Loppusanoja Nepalissa ja Vietnamissa

HOPE III -hanke lähestyy päätöstään ja alkaa olla loppusanojen vuoro. Niin paljon on ehditty kokea nepalilaisten, vietnamilaisten ja suomalaisten toimijoiden kesken. Töitä on paiskittu myös toinen toistemme kotimaissa.

HOPE III (Holistic Partnership in Social Work and HealthCareEducation) -hankkeen aikana Jyväskylässä vieraili nepalilaisia yhteistyökumppaneita ja Jyväskylästä matkattiin Nepaliin ja Vietnamiin. Lisäksi vietnamilaisia ja nepalilaisia kumppaneita tavattiin Kokkolassa, heidän Suomeen suuntautuneen vaihtonsa aikana. Jyväskylän ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kaksi opettajaa ja yksi opettajaopiskelija suuntasi matkansa kohti kumppaneiden kotimaita. Tehdyistä vierailuista on kerrottu aikaisemmissakin blogi-kirjoituksissa, mutta tässä vielä muutama sana intensiivikurssista ja yhteenvetoa koko hankkeessa koetusta.

Opettajavaihdot tutustuttivat kumppaneiden koulutusjärjestelmiin, pedagogisiin periaatteisiin ja niihin olosuhteisiin, joissa opetus ja oppiminen tapahtuvat. Lukuisat keskustelut auttoivat ymmärtämään historiaa ja kulttuuria, joka vaikuttaa olemassa olevien käytäntöjen taustalla.

Eroavuuksien lisäksi vielä suurempana kokemuksena oli kuitenkin samanlaisuus, joka löytyi kumppaneiden kesken. Sitä kuvaisi ehkäpä parhaiten, ”tahto” löytää mahdollisimman toimivat ja hyviä tuloksia tuottavat menetelmät opiskelijoiden ohjaukseen niin, että heistä kehittyisi hyviä ammattilaisia. Tämä näkyi kiinnostuksena toisten osapuolten toimintatapoja kohtaan.

Opiskelijavaihdossa ollut erityisopettajaopiskelijamme Katri kuvasi kokemuksella olleen erittäin suuri merkitys hänelle. Voit tutustua Katrin mietteisiin vuoden 2014 blogeista. Useammatkin opettajaopiskelijat olisivat olleet kiinnostuneita lähtemään vaihto-opiskelijoiksi Nepaliin tai Vietnamiin. Esteeksi muodostui kuitenkin vaihtojakson pituus, kolme kuukautta tuntui olevan aikuisopiskelijalle pitkä aika irrottautua muista opinnoista ja töistä.

Yhteistyö suomalaisten osapuolten kesken oli mukavaa ja sujuvaa. Kokeneemmat opastivat aloittelijoita kansainväliseen toimintaan, järjestelyt sujuivat hyvin ja hiljainen tieto välittyi käytännön tilanteissa.

Kaijan kokemuksia intensiivikurssista

Osallistuin hankkeen opettajavaihtoon kaksi kertaa. Ensimmäisellä vierailullani kävin Nepalissa  maaliskuussa 2014. Vierailun aikana tutustuin yhteistyöoppilaitoksiimme St. Xavier’s Collegeen (http://www.sxc.edu.np/)  ja Lalitpur Nursing Campusiin (http://www.lnc.edu.np/). Pidin muutaman luennon sekä opettajille että opiskelijoille, mutta keskeisintä oli suunnitella tulevaa intensiivikurssia. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni Nepaliin, jonne taisin jättää sydämeni jo tällä ensimmäisellä matkalla.

Intensiivikursseja oli toteutettu eri hankkeessa, mutta tällä kertaa päätimme toteuttaa kurssin hieman toisin. Aikaisemmin kursseilla oli painottunut tutkimuksellinen ote, nyt päätimme keskittyä käytännön toiminnan kautta oppimiseen. Sairaanhoidon ja sosiaalityön opiskelijat Vietnamista, Nepalista ja Suomesta jakautuisivat kuuteen erilaiseen sosiaalityön toimipisteeseen, jotka St. Xavier`s College valitsisi. Opiskelijat harjoittelisivat asiakastyötä suunnittelemalla ja toteuttamalla kunkin paikan asiakkaiden tarpeisiin sopivia toimintoja. Lisäksi intensiivikurssilla olisi luentoja, jossa käsiteltäisiin teemaa ”sustainable work with vulnerable group”. Etukäteistyöskentelyä varten perustettiin FB-ryhmä, jossa oli tarkoitus jatkaa intensiivikurssin suunnittelua ja käydä keskustelua opiskelijoiden ja opettajien kesken.

