Toimiston täti navettahommissa

Mitä tapahtuu, kun projektipäällikkö-tradenomi heitetään hallinnoimaan vähän yli sadan lypsylehmän robottinavettaa? Uutta oppia tuli paljon, mutta entistäkin kokemusta tuli hyödynnettyä. Kaiken perustana on tietenkin ennakkoluulottomuus. Vaikka ensimmäisen vastaan tulevan lehmän nimi on Kamasutra, voi tilan yrittäjät olla silti ihan täyspäistä väkeä. Ja toden totta, ei ole lehmän henkäyksen voittanutta, uutta porttia kannattaa katsoa tarkkaan ja viimeistään laitumelle laskupäivänä lehmäkin lentää.

Vahvimmillaan esimiestaustainen toimistontäti on kommunikaatiossa henkilöstön kanssa. Kaikille työntekijöille annetaan tasapuolisesti huomiota eli jokaiseen rapsutus- ja kontaktipyyntöön vastataan. Toisaalta kaikilta vaaditaan täysi työpanos: kukaan ei saa jättää iltalypsyä väliin ja epätäydelliset lehmät lypsetään uudelleen. Neuvottelutaidoista on myös paljon hyötyä, koska henkilöstön mielialat vaihtelevat. Toisena päivänä voi selvitä selkeillä, lyhyillä ohjeilla ja toisena päivän neuvotellaan pehmeämmillä ja keskustelevammilla keinoilla.

Vinkkinä muillekin lypsytilojen tuleville harjoittelijoille, uusista opeista olkoon esimerkkinä lehmän lypsylle hakeminen. Parressa nukkuvan laiskemman lehmän lypsyrobottiin saamisessa on useampi värikäs vaihe. Kun mistään mitään tietämätön viaton harjoittelija saa taputeltua lehmä-rouvan jalkeille, ensimmäisessä vaiheessa viuhahtaa kusessa, paskassa ja emätineritteissä uitettu häntä pari kertaa ympäri harjoittelijan korvia. Tässä vaiheessa muistaa viimeistään sulkea suunsa ja ehkä myös silmänsä. Ja ehkä seuraavalla kerralla älyää jo väistää.

Toisessa vaiheessa on hyvä tietää, että ylös noustuaan lehmä paskoo. Joskus lasti tulee maltilla alaviistoon ja joskus paloletkun paineella vaakasuoraan. Mansikin pyllyssä saisi lukea roiskevaroalueena vähintään kolme metriä, kuten taaksepäin aukeavien kuorma-autojen takalaidoissa. Kun mansikki purjehtii virne turvallaan käytävää eteenpäin, seuraavaksi on aika pissata. Sama kolmen metrin turva-alue pätee tähän lorotukseen. Nyt robotin ovi jo häämöttää, mutta bonuksena kaikkein huumorintajuisimmat lehmät säntäävät harjakoneen alta, lähettävät sen mahtavassa heilurissa harjoittelijan syliin, ja karkaavat takaisin sata metriä pitkän pihattonavetan peränurkkaan. Lohdutuksen sanoina mainittakoon, että harjoittelijankin auktoriteetti paranee viikko viikolta, kun lehmät alkavat tuntea tämän periksi antamattoman apuhoitajan.

Vakavasti ottaen: sen lisäksi että lypsytilaharjoittelussa pääsee tutustumaan ammattimaiseen maidontuotantoon, tärkeimpiä oppeja on puhtaan suomalaisen ruoan arvostaminen. Jo oli aikakin päästä toteuttamaan itseään raakamaidon kanssa. Miltä maistuu oikeasta lehmänmaidosta itse tehty leipäjuusto, entäpä muurikkapannulla paistetut juhannusletut tai tuoreeseen maitoon sheikkeröity kaurapuuteri? No   h-y-v-ä-l-t-ä. Maun lisäksi arvostusta lisää se, kun tietää miten paljon työtä tehdään tämän upean elintarvikkeen eteen. Unohtamatta tietenkään lehmien päivittäistä uutteruutta uusien lehmäsukupolvien synnyttäjinä ja maidontuottajina. Jos joku sattuu sanomaan minua lehmäksi, otan sen vast edes kehuista parhaimpana. Vanha lehmä -arvio korostaisi erityisesti arvokkuuttani.

Loppuun tunnustettakoon, että olihan sillä ennakkoluulottomuudellakin rajansa. Tilan komean ja raamikkaan Kasanova-nimisen siitossonnin kanssa noudatin samaa periaatetta kuin anopin kanssa. Välit säilyvät hyvänä, kun on mahdollisimman vähän tekemisissä.