Pienet puolellamme

Hyönteiset ovat osa eliökuntaa, vaan meitäkään tuskin olisi ilman hyönteisiä.

Yli kaksi miljardia ihmistä appaa niitä kitaansa päivittäin. Hyönteiset eivät kuitenkaan selviytyneet teollistuvan yhteiskunnan ja länsimaisen kulttuurin ruoantuotantoon, joka nykymuodossaan ei voi jatkua enää pitkään sellaisena kuin se nyt toimii. Rakastamme, lie karsastamme, mutta mikä olisikaan oivallisempi tapa hyödyntää ympäröivää kuin antaa hyönteisille mahdollisuus auttaa meitä maa- ja biotalouden kehityksessä.

Erityisesti ruokateollisuudella olisi kyky hyödyntää hyönteisten ominaisuuksia nopeastikin. Suomessa hyönteisten markkinointi on kielletty. Lakia uudistetaan parhaillaan, ja hyönteistuotteet pääsevät markkinoille kaikkialla EU:ssa tammikuussa 2018. Viidesosa kaikesta tuotetusta ruuasta joutuu Suomessa jätteeksi. Hyönteisille se olisi ilmaista ravintoa. Kun tähän määrään lisätään muu orgaaninen aines, josta nykyisin ei kyetä ottamaan irti kaikkea mahdollista energiaa, tuntuu hyönteisten rooli yhteiskunnassamme olevan vain jäänyt jostain syystä pimentoon.

Ajat muuttuvat. Ekotehokkaat ja resurssiviisaat ratkaisut kiinostavat entistä enemmän. Hyönteisillä on luonnostaan suppea ekolokero toisin kuin nykyisillä tuotantoeläimillä, joille ahdas tuotantoympäristö on luonnoton. Vaihtolämpöisinä eläiminä hyönteisten tarpeet ovat pienet ja luontaisen kaltainen elinympäristö on yksinkertainen toteuttaa. Tiedämme siis jo nyt tehokkaimman tavan hyödyntää hyönteisresursseja, sillä ne eivät ailahtele! Hyönteisiä voi kasvattaa yhtä hyvin huoneen nurkassa kuin isossa kasvattamossa, kunhan olosuhteet ovat oikeat. Jauhomadot, jauhopukkien toukat, ovat energiapitoista ja edullista ravintoa. Jauhomadot voivat auttaa myös muovijätteen hävittämisessä, joka on yksi suurista ajankohtaisista haasteista. Myös radioaktiivisten aineiden säteilyä kyettäisiin puolittamaan hyönteisten avulla. Sienten yhteistyöllä tätä jo tehdään.

Kuvahaun tulos haulle mealworm

Itse ryhdyin hyönteissyöjäksi ja – kasvattajaksi osin uteliaisuudesta, osin empatiasta. Elättämällä itse jauhomatofarmiani tiedän, mitä ruokani syö ja sisältää. En syö punaista lihaa eettisten ja ekologisten periaatteiden vuoksi. B12 – vitamiinin saanti jauhomadoista on hyvä juttu! Uusia hyönteislajeja löytyy päivittäin, mutta niitä häviää vielä enemmän ihmistoiminnan ja ilmastonmuutoksen takia. Emme edes tiedä, mitä olemme menettämässä, ja se ajatus tuntuu. Hyönteisten kautta voimme oppia uutta ympäristöstämme ja parantaa sitä!

Pilkkitoukkia kasvatellessa on hyvä odottaa kevättä. Isken satsit pannuun. Tiedän, mikä ruuassani maistuu!

On hyvä tuumailla, miltä puolelta kukin meistä asioita haluaa katsoa.

https://futurism.com/these-plastic-eating-worms-could-solve-global-waste-problems/