Maatilaharjoittelussa Uudessa-Seelannissa osa 2
Helou!
Nyt sitä ollaan palattu Suomeen ja joulun pyhät on vietetty. Paluulento lähti Aucklandista 15. päivä ja kesti noin 28 tuntia. Lennolla oli yksi vaihto Shanghaissa (3h) ja siellä päästiin vaihtamaan Finnairin koneeseen. Matka Uuteen-Seelantiin oli opettava ja mielenkiintoinen. Oli mukavaa nähdä ja kokea asioita, joita ei Suomesta löydy (tippukiviluolat, kuumat lähteet..) Reissaamiseen Uudessa-Seelannissa kannattaisi kuitenkin jättää enemmän aikaa, kuin kaksi viikkoa. On niin paljon nähtävää ja välimatkat olivat pitkiä, joten aika ei yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen. Palataan kuitenkin hetketksi vielä maatilan arkeen.
Maatilalla työvuorot oli jaettu kahteen vuoroon, päivä-ja iltavuoroon. Vuorot kesti noin kymmenen tuntia ja niihin sisältyi tunnin ruokatauko. Päivävuoro alkoi klo 7.00 aamulla ja loppui klo 17.00, monesti työt venyivät kuitenkin ylitöille ja päivävuorosta saatettiin päästä, vasta kun yövuoro saapui paikalle. Yövuoro aloitti seitsemältä illalla ja sai lopettaa viideltä aamulla, mutta yövuorot saattoi myös monesti venyä hieman ylitöille.
Päivävuoro aloitettiin lakaisemalla sonnat pois parsista ja vaihtamalla siiviläsukat maitohuoneessa. Sitten ajettiin laiskoja ja hoidettavia (tarvitsi antibioottia, lääkkeitä, siemennyksen tai tarkistuksia) lehmiä robotille. Osa huiteli ulkotöihin hakemaan pelloilta poikineita lehmiä, tekemään uutta laidunta ja etsimään syntyneitä vasikoita. Heinä oli joillakin laitumilla aika korkeaa ja joskus syntyneet vasikat lähtivät omille teilleen ja piiloutuivat heinikkoon. Saattoi olla, ettei niitä löytänyt kukaan, vaikka niitä etsittiin monen ihmisen voimin. Noh, löytyivät ne kuitenkin lopulta kun ne haahuilivat nälissään takaisin ”mammojen” luokse ja joku bongasi ne sieltä. Päivävuorossa oli noin 5-9 henkilöä töissä. Kun kaikista ryhmistä oltiin ajettu hoitolehmät aloitettiin ”hosing” eli pestiin vedellä robotin molemmat puolet (hoitokarsinat ja odotustilat robotille). Navetan ulkopuolella oli pieni betonialustainen aitaus, joka tuli myös suihkuttaa vedellä puhtaaksi päivittäin. Näiden jälkeen alkoi yleensä ruokatauko. Tauon jälkeen työt aloitettiin taas parsien putsauksella. Osa työntekijöistä aloittivat poikineiden lehmien hoitamisen: jokaiselle poikineelle annettiin pussi kalsiumia ihon alle, hännistä leikattiin pois pitkät karvat, poltettiin utareista karvat, jotkut poikineet tarvitsivat uudet korvamerkit. Poikineille annettiin myös kaulapannat, jos niiltä ne puuttuivat. Sitten poikineet laitettiin tietokoneelle, jonka jälkeen ne olivat valmiita lypsylle. Joskus robotille opettaminen oli helppoa, sillä osa poikineista oli jo vanhoja tuttuja robotin kanssa, mutta joukossa saattoi olla myös hiehoja. Hiehoja opettaessa piti joskus antaa oksitosiinia, jotta tämä rauhottuisi ja rupeaisi antamaan maitoa. Muut työntekijät tekivät siivous/huoltotöitä, kuten lantaraappojen rasvauksen, robotin laasereiden putsausta, navetan päätyjen pesun, tyhjenti roska-astiat, vaihtoi siiviläsukat uudestaan, vaihtoi robottien kuluvia osia. Yksi työntekijä vei vasikoille rehua, ja tämäkin tehtiin päivittäin. Joku myös huolehti syntyneet vasikat. Ne jotka pidettiin, vietiin muiden pienempien vasikoiden luokse ja loput tapettiin. Joku vakiohenkilökunnasta hoiti ”hoidettavat” lehmät. Päivän lopuksi pestiin hoitokarsinat.
Yövuorossa tehtiin pääasiassa samoja työtehtäviä, kuin päivävuorossa. Makuuparret ja robottien laaserit putsattiin kahdesti, laiskoja lehmiä ajettiin robotille kaksi kertaa ja siiviläsukat vaihdettiin kerran. Yövuorossa käytiin katsomassa muutamia kertoja poikivia lehmiä. Vastasyntyneille vasikoille pakkojuotettiin ternimaitoa ja lehmä vasikoille laitettiin korvamerkit. Tarvittaessa poikivia autettiin ja annettiin kalsiumia, jos havaittiin poikimahalvauksen oireita. Joskus päivävuoro jätti yövuorolle tehtäviä, joita piti hoitaa, kuten poikineiden opettamisen robotille.
Töitä tilalla sai tehdä ihan riittämiin ja millekään muulle ei liiemmin jäänyt aikaa. Työvuorojaksot kestivät yhdeksän päivää, jonka jälkeen oli aina kolmen päivän vapaat. Vapaillakaan ei paljoa ehtinyt levätä, sillä yritettiin ehtiä näkemään niiden aikana mahdollisimman paljon. Välimatkat olivat pitkiä ja aikaa kului paljon vain ajamiseen, mutta ainakin maisemat olivat yleensä kauniita.
Erilaisia luontokohteita on aivan älytön määrä. Turistejakin näkee lähes joka paikassa, vaikka yleensä ollaan keskellä villiä luontoa. Erilaisia nähtävyyksiä on mieletön määrä, mutta kaikki niistä eivät välttämättä ole vierailun arvoisia. Parhaita vierailukohteita, joissa kävimme olivat monet vesiputoukset, panimo, aiemmin mainitut kuumat lähteet ja tippukiviluolat, Weta cave Wellingtonissa ja tietysti Hobbiton Matamatassa. Uusi-Seelanti on myös erilaisten aktiviteettien suurmaa. Siellä on mahdollista harrastaa/ kokeilla monenlaisia eri lajeja niin vedessä, maassa kuin ilmassakin. Ylesimpiä lajeja turistien keskuudessa olivat maastopyöräily, benji-hypyt, kanotionti, vaellus, heppavaellukset, erilaiset risteilyt ja moottorivene ajelut. Itse kävimme pariin otteeseen ”risteilyllä” ja kokeilimme myös vaijeriliukua.
Paljon kerkesimme kokemaan ja näkemään, mutta paljon jäi vielä tulevaisuuden varalle. Uusi-Seelanti oli ehdottomasti vierailun arvoinen ja olisi siellä voinut olla hieman kauemminkin, mutta kyllä oli mukava palata takaisin Suomeen!
Heidi & Ilkka
