Matkailuhanke – tuleeko niitä tuloksia, hyötyvätkö yrittäjät?

Väitän, että mikään hanke ei voi luvata tuottavansa yritykselle taloudellista tulosta – ainakaan heti! Mikään hankerahoitus ei myöskään tuota yritykseen lisää työvoimaa eikä aikaa!

Olen onnekas, koska sain projektipäällikkönä työskennellä Suomalaisella elämäntavalla maailmalle (SuoMa) -hankkeen rautaisten matkailualan asiantuntijoiden sekä aktiivisten yrittäjien kanssa. Saimme aikaan myös niitä kaivattuja tuloksia. Saariston ja keskisuomalaisten maaseutumatkailuyritysten (yhteensä 25 yritystä) yhteistyön tuloksena syntyi yhteistuotteita ja -tarjontaa, matkanjärjestäjäkumppanuuksia, myyntiprosessin sähköistämistä, matkailureittejä sekä innostusta kehittämiseen ja oppimista toisilta yrittäjiltä.

Luonnollisesti kaikki ei aina mennyt kuten oli suunniteltu, mutta projektitiimi kuunteli yrittäjien palautetta ja otimme opiksemme parin vuoden yhteisen kehitysmatkan aikana. Se, että hankkeeseen osallistuva yritys saa hankesuunnitelman mukaisista toimenpiteistä hyötyä, vaatii yritykseltä omaa aktiivisuutta.

Puhelinhaastatteluin toteuttamani loppupalautekysely osoitti, että vaikka yrittäjien aktiivisuus oli luonnollisesti vaihtelevaa, niin mukana olleista 25 yrityksestä 23 hyödynsi joko aktiivisesti tai vähintään kohtalaisesti eri toimenpiteiden myötä tulleita oppeja sekä materiaaleja. Erityisesti kotimaassa ja ulkomaille tehdyt benchmarking –matkat (Turun saaristo, Keski-Suomi, Pirkanmaa, sekä ITB Berlin matkamessut ja Spreewald) koettiin hyödylliseksi ja ideat otettiin jopa saman tien käyttöön oman yrityksen osalta. Myös valmius palvella kansainvälisiä asiakkaita tuli yrittäjien oman näkemyksen sekä projektitiimin tekemien huomioiden perusteella paremmaksi. Lisäksi aktiivisimmat yritykset saivat kansainvälisiä matkanjärjestäjiä kiinnostumaan tarjonnastaan tai pääsivät jopa mukaan suoraan heidän tarjontaansa. Muutamat aktiiviset yritykset pystyivät kertomaan jo myyntituloksia tai uskoivat, että kesäsesongissa kehityspanostukset näkyvät jo ”viivan alla”.

Teimme kokemuksistamme myös sähköisen julkaisun. Lue ja hyödynnä, ole hyvä.

Maaseutumatkailun tietoreppu – Opas kilpailukyvyn ja elämyksellisyyden kasvattamiseksi

Kaksivuotinen SuoMa -hanke päättyi 31.3.18. Hankkeen toteutti Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu yhteistyössä 13 keskisuomalaisen ja 12 varsinaissuomalaisen yrityksen kanssa. Hanketta rahoitti Keski-Suomen ELY-keskus maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Kirjoittaja: Sanna Ojala, projektipäällikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, p. 050 412 0491, sanna.ojala@jamk.fi