Ajelulla Kuparisaarella

Oscarilla on supisuomalainen sukunimi. Hän ajaa pick-upiaan pitkin ryteikköisten metsien reunustamaa hiekkatietä. Vetiset rämeet kankaiden välissä näyttävät äärimmäisen vaikealta maastolta kulkea. Niillä kuulemma asuu napsija kilpikonnia, jopa 16 kiloisiksi kasvavia erittäin voimakkaasti purevia otuksia. Vaarallisia käärmeitä ei sen sijaan ole. Silloin tällöin tien vieressä näkyy taloja, tiloja, ei mitään kartanoita, jotkut aika rähjäisiäkin. Jokaisen pihassa on vähintään yksi enemmän tai vähemmän ruosteinen pick-up. Jokaisen pihassa on myös Suomen lippu. Oscar luettelee, että tuossa ovat Mikkoset, tuossa Lampiset, ja tuossa Makiset. Elon hautuumaa ohitetaan. Hautakivissä on myös suomalaisnimiä. Ollaan Toivola-nimisellä alueella USA:n Michiganissa. Kutsuvat siellä paikallisia yoopereiksi (Upper Peninsula, UP).

Oscar eläköityi joitakin vuosia sitten tieinsinöörin toimesta. Hän asuu 1890 raivattua ja isänsä aikanaan viljelemää tilaa Askelmäellä. Naapureita on, mutta harvakseltaan ripoteltuina pitkin Toivolan tienvarsia. Oscar ei viljele. Pellot ovat vuokralla ja tilan muut rakennukset lähinnä varasto- ym. käytössä. Hän pitää myös yllä Hanka homestead -nimistä talomuseota, historiallista tilaa, jonka suomalainen Jurvasta lähtenyt Herman Hanka perheineen raivasi samoin 1800-luvun lopulla keskelle metsää tiettömän taipaleen taakse. Ei siellä ollut kuin karhuja ja susia, ja Ojibve-intiaaneja. Nyt tila kertoo hiljaista tarinaansa siirtolaisuuden realismista suunnilleen siinä asussa kuin se asuttuna oli ollut.

Vastaan tulee pick-up, jonka kohdalle pysähdytään keskelle tietä vaihtamaan kuulumisia. Vanhempi heppu, jonka parturia ei kannata suositella, ja näyttää joku hammaskin puuttuvan, juttelee naapurikuulumisia. Oscar kertoo minun olevan Suomesta. Hepun silmissä välähtää ja hän vaikuttaa haluavan jatkaa jutustelua. Suomalaistaustaisen pidättyvyyden takana kiehuu uteliaisuus tuota myyttisen esi-isien maan edustajaa kohtaan. Hän selvästi janoaa tutustua, kuunnella ja kertoa tarinoita, tietää Suomesta ja suomalaisista lisää. Nyt siihen ei kuitenkaan ole aikaa. Ulkokultaisuus näyttää puuttuvan porukasta täysin, mutta sydämessä saattaa olla kultaa, kuparia ainakin, ollaanhan Kuparisaarella. Aikoinaan tänne tulleilla suomalaisilla oli vain toisensa. Naapuri oli arvokas. Suomalaiset tukivat toisiaan. Hätkähdän oivallustani, kun katson noita kaveruksia.

Oscarin tilan takana metsässä on pieni hautausmaa lähitalojen edesmenneille. Yksi hautakivien ryhmä on Lauri Moilasen perheelle. Laurin päälaki piirsi lähes pilviä, kahden ja puolen metrin korkeudessa. Oscar kertoo, että Lauri oli jonkin aikaa lähialueen baarin vahtimestarina. Virvokkeiden nauttimisen seurauksena soveliaisuuden rajat ylittänyt asiakas lähti kevyesti kadun puolelle, kun Laurin lapion kokoiset kourat tarttuivat niskasta.

