoava kansanperinne

Yle on tehnyt vuonna 2014 samaisen ammattikalastajan kanssa jutun ”Nuotanveto on katoavaa kansanperinnettä”. Tilanne ei ole valitettavasti parantunut seitsemässä vuodessa. Katoavuus on nähtävissä myös siinä, että hakukonetulokset nuotanveto-hakusanalla ovat hyvin vähäisiä. Tulokset ovat lähinnä mainintoja blogikirjoituksissa tai Youtube-videoita. Ja niiden kirjoittajat ja kuvissa olevat ovat ikääntyneitä oletettuja mieshenkilöitä. Perinteen ylläpitoon tarvitaan siis uutta verta.

Myös EU:n maaseuturahaston rahoittamassa, Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoimassa Matkalla kalaan -hankkeessa on tunnistettu, että on tärkeää muistuttaa perinnekalastuksen merkityksestä sekä tuoda esille sen monet mahdollisuudet. Nuotanvedon tapauksessa myös tarvitaan vähintään yksi tai kaksi kaveriksi, joten miksipä ei ottaisi matkailijoita mukaan avuksi. Päivä järvellä mukavassa seurassa ja kalat kotiin viemisinä kelpaisivat varmasti monelle.

Lisätietoa: www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/matkallakalaan

Kirjoittaja ja kuvat: KTM Hanna Hauvala työskentelee tällä hetkellä sertifioituna projektipäällikkönä Jyväskylän ammattikorkeakoulun Liiketoimintayksikössä. Hän on erikoistunut vastuulliseen liiketoimintaan, johtamiseen, kestävään kehitykseen ja matkailuun työkokemuksensa sekä koulutuksensa myötä.