Kosteikko siellä, hiilinielu täällä

Luin Maaseudun Tulevaisuudesta Henrik Hohterin kolumnin ”Lopullinen totuus metsien hiilinieluista” ja räjähdin nauramaan. Syy: Oma ajatteluni on samanlaista toivotonta pyörittelyä, jota Hohteri tekstissään kuvaa.

Olen siis vielä purkamattoman kuolinpesän osakas. Torppaan kuuluu jonkinmoinen ala erilaisia metsäkuvioita. On vasta istutettua tai kylvettyä taimikkoa, vanhempia taimikoita ja nuorta kasvatusmetsää. Lisäksi on vanhempaa pöpelikköä, kuten välillä nimitän ”ei vielä hakattavissa” olevia alueita.

Olen opiskellut metsien hoitoa omatoimisesti reippaat kymmenen vuotta. Apuna on verrattoman hyvä metsäneuvoja ja läjä oppikirjoja sekä internet ja tietysti Maaseudun Tulevaisuus. Tuskastutan neuvojaa loputtomilla kysymyssarjoilla joka kerran, kun olemme metsässä. Usein jatkan vielä kyselyä sähköpostitse tapaamisen jälkeen.

Ystäväni julistaa jatkuvan kasvatuksen autuutta, joten olen tietysti innostunut siitä. Lähinnä torppaa olevat alueet käsiteltiin tammikuussa jatkuvan kasvatuksen periaatteilla: motolla vedettiin nurin vanhimmat ja heikoimmat yksilöt, parhaimmat nuoremmat jätettiin kasvamaan.

Töitä oli pohdittu neuvojan kanssa pitkään ja hartaasti, ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioon ottaen. Mietimme siis, mistä päin tuulee, altistaako harvennus myrskytuhoille, riittääkö jätettävä runkomäärä…

En halunnut hakata vielä keskenkasvuisia puita, enkä käyttää rahaa uudistamiseen. Nyt toivotaan, että kun moto on rikkonut paksua kunttaa, pohjalta alkaa nousta taimikkoa luontaisesti.

Joka kuviolla on omat juttunsa. Sen verran vihreä olen, etten esimerkiksi suostunut kunnostamaan yhden turvepohjaisen metsäkaistaleen ojia. Läntti sijaitsee niin ikään turvepohjaisen pellon vieressä, ja olisi tarvinnut boorilannoitusta. Koska pellon pääty on alati kostea, päädyin siihen, että tänne tehdäänkin kosteikko.

Tässä yhteydessä kävin ystävieni kanssa pitkän väännön siitä, hakataanko kaistaleelta puut vai ei. Miten käy hiilinielun? Lopputulos oli, että puut jäävät pystyyn. Syy: Vaikka ne lahotessaan vapauttavatkin hiiltä, välillä kannattaa ajatella myös luonnon monimuotoisuutta.

Ötökkäfarmia odotellessa.

-Hilkka Rantala, projektitiedottaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

Jätä kommentti