Mummo jaksaa heilua – esimerkiksi metsässä

Olen Helena Reiman, ja aloitin työt Jamkissa kuusi viikkoa sitten. Oloni oli samanlainen kuin lähtiessäni aikanaan koulutielle: kohti uutta ja jännittävääkin. Silloin en toki vielä ymmärtänyt, että irtiotto tutusta ja turvallisesta kannattaa aina. Muutos, tällainen pienikin, pakottaa aina oppimaan uutta ja näkemään maailman uudella lailla. Ja mahdollistaa puhtaan pöydän!

Jamkin monipuolinen, kehityshakuinen ja nuorekas työyhteisö tuntuu hyvältä

Aloitin työni Suomen Metsäkeskuksessa avustavana metsänparannusmetsänhoitajana, päätin aluejohtajana ja siinä välissä tein useita mielenkiintoisia tehtäviä. Pidin työstäni Metsäkeskuksessa todella paljon. On vaikea kuvitella parempaa näköalapaikkaa metsänhoitajalle kuin Metsäkeskus. 35 vuotta on kuitenkin pitkä aika. Siinä ajassa ehtii kyllä antaa annettavansa puolin toisin. Ymmärrän toki hyvin toisenlaisenkin tavan tehdä työtä: keskittyä yhteen ja kehittyä siinä huippuammattilaiseksi.

Sitten Markku Paananen, Kirsi Knuuttila, Minna Lappalainen sekä Jamk tulivat vastaani. Asiat etenivät nopeasti ja nyt tehtäväni Jamkissa on Biotalousinstituutin metsäisen profiilin vahvistaminen: metsäisen hankesalkun kasvatus, hankkeiden toteutus, verkostojen/kumppanuuksien lisääminen, kehittäminen, viestintä ynnä muu.

Pestini on vuoden kestävä, 80 % työajalla. Tässä vaiheessa uraa on helppo heittäytyä uuteen, uskaltaa epäonnistuakin. On myös terapeuttista tehdä vuosikausien jälkeen konkreettisia työsuoritteita ja asiantuntijatyötä, jotka auttavat työtovereita, Jamkia ja kumppaneitamme. Ja olla ilman henkilöstöhallinnon suruja. Toki isoimmat ilotkin, esim. työsopimuksen solmiminen tai urakierrossa auttaminen, jäävät pois.

Ensivaikutelma Jamkista on erinomainen. Panostus nuorison koulutukseen ja aikuistumisen tukemiseen sekä tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin on todella arvokasta. Eloisalle kampuksellekin on myös helppoa ja mukavaa tulla aamuisin.

Metsäalan kokonaiskestävyys on tärkeää niin metsänhoitajana kuin kansalaisena

Kiinnostuin metsäalasta lukion toisella luokalla. Metsää tai metsäammattilaisia suvussamme ei ole ollut. Lapsuuden leikkipaikat olivat kuitenkin läheisessä Herran metsässä, Herskussa ja koti UPM:n Jämsänkosken tehtaiden piipun varjossa. Ajatukset urheilijasta, bilsan maikasta tai eläinlääkäristä jäivät taakse. Valmistuin metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta 1985.

Innostun metsäalasta edelleen liki 55 vuoden jälkeenkin. Ala on kiehtova yhdistelmä luontoa, ihmistä ja huipputekniikkaa. Perustyön lisäksi työuraani on mahtunut monenlaisia, minulle merkityksellisiä muutosajureita. Urani alkuvaiheessa halusin purkaa alan hierarkkisia rakenteita ja byrokraattista työkulttuuria. Urani keskivaiheilla puolestaan työn tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantaminen sekä asiakkaan näkökulman korostaminen olivat minulle tärkeitä.

Viimeiset vuodet kantava teema on ollut kokonaiskestävän metsänhoidon kehittäminen ja sen tunnetuksi tekemiseksi. Luonnon monimuotoisuuden eteen on tehty Suomessa määrätietoisesta työtä 1990-luvulta lähtien. Ilmastonmuutoksen hillintä on ollut puolestaan keskiössä kohta 10 vuotta.

Metsien käytössä on erilaisia muotoja, tärkeimpänä toki metsänomistajan omat metsälleen asettamat tavoitteet. Jotta ei sorruta osaoptimoinnin ansaan, tarvitaan rakentavaa ja ratkaisuhakuista yhteistyötä metsäalan ja muiden välillä. Jatkuva ”metsäsota” kotimaassa ja EU-tasolla kuluttaa vain resursseja ja uuvuttaa meidät kaikki. Samalla menetämme etsikkoajan ilmastonmuutoksen hillinnässä ja luontokadon pysäyttämisessä.

Harrastan luonnossa liikkumista ja mummoilua

Näen vieläkin unta pelaamistani pallopeleistä. Padelia lukuun ottamatta niiden aika on kuitenkin ohi: kroppa ei kestä enää nopeaa liikettä, eikä mieli surkeaa peliä. Onneksi olen löytänyt luontoliikunnan monet muodot. Niihin kuuluu niin terapeuttiset klapihommat kuin ilmastoystävällinen työmatkapyöräily.

Perheeseemme kuuluu minun ja puolisoni lisäksi viisi lasta, viisi vävyä ja miniää tai -kokelasta. Ja sokerina pohjalla viisi ihanaa lasten lasta. Bonuksena myös anoppi 90 v. ja lapsuuden perheeni.

Jos metsäasiat ajatteluttavat, ole yhteydessä! Metsäasioista keskustelu kannattaa aina.

Vanhempi asiantuntija Helena Reiman, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti