Maatilojen muovit kiertoon: tietoa alkaa kertyä toimintamallin rakentamiseen

Maatilojen muovit kiertoon, MuKi -hanke on edennyt toimintakautensa puoleen väliin. Ennen kesän lomakautta on hyvä hetki ynnätä yhteen tähänastisia toimenpiteitä ja tuloksia. Toukokuun loppuun mennessä hankkeessa on kartoitettu eri tuotantoaloilta kertyvän muovin määrää ja laatua, sekä muovijätteen vastaanottajia pohjaksi uuden toimintamallin luonnille.

Toimintamallin työstämistä on päästy hiljalleen aloittamaan ja työtä tullaan jatkamaan alkusyksyn aikana. Pilottitiloilta kerättyjä muovieriä on alettu analysoimaan ja tunnistamaan laboratoriossa, myös nämä testit jatkuvat vielä kesän ja alkusyksyn aikana. Uusien, vaihtoehtoisten materiaalien kartoittamista on pikkuhiljaa aloiteltu.

Hanketiimiläisiä ja pilottitilojen muovinäytteitä.

Pohjois-Savossa järjestetään kesän aikana vanhan muovijätteen pilottikeräys, jonka pohjalta laaditaan toimintaohjeet vastaavanlaista keräystä suunnitteleville. Kierrättämisohjeita ja muuta tiedonvälitystä muovijätteen kierrättämiseen liittyen on tehty infotilaisuuksien kautta ja työtä jatketaan kesällä eri tapahtumissa.

MuKi-infoissa jaettiin tietoa muovijätteen kierrättämisestä

Alkuvuodesta 2023 MuKi-hanke järjesti viisi maanviljelijöille suunnattua tiedonvälitystilaisuutta, MuKi -infoa. Infojen aikana kerrattiin maatalousmuovien kierrättämisohjeita, niin pakkausmuovien, kuin muiden maatalousmuovien osalta. Tilaisuuksissa välitettiin konkreettisia ohjeita muovijätteen lajitteluun, pakkaamiseen sekä varastointiin, kerrottiin perustietoa logistiikan toimintaperiaatteista, jaettiin kokemuksia aiemmista muovinkeräyksistä, välitettiin tietoa muovijätteen ominaisuuksista ja erilaisista kierrättämistavoista sekä muovijätteen ympäristövaikutuksista. Tilaisuuksissa oli luennoimassa niin tutkijoita, käytännön toimijoita, yrittäjiä, lehtoreita kuin hanketoimijoitakin.

Päällimmäisenä ajatuksena infotilaisuuksista jäi mieleen se, että muovi on toimiva ja tärkeä raaka-aine maatalouskäytössä ja sen ympäristölle koituva kuormitus riippuu hyvin pitkälle muovin käyttäjästä. Muovin avulla voidaan torjua tehokkaasti ruokahävikkiä, kun esimerkiksi tuorekurkku saadaan säilytettyä niin, ettei siitä haihdu vettä. Muovin ansiosta tiloilla voidaan säästää rakennuskustannuksissa, sillä muovi tarjoaa esimerkiksi rehujen varastointiin sääolosuhteilta suojaavia, anaerobisia, liikuteltavia ja kevyitä pakkauksia, joissa rehut säilyvät pilaantumatta.

Muovien, kuten kaikkien muidenkin tuotteiden tuottaminen ja kierrättäminen kuluttaa kuitenkin luonnonvaroja ja aiheuttaa ympäristökuormitusta. Suurimmaksi haasteeksi ympäristön kannalta koituu luonnossa muovijätteen haurastumisen seurauksena syntyvä mikromuovi. Oikein kierrätettynä muovijäte soveltuu kuitenkin hyvin kierrätettäväksi, sillä se kestää kierrättämistä useita kertoja peräjälkeen.

Tihkuletkua ja kalvomuoveja

Kierrättämiseen ei kuitenkaan kelpaa kaikki muovijäte, sillä esimerkiksi auringon uv-säteily haurastuttaa muovia ja rikkoo sen sisältämien polymeerien rakenteita. Huonompikuntoisten tai likaisempien muovien ollessa kyseessä energiahyödyntäminen on hyvä vaihtoehto, vastaahan muovi lämpöarvoltaan polttoöljyä. Muovijätteen polttaminen ei kuitenkaan ole yksiselitteinen tie onnelaan, sillä palaessaan muovin sisältämä öljy palaa taivaan tuuliin ja poistuu näin materiaalikierrosta. Jätteenpolttolaitoksille muovin polttaminen tuo myös lisäkustannuksia, sillä se luetaan fossiiliseksi polttoaineeksi, vaikka kyseessä olisikin jätemuovi.

Kierrättämistä ohjataan jätelaissa

Jätelaissa määritellyn jätteiden etusijajärjestyksen mukaan jätteen määrää kuuluu ensisijaisesti vähentää esimerkiksi kuluttamalla vähemmän ja toissijaisesti käyttää tuote uudelleen mahdollisuuksien mukaisesti. Koska maa- ja puutarhatiloilla muovia tarvitaan, eikä kaikkea muovia voi käyttää kuin kertaluonteisesti, tulee kolmantena vaihtoehtona pyrkiä kierrättämään tuote materiaalina uudelleen.

