Hyviä käytänteitä ja haasteita verkkokoulutuksen keittiöstä

Vastuullisen matkailun portaat -koulutuskokonaisuutta kehittävällä hankeella on takana tiivis vuosi. Hanke keskittyy koulutusmallin kehittämiseen, jonka pilottiversio vastuullisen matkailun sisällöt ovat.

Itse sisällöntuotantovaihe kesti vain noin kolme kuukautta. Koko parin vuoden odottelu kannatti ja vuodenvaihteessa tuloksemme vihdoin tulivat näkyviksi, kun suurin osa sisällöistä oli julkaistu koulutuskokonaisuutta varten hankitulla alustalla (vastuullisenmatkailunkoulutus.fi). Ja nyt koulutus päästään esittämään myös ”ulkopuolisille”, kun sen pilotointi alkoi 19.1.2021. Tämän innostamana haluaisin jakaa muutamia huomioita koulutuksen kehittämisprosessista.

  1. Koulutusmalli on ymmärrettävissä vain kontekstissa

Koulutusmalli, johon kuuluvat koulutuksen periaatteet, rakenne, logiikka sekä tekniset ja pedagogiset valinnat, on vaikea hahmottaa etukäteen tai vain teoriassa. Se tarvitsee pilottisisältöjä, jotka tekevät sitä konkreettiseksi ja ”näkyväksi”.

Meidän projektimme tapauksessa etukäteen tiedettiin, että halutaan täysin digitaalinen, työn ohessa opiskelua tukeva täydennyskoulutus yksilöille. Prosessien ja varsinkin arvioinnin automatisoinnin astetta ei kuitenkaan pystytty tietämään tai takaamaan ennen kuin tehtiin huolellinen benchmarkkaus mahdollisista digitaalisista työkaluista ja testattiin, miten koulutuksen automatisointi voidaan järjestää valitussa digitaalisessa oppimisympäristössä.

vastuullisen matkailun koulutuksen sisällöt

Kuva 1: Koulutusmallin pääperiaatteet (oppijan näkökulmasta). Kuvakaappaus Vastuullisen matkailun portaat -koulutuksen sivustolta.

Ideointivaiheessa koulutuksen nimessäkin olevat ”portaat” käsitettiin jonkinlaisina osaamisen tasoina. Myöhemmin ne pystyttiin ilmaisemaan jopa visuaalisesti koulutuksen tasojen ja . Lisäksi jokaisen kurssin symboliksi valittiin laatikko, josta osaamisen portaat pikkuhiljaa rakentuivat. 

hahmo kiipeilee vastuullisen matkailun portailla

Kuva 2: Osaamisen portaat kuvituskuvana. Kuvitus: Linda Saukko-Rauta / RedanRedan.

  1. Suunnittelu kannattaa, mutta kaikkea ei voi ennustaa

Projektiryhmä halusi alusta asti määritellä kaikki yksityiskohdat niin että myöhemmässä vaiheessa ollaan vähemmän tekemisissä epävarmuuden kanssa. Meiltä ei kuitenkaan löytynyt ”kaiken tietäjää”, joten usein jouduttiin tyytymään alustaviin päätöksiin ja lykkäämään jotkut asiat myöhemmäksi. Mielestäni se on vaan prosessin normaali kulku, joka todellisuudessa ei ole yhtä yksinkertainen ja lineaarinen kuin hankesuunnitelman kirjaus. Koska kyse on digitaalisesta koulutuksesta, kehittämisen luonne melkein pakotti meidät lainaamaan ketterän kehittämisen ja spiraalimallin menetelmät digipalveluiden kehittämisestä (ks. esim. Boehm, B. 1988).

Suunnitteluvaihe oli aika pitkä suhteessa sisällöntuotantoon – monesta syystä. Jos tätä huolellista suunnittelua ei kuitenkaan olisi, sisällöntuotannossa olisi huomattavasti vähemmän yhdenmukaisuutta ja jouduttaisiin jälkikäteen poimimaan (tai keksimään) koulutusmallin periaatteita koulutuskokonaisuuden ilmiöiden ja käytettyjen tyylien ja menetelmien viidakosta.

  1. Yhteiskehittäminen vaatii avoimuutta, kärsivällisyyttä ja sopeutumiskykyä

Hankkeessa on mukana viisi korkeakoulua, joista kaksi on yliopistoja ja kolme ammattikorkeakouluja. Jokaisella niistä on oma toimintakulttuurinsa ja hieman erilaiset käytännöt. Hankehenkilöstö koostuu noin 20 henkilöstä, mutta henkilövaihdoksia hankkeen aikana oli niin paljon, että laskelmani mukaan 13 henkilöä poistui kesken hankkeen ja 14 uutta henkilöä liittyi. Asiantuntijoita on ollut pääosin pedagogiikan ja matkailun vastuullisuuden kentältä, jonkin verran projekti- ja hallinto-osaajia ja todella vähän teknistä osaamista.

Tällaisessa ympäristössä on päivittäin vaara tulla väärin ymmärretyksi. Toiveita, tarpeita, mutta myös ilmaisutapoja on erilaisia. Keskustelut etenevät hitaasti ja niissä usein asiat toistuvat; päätöksentekovastuut joskus eivät ole täysin selkeitä, viestintä on tulvamaista kanavasta riippumatta. Näin projekteissa yleisesti aina on, sillä ne rakentuvat erilaisten ihmisten ja erilaisten toimijoiden erilaisista tarpeista ja toimintatavoista.

Tällaisessa tilanteessa kärsimättömyys pian muuttuu tunteiksi ja turhautumiseksi ja oma näkökulma helposti nähdään ainoana oikeana. Yhteiskehittäminen on koulutuskehittämisessä suhteellisen uusi asia, vaikka nykyään se on suosittu. Auttaa, jos projektin alussa olisi ollut aikaa tutustua työyhteisölle kunnolla, vaikka teambuilding -harjoituksilla. Jokainen voi yhteiskehittämisen puitteissa kehittää avointa asennetta muita kohti ja yrittää käsittää muiden näkökulmia oman näkökulman rikastajina, eikä oman mukavuusalueen häiritsijöinä.

Yhteiskehittäminen vaatii aina sekä kompromisseja että luottamusta. Kompromisseja siinä mielessä, että annetaan muidenkin osallistujien ajatuksille tilaa, mutta myös luottamusta – vastassa olevan asiantuntijuuteen, ja itseluottamusta, jolla oma kanta puolustetaan hyvillä argumenteilla. Näin mielestäni tasapaino syntyy.

Iso ja monipuolinen ryhmä on vaikeasti hallittavissa. Yksi hyvä ratkaisu on ollut työryhmien perustaminen. Meillä työryhmiä on eri kompetenssien sisältöjen kehittämiseksi, pedagogiikkalinjauksista, digitaalisesta kehittämisestä, jopa koulutuskokonaisuuden sanaston koomisesta.

Sisällöntuotannon kannalta yhteiskehittäminen on myös haastavaa, ainakin kahdella tavalla:

  • Tuotetun materiaalin määrä ainakin meidän hankkeessamme oli niin suuri, että yksi yksittäinen henkilö, vaikka projektipäällikkö, ei ehdi minkälaisella työresurssilla käydä sitä läpi.
  • Yhdenmukaisuus yhteiskehittämisessä ei ole ikinä täydellinen – jokaisella on oma tyyli ja mikään tyyli ei ole muita parempi tai huonompi. Tyylillä tarkoitan sekä opetussisältöjen lähestymistapaa, että otsikoiden fontteja, kuvien asettelua taikka sitä, missä järjestyksessä ja mihin aikaan vuorokaudessa sisältöjä työstetään.

Molemmille haasteille löytyi osittain ”lääke” opetusmateriaalien vertaistarkistuksesta. Jokaiselle kompetenssiryhmälle annettiin tehtäväksi tarkistaa toisen kurssit – ja päinvastoin. Näin työkuorma jaettiin palasiksi ja jokainen sisällöntuottaja sai lisää ideoita siitä, miten kurssi voidaan toteuttaa.

Itse en suosi konemaista yhdenmukaisuutta, sataprosenttista ja täydellistä, jossa samoja asioita ilmaistaan ja näytetään aina samalla tavalla. Mielestäni jos viisi korkeakoulua ja kymmeniä asiantuntijoita on työstänyt tätä koulutuskokonaisuutta, jokaisen käsialan pitäisi näkyä siinä – ja tämä on rikkautta. Tämä ei tietenkään tarkoittaa tyylien ”sillisalaattia” ja visuaalisesta ja pedagogisesta yhdenmukaisuudesta tehtiin tarvittavat päätökset ja linjaukset.

  1. Digitaalisuus vaatii eri ratkaisuja kuin lähiopetus

Digitaaliset koulutukset ovat monesti väärin ymmärrettyjä. Yritetään siirtää lähiopetuksessa käytetyt materiaalit digiympäristöön sellaisinaan. Tämä ei toimi. Vastuullisen matkailun portaat -tapauksessa piti ottaa huomioon lisäksi se, että koulutus on täysin automatisoitu, eikä se tarjoa enempää opettajan ohjausta kuin mitä on verkkosivustolle jo etukäteen laitettu. Lisäksi hankesuunnitelmassa lukee, että koulutus perustuu ”olemassa oleviin koulutussisältöihin”. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaa konkreettisia valmiita materiaaleja, vaan asioita ja teemoja, joita opetetaan jo korkeakouluissa, jotka tarvitsevat soveltamista. Esimerkiksi panostettiin saavutettavuuteen ja kirjalliseen ohjaukseen. Vaikka opettaja ei ole reaaliaikaisesti läsnä koulutuksessa, hänen tutustutaan eri audio- ja videomateriaalien kautta.

Digitaalisen koulutuksen kehittäminen on jatkuva tasapainottelua, jossa digitaalisen teknologian mahdollisuudet ja rajoitukset ovat vaa’an toisella puolella ja opiskelijan tarpeet sekä asiakkaan kokemus ovat toisella.

Pilotointi alkaa

Kahdenkymmenen opintopisteen arvoinen täydennyskoulutus pilotoidaan 19.1.-31.3.2021. Olen ylpeä siitä, että pilottiin pääsevät kokonaisuuden kaikki kurssit, mikä on todella harvinaista. Olen erittäin ylpeä myös siitä, että kiinnostuneita testaajia on saatu yli 200, vaikka koulutus ei ole ollut julkaistu tai mitenkään edes suunnitelmana näkyvillä kenellekään. Uusi jännittävä vaihe alkaa ja innolla odotan pilotin palautetta.

Vastuullisen matkailun portaat – koulutusmallin kehittäminen -hanke on viiden korkeakoulun, Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Oulun yliopiston ja Lapin yliopiston yhteistyötä. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriön ESR-toimenpidekokonaisuus: valtakunnallisten koulutusmallien kehittäminen ja sen toteutusaika on 1.1.2019-30.6.2021. 

Rositsa RöntynenKirjoittaja Rositsa Röntynen toimii Jyväskylän ammattikorkeakoululla matkailun asiantuntijatehtävissä ja Vastuullisen matkailun portaat –hankkeen projektipäällikkönä. Rositsa on lisäksi markkinointiasiantuntija ja liikuntatieteiden maisteri, intohimoinen matkailija, luontovalokuvaaja ja pop esiintyjä.

 

 

Lähteet:

Boehm, B. 1988. A spiral model of software development and enhancement. Computer, 21/5, 61–72. doi: 10.1109/2.59.

Vastuullisen matkailun portaat 2021. https://vastuullisenmatkailunkoulutus.fi/. Viitattu 13.1.2021.

Vastuullisen matkailun portaat – koulutusmallin kehittäminen 2021. https://jamk.fi/vastuullisenmatkailunportaat. Viitattu 13.1.2021.