Lukuvuoden alku uutena opettajatutorina

Uusi lukuvuosi, uusi OPS eli opetussuunnitelma ja vieläpä uusi opettajatutor ovat ampaisseet hyvään vauhtiin JAMKissa. Yli 30 uutta innokasta AMK-Agrologiopiskelijaa ovat aloittaneet opintonsa Tarvaalassa. Opiskelijat ovat päässeet opintojen alussa tutustumaan Biotalouden alkutuotannon käytännön töihin eli navettahommiin, traktorilla ajoon sekä maa- ja vesinäytteidenottoon. Myös HOPS-keskustelut ovat pyörähtäneet mukavasti käyntiin.

Toimin nyt ensimmäistä kertaa opettajatutorina, vaikka olenkin ollut JAMKissa ja Tarvaalassa töissä jo melkein kaksi vuosikymmentä. Sain mahdollisuuden siirtyä projektipäällikön tehtävistä opettajaksi ja aloittaa uuden työuran JAMKssa. Suuri kiitos siitä esimiehille sekä työnantajalle! Kirjoittelen tässä muutamia ajatuksia opettajatutorin näkökulmasta uudesta lukuvuoden aloituksesta.

Opinnot käynnistyivät elokuussa orientaatioviikolla, jolloin sain viettää joka päivä tiiviisti aikaa uusien opiskelijoiden kanssa ja samalla yritin kiivaasti opetella uusia kasvoja ja nimiä. Aloitusviikon aikana ryhmässä muodostui innostava ja keskusteleva ilmapiiri, josta suuri kiitos meidän loistaville opiskelijatutoreille. Myös Saarijärven kaupunki toivotti uudet opiskelijat lämmöllä tervetulleeksi kodikkaaseen maaseutukaupunkiin.

Minusta tuntuu siltä, että maaseutu ja lähellä luontoa eläminen ja toimiminen kiinnostavat yhä enemmän nuorta sukupolvea sekä myös keski-ikäisiä alanvaihtajia. Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma tarjoaa siihen hyvät lähtökohdat. Uusi OPSimme tarjoaa myös entistä paremmat mahdollisuudet kehittää ja testata omia ideoita, jotka voivat parhaimmillaan johtaa uuden liiketoiminnan syntymiseen.

Opiskelijaryhmämme koostuu eri ikäisistä ja eri taustaisista ihmisistä eri puolilta Suomea. Diversiteetti on hyvä asia niin ihmisten kesken kuin luonnossakin. Eri osaamisten ja kyvykkyyksien yhdistämisellä saadaan usein aikaan uutta ja eteenpäin vievää toimeliaisuutta, jota myös koko Suomi tarvitsee. Olen täysin vakuuttunut, että sitä toimeliaisuutta tästä ryhmästä ei tule puuttumaan.

Tätä vuotta leimaa korona joka suhteessa. Onneksi meillä JAMKissa on aivan mahtavat verkkopedagogiikan asiantuntijat ja tukihenkilöt, joiden avulla verkko-opetus on saatu luistamaan todella mallikkaasti. Tällä hetkellä mennään hybridi-mallin mukaan, mutta onneksi uudet opiskelijat saavat nauttia lähiopetuksesta ainakin vielä tällä hetkellä.

Tulevilla AMK-Agrologeilla on edessään neljän vuoden mielenkiintoinen matka ja toivon, että sen aikana jokainen voi löytää sen oman polun kohti omia urahaaveita ja oppimisen oivalluksia. Matkanteko ei välttämättä aina ole helppoa, mutta sitä vartenhan me tutoropettajat olemme!

Jätä kommentti