Digiloikkaa UP hankkeen kyydissä – pedagogiikka ja oppiminen avainasioita

Kuten aiemmassa postauksessa kerrottiin, UP-hankkeen käytännön toiminta on keskittynyt teknologisiin kokeiluihin. Silti pedagogiikka eli yksittäinen oppija ja oppiminen ollut koko ajan keskiössä. Pilottikokeilut on suunniteltu nimenomaan oppimisen ja oppijan näkökulmat huomioiden.

Teknologia on pelkästään välineen asemassa, kuten sen tuleekin olla. Totta on kuitenkin, että digitalisaation mahdollisuudet ovat huimat, eikä läheskään kaikkea ole vielä nähty. Digitalisaatio voi muuttaa kokonaisia toimialoja, esimerkkinä vaikkapa taksipalvelut, jossa ainoastaan lainsäädäntö enää toimii ulkomaisen kermankuorinnan estäjänä. Voiko sama olla arkipäivää opetusalalla ja milloin?

Digivälineet voivat monellakin tapaa tuoda koulutuksen toteuttamiseen ja siihen osallistumiseen lisäarvoa. Ne voivat esimerkiksi parantaa koulutuksen saavutettavuutta syrjäseuduilla, kun välimatkat voivat olla ajallinen tai kustannuseste koulutukseen osallistumiselle. Tasa-arvonäkökulma on tällöin keskeinen. Lähiopetusta on tietyin reunaehdoin ja rajoittein mahdollista siirtää verkon välityksellä tapahtuvaksi. Laadun arvioimisen näkökulmasta oleellinen asia on, voidaanko silloin tuottaa olosuhteita, joissa oppijat kokevat osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yksisuuntainen vuorovaikutus ei todennäköisesti sellaisia kokemuksia merkittävästi tuota.

Digivälineet mahdollistavat myös toiminnan ja tuotosten dokumentoinnin. Jälkikäteen voi olla tarve palauttaa mieliin ryhmätyön tuotoksia – tai sitten ne ovat enemmän tai vähemmän kertakäyttöisiä, eikä ole mitään syytä kerryttää informaation massaa. Oleellista on, että tiedetään, mitä ollaan tekemässä ja että kaikki toiminta tai välineiden käyttö on perusteltavissa oppimisesta käsin. Taloudellisuus on eräs keskeinen aspekti, joka on aiempaa enemmän otettava huomioon vaikkapa kun ajatellaan samankaltaisten asioiden toistamista vuodesta toiseen.

Teksti: Ari Langén
Kuva: iStockphoto

Leave a Comment