Niin kaukana, niin lähellä

Kurkistus jonnekin sadan vuoden takaiseen haihtuu, kun auto lähestyy Houghton – Hancock kaksoiskaupunkia. Kaivosteollisuudesta ja puunkorjuusta aikoinaan vaurastunut pikkukaupunki -kaksikko köllöttelee Portage-kanaalin molemmin puolin. Vain yksi silta yhdistää Superior-järveen työntyvän saaren mantereeseen. Saarta Keweenawin niemimaaksikin kutsutaan. Järvi on valtava, rannaton. Sen vaikutus tuntuu kaikkialla Kuparisaarella. Tuosta kun menet sata kilometriä ulos, alkaa olla hyviä kalapaikkoja, kertoo Oscar. Ei onnistuisi Päijänteellä. Toisin kuin niin monessa paikassa USA:ssa, joissa tulee tunne, että ihmisen infrastruktuuri on äkkisesti pudotettu taivaasta ikivanhalle mantereelle, Houghton-Hancockin arkkitehtuurilla tuntuu olevan juuret. Ei silläkään satojen tai tuhansien vuosien evoluutiota ole taustalla, mutta onpahan juuret maassa, ja syvällä, kuparikaivoksissa. Ja suomalaisten siirtolaisuudessa.

Kaivostoiminta aikanaan lakkasi kannattamattomana, vaikka maassa epäilemättä metallia vielä on. Oscar näytti tilallaan pellosta löytynyttä kupariplootua, joka painoi arviolta 50 kiloa. Jääkausi oli kuljettanut Porcupine Mountainin kuparisuonesta painavia ”kiviä” pitkin Kuparisaaren mantuja. 300-kiloisiakin on löytynyt, sanoi Oscar. Metallinhohtoisia olivat myös Oscarin pihassa pörräävät kolibrit. Niitä hämmästelin. Uutta elannon antajaa on alettu etsiä kaivosteollisuuden loppumisen aiheuttaman shokin haihduttua. Uuden luomisessa erityisessä roolissa ovat suomalaisten perustama Finlandia yliopisto ja arvostettu Michigan Tech yliopisto.

Michigan Tech’n yrityskehitystä vetävän Patrickin juuret ovat myös äidin puolelta Suomessa. Hän kertoo, kuinka äitinsä ja mummonsa aina muistelivat, miten köyhää ja vaatimatonta oli elämä Suomessa. Yhden kerran Patrick sitten sai tilaisuuden vierailla sukunsa kotimaassa, muun muassa tutustumassa Keski-Suomen metsäsektoriin. Hänen hämmästyksensä oli valtava, sillä hän kohtasi täällä yhden maailman moderneimmista yhteiskunnista ja epäilemättä maailman johtajan biotalouden kehityksessä. Samankaltaisuus, jonka siirtolaiset aikanaan havaitsivat Suomen ja Ylä-Michiganin välillä, oli silti edelleen olemassa. Patrick päätteli, että näiden kanssa pitää alkaa rakentamaan vahvempaa yhteyttä, ei pelkästään kulttuurin saralla, mutta myös taloudellisesti. Hän kehitti kollegansa Kevinin kanssa ohjelman, jonka tarkoituksena on tukea suomalaisten yritysten liiketoiminnan jalansijan saamista Ylä-Michiganiin. Yliopistot ja kehittämisviranomaiset saatiin hankkeeseen mukaan.

Ne kaksi tietä, jotka kulkevat suomalaissiirtolaisten mannuilta suuren järven rannoilta Toivolan kautta etelää kohti, ovat suonet, joiden päässä on mahtava Yhdysvallat, 52 valtion muodostama ökyrikas ja äärimmäisen monimuotoinen liittovaltio. Yooperit tietävät olevansa yhdysvaltalaisia, mutta silti jossain syvällä on myös suomalainen sielu, rehellisyys, käytännöllisyys, ja tietenkin sisu. He katsovat etelään meneviä teitä ja toivovat, että voisivat suomalaisten yritysten, etenkin sellaisten ihmisten kokoisten, kanssa kuljettaa tuotteita myytäväksi etelän äärettömille markkinoille. Ensimmäisiä asiakkaita niille tuotteille he olisivat mielellään itse.

Me Biotalousinstituutissa kartoitamme alueen yritysten kiinnostusta lähteä kohtaamaan suomalaisten siirtolaisten jälkeläisiä ja tunnustelemaan mahdollisuuksia tavoitella Pohjois-Amerikan markkinoita heidän avullaan. Lisätietoa: Keski-Suomen ja Ylä-Michiganin liikeyhteyksien vahvistaminen | Jamk

Asiantuntija Markku Paananen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti