Ammatinvalinnan kauneus ja kauheus

Kahden opiskelijan tarina siitä, miten päädyimme opiskelemaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelmaan.

Eeva

Syntymälahjaksi sain syvän yhteyden luontoon: perheeni eli poroista ja metsästyksestä. Koulunkäynti tuntui oudolta käsitteeltä ja ammatin hankkiminen vielä oudommalta. Minähän olin jo mielipuuhassani, luonnossa rakkaiden ihmisten kanssa harjoittamassa elinkeinoa, jossa työ ja muu elämä sulautuivat yhteen, elämäntavaksi. Muistan edelleen peruskoulun jälkeiset paineet siirtyä opiskelemaan itselleni ammattia, varmaankin siksi, että pääsin kyseisestä paineesta eroon vasta aloitettuani agrologiopinnot 32-vuotiaana! Mutta tielläni Jamkiin oli muutama mutka matkassa, joten palataanpas ajassa taaksepäin.

Voi kääk!! Pääsin juuri ysiltä ja nyt pitää lähteä kauas pois kotoa, koska lähimmät koulut sijaitsevat 100 km päässä. Minä haluan vain olla luonnossa, niin kuin aikaisemmatkin sukupolvet minua ennen. Porotalouskoulu ei tule kyseeseen, sillä silloin minun pitäisi muuttaa 300 km päähän. Menen siis sinne lähimpään kouluun 100 km päähän, siellä opetetaan metsätaloutta.

Metsäkoulu osoittautui kivaksi paikaksi, sain taas olla metsässä, meille opetettiin riistataloutta ja yhden harjoittelun suoritin kotona poronhoitotöissä. Huomasin myös, että aikani kuluu hyvin moottorisaha kädessä.

Metsäkoulun jälkeen olin jo ”aikuinen”, jolloin kai pitäisi tienata jo itse oma leipänsä. Koska poronhoito on kausiluonteista ja tulot epäsäännöllisiä, aloitin sesonkityöt. Olin milloin missäkin, työskentelin mm. eläintenhoitajana, tarjoilijana, kiinteistönhoitajana, metsurina, matkaoppaana, joulutonttuna, lautapoikana raksoilla, lihanleikkaajana, luonnontuotekeräilijänä, tai völjäsin turisteja husky- ja porosafareille. Ja koska asun Lapissa, työmatkat olivat aina pitkiä tai sitten joutui hankkimaan kakkosasunnon.

Aikani ees kahtaalle reissanneena, ajattelin, että tahtoisin olla vähän enemmän paikallaan. Päätin lähteä uudelleenkouluttautumaan, ajatuksena, että voisin tienata vähän enemmän. Päädyin sähköalaan. Kouluttauduin sähkö- ja automaatioasentajaksi ja pääsin ennätysajassa töihin, vain neljä kuukautta opintojen aloituksesta. Tiena oli hyvä ja töitä Lapissa riitti, juuri niin kuin suunnittelin. Muutaman vuoden kuluttua aloin kuitenkin ”sairastaa” luonnonkaipuuta. Hyvin intuitiivisena ja herkkänä ihmisenä en halunnut kiusata itseäni enempää kuin on välttämättä tarvis ja päätin hetimiten taas lähteä uudelleen kouluttautumaan.

Mutta mikä olisikaan sellainen koulu, jossa voisin opiskella luontoläheistä ammattia?!? Sen pitäisi olla jotain sellaista, josta valmistuttuani saan tehdä arvojeni mukaista työtä… Jotain sellaista, jossa voisin hyödyntää kaikkea työelämässä oppimaani. (Se tärkein, mitä työelämässä olin oppinut, oli syrjäseutujen työpaikkojen tärkeys. Ja niitä tarjoavien rohkeiden ihmisten rohkeat yritykset). …Ahaa, siis syrjäseutujen elinvoimaisuus!! Nyt välähti, agrologit työskentelevät näitten juttujen kanssa!!

Seuraavaksi otin selvää kaikista agrologikoulutusta tarjoavista ammattikorkeista ja tutustuin niiden agrologikoulutuksen opintosuunnitelmaan. Jestas, koulutushan onnistuisi myös monimuotona! Loistavaa!! Kurssitarjonta oli mielenkiintoisin Jamkissa, joten laitoin hakemuksen ja pääsin sisään todistusvalinnan kautta.

Tässä vaiheessa minua ihan nauratti, etten ollut aikaisemmin keksinyt tätä juttua. Agrologihan minusta tulisikin!

Sanna

Lähes 20 vuotta terveydenhuoltoalalla. Väsyttää, masentaa, ahdistaa. Minusta on ihana kohdata ihmisiä ja rauhoittua heidän kanssaan keskustelemaan heidän terveydestään, työstään, vapaa-ajastaan ja kaikkeen siihen liittyvästä. Pinnistelen, tsemppaan ja vedän itseni äärirajoille kaikilla osa-alueilla. Annan kaikkeni töissä ja muuta en sitten jaksakaan. Ensimmäinen pitkä sairausloma alkaa syksyllä 2015. Paljon mietintöjä. Paluu työelämään vuoden 2017 alussa ja sama rumba alkaa taas, mutta eri työnantajan leivissä. Työyhteisö on ihana, kannustava, kodinomainen ja tukeva. Työ imaisee jälleen mukaansa. Menee 1,5 vuotta ja olen jälleen kuopan pohjalla. Eihän tämä nyt näin pidä mennä! Ja jälleen pitkä sairausloma. Psykoterapiaa, keskusteluja perheen ja ystävien kanssa ja sitten lopullinen päätös: tästä työstä on päästävä nyt pois. Mutta mitä sitten?

Työnantaja tarjoaa mahdollisuuden urapalvelun käyttöön ja otan kopin vastaan. Käyn pitkät keskustelut urapalveluyrityksen psykologin kanssa, ja päädymme tekemään minulle psykologiset testit. Testien tarkoituksena on löytää minun vahvuuteni ja kehittämisen kohteet työelämässä ja katsoa, mitkä ammattialat vastaavat testien tuloksia. 2,5 tuntia tiukkoja testejä, jonka jälkeen olen valmis kuulemaan tulokset. Tulokset hämmästyttävät tarkkuudellaan. Saan tulokseksi muun muassa seuraavaa: minulle sopii työ, jota voi tehdä itsenäisesti ja välillä myös työyhteisön kesken, olen tarkka, ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva, sosiaalinen, herkkä, luonnonläheinen jne.

Lopputuloksena psykologi ehdottaa minulle asiantuntija- tai yhdistystyötä. Myös yrittäjänä toimiminen voisi sopia minulle. Vaihtoehtoja ammateiksi, mitä hän antaa, ovat metsuri, metsänhoitaja, riistanhoitaja ja agrologi. Käyn kaikki vaihtoehdot huolella läpi ja innostun erityisesti agrologin koulutuksesta. Olen yhteydessä neljän eri ammattikorkeakoulun agrologikoulutuksen tutkintovastaavaan ja kattavimman sekä mielenkiintoisimman vastauksen saan Jamkin Arto Riihiseltä. Viestittelemme sähköpostilla joitain viestejä ja teen päätöksen: tänne on päästävä! Tämä ammatti on se, mitä kohti haluan nyt lähteä. Kun työeläkevakuutusyhtiökin näyttää uudelleenkoulutukselle vielä vihreää valoa, on päätös selvä.

Seuraava etappi onkin valintakokeet, johon valmistaudun harjoittelemalla matematiikkaa, koska se, jos mikä, on kompastuskiveni. Osallistun pelon sekaisin tuntein kokeisiin ja olen niiden jälkeen ihan varma, että koulutus menee ohi suun. 12.11.2020 menen jostain syystä Opintopolkuun, vaikka tulokset on ilmoitettu tulevan loppukuusta. Olen lentää selälleni, kun siellä lukee: Sinut on hyväksytty agrologin koulutusohjelmaan. Siis mitä?! Suoraan sisään?! Eikä edes alimmilla pisteillä, vaan reilusti. Suorastaan kallio siirtyy rinnan päältä! Koulutus alkaa sitten tammikuussa 2021.

Seuraavassa blogissa kerromme kahdesta ensimmäisestä opiskeluvuodesta, sekä ajatuksistamme siitä, miltä ammatillinen tulevaisuus näyttää tässä vaiheessa opiskelua.

Agrologiopiskelijat Eeva Värriö ja Sanna Patosalmi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti

Jätä kommentti