Turpaterapiaa
Aurinko on jo saanut parina päivänä veden tipahtelemaan räystäiltä ja linnut ovat sirkutelleet pidentynyttä päivää ilonamme. Talven pimeys ja kylmyys väistyvät, ihana kevät. Aamut ovat jo valoisia, joten opiskelijakin jaksaa aamutunneille paremmin. Mistä saada voimia silloin kun aurinko on matalalla ja sohva vetää puoleensa koulutehtäviä enemmän?
Opiskelun ohella harrastaminen ja muu vapaa-ajan toiminta on tärkeää. Harrastukset auttavat pitämään kehon kunnossa ja mielen virkeänä ja terveenä. Meille tämä arvokas mielenterveyshoitaja on hevonen. Mikä on sen parempaa kuin lähteä ratsastus- tai ajolenkille oman karvakorvan kanssa. Huolet ja murheet katoavat, kun istuu hevosen selässä keinuvassa käynnissä tai kuuntelee kärryistä kavion tasaista kopsetta.
Hevoset, kuten eläimet yleensäkin, elävät hetkessä ja peilaavat niitä käsittelevän ihmisen tunteita ja tunnetiloja. Turpaterapeutteja. Voimakkaita, sielukkaita. Stressaantuneena ei saa vastaansa kuin toimimattoman, hätäilevän hevosen ja sitä tuskaillessa saa huomata pian taistelevansa itseään vastaan. Hengitä syvään, palaa takaisin tähän hetkeen, oman ihosi alle.
Hevosten kanssa harrastaminen on moninaista. Tallilla on monen tyyppisiä ihmisiä, on nuoria, vanhoja, aloittelijoita, kokeneempia, pitkiä, pätkiä, tohtoreita, duunareita, kouluratsastajia, kenttäratsastajia, ratsastusterapeutteja ym. Kaikilla sama hassu rakkaus hevosia kohtaan. Jokaisella on se maailman paras hevonen, oli se sitten arvoltaan satasia tai satoja tuhansia. Jokaisella on omat tavoitteet omansa kanssa. On touhua ja on tohinaa. Aivan oma maailmansa. Usein tuleekin mietittyä, että mikä se juttu on, joka vetää nämä kaikki ihmiset hevosten luokse? Onko se toive pystyä hallitsemaan jotain, mitä ei koskaan voi oikeasti hallita?
On tärkeää ja ihan järkevääkin pitää itsestään huolta. Kun keho on kunnossa ja mieli virkeä, jaksaa siellä koulun penkilläkin ahertaa entistä tehokkaammin. Tai sitten ei. Aina hyvä harrastuskaan ei riitä. Kyse voi olla motivaation puutteesta tai sitten ei aihe muuten vain kiinnosta. Onneksi Biotalousinstituutissa opiskeleminen on monipuolista, niin jokaiselle löytyy varmasti mielenkiinnon kohteita.
Tänään kävin iltapäivällä taluttelemassa nuorta ruunaani metsässä ja pelloilla. Kävelimme kuin possujunassa peräkkäin. Ruuna käveli narunmitan päässä minusta. Keskityin pelkästään omiin askeliini lumisella polulla. Takaani kuului tasainen hengitys ja aina vähän päästä tunsin pehmeän turvan kosketuksen olkapäässäni, ruunani tapa tarkistaa, että yhdessä tässä mennään, kaikki on hyvin. Näitä hetkiä, jolloin kaikki on ihan oikeasti edes sen hetken hyvin ja aurinko korkealla. Kaukana stressi ja Optima.
Terkuin Eeva ja Saara