Mekaanisesti kierrättäminen kuluttaa vähemmän resursseja ja aiheuttaa vähemmän päästöjä, mutta rajoittaa hieman sitä, mihin siitä peräisin olevaa uusiomuovia voidaan käyttää. Kemiallisesti kierrätetystä jätemuovista saadaan neitseellistä raaka-aineesta valmistettua vastaava lopputuote, mutta menetelmää ollaan vasta skaalaamassa suuremmaksi ja se kuluttaa enemmän energiaa ja aiheuttaa enemmän päästöjä kuin mekaaninen kierrättäminen.

Vasta neljäntenä vaihtoehtona on hyödyntää muovijäte energian tuotannossa. Muovien kohdalla etusijajärjestyksen viides ja viimeinen vaihtoehto, eli loppusijoittaminen kaatopaikalle, on poissuljettu keino, sillä nykyisen jätelain mukaan orgaanista alkuperää olevat materiaalit tulee hävittää viimeistään energian tuotannossa. Muovijätettä ei siis enää Suomessa toimiteta kaatopaikoille.

Ongelmana kierrättämisen kustannukset

Asia kuulostaa yksinkertaiselta: tiloilta vaan muovit kasaan ja kuskaus kierrätykseen tai polttolaitokseen. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen, sillä muovijätteen kierrättämisestä syntyy huomattavat kustannukset. Mitä kauempana muovijätteen vastaanottaja sijaitsee ja mitä harvemmassa tilat toisistaan sijaitsevat, sitä vähemmän kuljetuksia voidaan optimoida samalle alueelle ja sitä kalliimmaksi tilakohtaiset kustannukset muodostuvat. Suomessa sijaitsevilta 43 600 maatilalta kertyy vuosittain yhteensä 12 000 tonnia muovijätettä. Tämän lisäksi tiloilla on jemmassa useamman vuoden, jopa vuosikymmenen muovijätevarastot, sillä toimiva keräyssysteemi on toistaiseksi puuttunut tai keräily ei ole syystä tai toisesta onnistunut.

Tilasta ja sen toimintatavoista riippuen vuoden aikana kertyneiden muovien hävittäminen voi kustantaa satoja, jopa tuhansia euroja. Tilalliset painivat muoviongelman kanssa samaan aikaan, kun kärsivät suuresta kannattavuuskriisistä. Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan keskimääräinen yrittäjätulo oli viime vuonna 17 500 € maatilaa kohden kannattavuuskertoimen ollessa keskimäärin 0,53 tasolla. Ei siis ihme, että muovijätteitä ei ole saatu kiertoon. Paikoitellen kierrättämiskustannukset ovat myös suuremmat, kuin muovin hävittäminen energiajätteenä, eikä tämä juuri kannusta kierrättämään.

Muovijätteen kierrättämistä voidaan edistää yhteistyöllä

Tilanteeseen on onneksi viritteillä erilaisia ratkaisuja. Pakkausmuovit ovat tälläkin hetkellä ilmaisen kierrättämisen piirissä, sillä ne kuuluvat tuottajavastuun piiriin. Mikäli sinulla on nurkissasi pakkausmuovia, kuten öljykanistereita tai suursäkkejä, voit toimittaa ne yrittäjille suunnattuun Suomen Uusiomuovi Oy:n ylläpitämään vastaanottoterminaaliin, joiden sijainnin löydät Suomen Uusiomuovi Oy:n verkkosivuilta. Muiden maatalousmuovijätteiden, kuten paalimuovien ja kateharsojen kierrättämiseenkin on suunnitteilla ratkaisuja, sillä Suomen Maatalousmuovien Kierrätys Oy on aloittanut toimintansa.

Muovijätteiden kierrättämiseen tarvitaan myös yhteistyötä ja verkostoitumista. Syksyllä 2023 Järvi-Suomessa järjestetään useampi alueellinen työpaja paikallisten yhteistyöverkostojen luomiseksi eri hankkeiden yhteistyön tuloksena. Ilmoittaudu mukaan yhteistyökumppaniksi jo nyt osoitteessa: www.aitomaaseutu.fi/muki. Yhteistyökumppaniksi ilmoittautumalla et sitoudu mihinkään, mutta pääset osaksi yhteistä verkostoa, jonka tavoitteena on edistää maatalousmuovijätteiden kierrätystä.

Mikäli kevään MuKi -infot jäivät välistä, ei hätää, sillä ne on syksyllä tulossa avoimesti saataville Biotalouskampuksen YouTube -kanavalle, kannattaakin ottaa kanava heti seurantaan! Syksyä odotellessa voit tulla keskustelemaan maatalousmuoveista MuKi-hankkeen tiimiläisten kanssa heinäkuun alussa järjestettävään Okra-maatalousnäyttelyyn Oripäähän.

Projektipäällikkö Aija Hytönen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

Maatilojen muovit kiertoon, MuKi -hanke etsii kestäviä ratkaisuja maa- ja puutarhatilojen muovijätteen varastointiin, logistiikkaan ja uusiokäyttöön. Hanke saa rahoituksensa Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahastosta ja toimii Keski-Suomen, Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusten alueella 1.9.2022-29.2.2024. Hankkeen toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun, LAB-ammattikorkeakoulun sekä MTK Pohjois-Savon kanssa.