2 viikkoa, 7 kampusta, 100 opettajankouluttajaa – oppimisen palo yhdistää

Kaksi viikkoa, seitsemän kampusta ja suomalaisnepalilainen opettajankoulutustiimi. Siinä asetelma, josta lähdimme liikkeelle, kun suunnittelimme kampusten ohjauskoulutuksia TPP-Nepal hankkeessa. Mitä siitä syntyi? Aikamoinen määrä lentotunteja, autossa istuttuja kilometrejä, syvää pohdintaa aikuisoppimisen ydinkysymyksistä, yhteistyön iloa, riemullisia oivalluksia ja työn motivaatiota.

Kahden päivän koulutukset pidettiin ensimmäisellä viikolla kolmella kampuksella. Kaksi oli pääkaupungissa Katmandussa ja yksi aivan etelässä Intian rajalla Siraha kampuksella. Siellä saimme hämmästellä, miten sitkeästi kampuksen väki oli vetänyt läpi jo edellisen ToT-Nepal -hankkeen aikana aloitettuja ohjelmia. Opiskelijoita oli lähes sata ja kampuksen pieni opettajatiimi oli todella järjestäytynyt. Puheenaiheena oli muun muassa reflektio. Mitä se voi olla koulutuskulttuurissa, jossa opettajan oletetaan tietävän oikeat vastaukset ja opiskelijan tehtävänä on oppia ulkoa nuo vastaukset.

Löysimme yhteisen ymmärryksen, kun hetken keskustelimme siitä, mitä saman päivän aikana oli käsitelty ja mitä se oli opettajankouluttajille merkinnyt. Sen jälkeen kävimme uudelleen läpi reflektion käsitettä. Muun muassa tätä se on. Oli ilo nähdä oivaltavat hymyt kollegoiden kasvoilla.

Monimuotokoulutuksen yhtenä tärkeänä komponenttina on käyttää sähköisiä oppimisalustoja, kuten Moodlea, mutta kaikilla kampuksilla se ei suinkaan ole mahdollista. Niinpä, esimerkiksi seuraavalla viikolla, kun matkustimme Gorkhaan, puhuimme vaihtoehtoisista mahdollisuuksista toteuttaa monimuotokoulutusta. Kun tekniikka kehittyy, on helppoa siirtää jo opittujen koulutusmallien käytänteitä sähköisille alustoille. Opettajankouluttajien harmina oli myös se, että opiskelijat kyllä käyttävät sosiaalista mediaa, mutta vain huvin vuoksi, ei opiskelutarkoituksiin. Mutta miksi emme sitä heiltä vaatisi :). Kaikilla on Nepalissakin jo kännykät ja siten aikamoinen sähköinen resurssi käytettävissä oppimiseen. Seuraava tehtävä onkin opettaa heitä käyttämään tätä resurssia oman osaamisen kehittämiseksi. Se on sitä oppimisen metataitoa. Näin yhdessä totesimme.

Saimme lisäksi hienon esimerkin siitä, kuinka yksi opettajankouluttaja oli sitkeästi aloittanut jatko-opinnot etäopintoina, vaikka se vaati häneltä iltojen istumista kampuksella tai ystävien luona tietoliikenneyhteyksien vuoksi. Perheen äiti, joka myös opettaa matematiikkaa kampuksella, sai hoitaa iltaisin lapsia ja pitää muutenkin perheasioista huolta. Eikös tämä ole tuttua meilläkin monen aikuisopiskelijan kohdalla? Kun yksi perheestä opiskelee, se vaatii koko perheeltä sitoutumista ja joustavia järjestelyjä.

Toisella viikolla vuorossa olivat myös koulutukset itäisessä Nepalissa Dadelhurassa ja Keski-Nepalissa Surkhetissa ja Butwalissa. Yhteinen lopputulemamme oli jälleen kerran näistä kampusvierailuista se, että oppimisen palo yhdistää meitä korkeakouluopettajia, olimme sitten Suomessa tai Nepalissa. Siksi meidän onkin hyvä jatkaa yhteistyötä, seuraavaksi etätutorointien muodossa täältä Suomesta käsin. Kesän jälkeen tapaamme jälleen Nepalissa.

Artikkelin pääkuvassa ylhäällä tiimimme on matkalla aloittamaan workshopia Sirahassa.

Teksti ja kuvat: Tuovi Leppänen