Varsinainen intensiivikurssi toteutettiin 27.10–7.11.2014. Eri maiden opettajat jakautuivat ohjaamaan opiskelijaryhmien toimintaa. Minun ryhmäni suunnitteli toimintaa katulapsikeskukseen (http://cpcs.international/wordpress/). Ryhmässäni oli sekä sairaanhoidon että sosiaalityön opiskelijoita Suomesta ja Nepalista. Ryhmän ”apuopettajana” ja paikallisen kulttuurin asiantuntijana toimi opiskelija Ritu Pant, joka oli ollut aikaisemmin ollut vaihto-opiskelijana Suomessa. Hänen kulttuuritulkkaustaan tarvittiin monessa kohdassa!

Aloitimme työskentelymme suunnittelemalla, mitä kukin haluaisi ja voisi katulapsikeskuksessa tehdä. Osa opiskelijoista halusi ensin tehdä havainnointitutkimusta, mutta suunnittelupäivien aikana heidän toiveensa muuttui ja loppujen lopuksi kaikki opiskelijat halusivat osallistua lasten toiminnan ohjaukseen. Kävimme tutustumassa katulapsikeskukseen ja opiskelijat kyselivät henkilökunnalta ja lapsilta toiveita, joiden pohjalta suunniteltiin kahden päivän ohjelma.

Suunnitteluprosessi tuntui sekä minusta että suomalaista opiskelijoilta täydeltä kaaokselta, mutta sekavalta vaikuttavan työskentelyn lopputuloksena oli kirjallinen suunnitelma budjetteineen, työnjakoineen ja minuuttiohjelmineen. Ohjelma sisälsi leikkejä, opetustuokioita, kilpailuja ja rentoutusta, mm. musiikkia. Olennainen asia kaikkien ryhmien toiminnassa oli hygienian opettaminen. Myös origamiaskartelua tehtiin useammassa toimipaikassa.

Toiminnan tavoitteena oli tehdä jotain sellaista, joka jäisi käyttöön toimipisteisiin ja asiakkaille opiskelijoiden lähdettyäkin. Oman ryhmäni opiskelijat totesivat: ”We achieved something sustainable; children learned some things of our lessons and staff will continue some of our ideas”,  vaikka kahden päivän pituuutta kritisoitiinkin – ”two days is too short time to achieve changes for organization´s work”.

Koska olin ainoa opettaja ryhmässä, vietin tiivisti aikaa opiskelijoiden kanssa ja ennätimme keskustella muustakin kuin intensiivikurssin teemoista. Mielenkiintoisia keskusteluja kävimme mm. siitä, onko kasvatuksessa tärkeämpää kuri vai ohjaus ja mitä auktoriteettien kunnioittaminen on. Myös nuorten elämä ja elämänvalinnat keskusteluttivat eri maiden opiskelijoita. Nepalilaisille opiskelijoille oli suuri ihmetyksen aihe suomalaisnuorten halu (ja mahdollisuus) muuttaa pois kotoa mahdollisimman varhain. Suurta hämmästystä herätti myös nuorten avoliitoissa asuminen. Nepalissa nuoren tahto oli vahvasti vanhempien taskussa!

Kaijan kokemuksia: Mitä opin?

Tässä vaiheessa, kun matkoista on jo aikaa ja ajatus on kerennyt työstää kokemaa, voi todeta, että hankkeessa oli monia toimivia käytänteitä, joita voi hyödyntää tulevissakin hankkeissa. Oli erittäin hyvä päästä tutustumaan Nepalin kulttuuriin, yhteistyöoppilaitosten henkilökuntaan ja toimintamalleihin sekä opiskelijoihin ennen intensiivikurssin alkamista. Kurssisuunnittelua oli mielekästä tehdä siinä ympäristössä, jossa hanke toteutettiin.

Idea viedä opiskelijat käytännön toimintaympäristöihin työskentelemään asiakkaiden kanssa vahvisti heidän metakognitiivisia taitojaan ja pakotti reflektoimaan omaa ammatillisuutta. Käytännön toimipisteissä opiskelijat tutustuivat monenlaiseen ”haavoittuvuuteen” ja oppivat myös toistensa kokemuksista, kun ryhmät jakoivat  kokemuksiaan. Opettajatkin oppivat toinen toisiltaan; oli mielenkiintoista kuunnella eri maiden edustajien luentoja siitä, miten ”vulnerability” ja  ”vulnerable group” määritellään  ja miten ”sustainable work” toteutuu kussakin maassa.  Opettajat jakoivat keskenään omia tutkimusaineistojaan myös intensiivikurssin jälkeen.

Kehittämisajatuksiakin on tullut mieleeni. Uutena intensiivikurssin vetäjänä olisin kaivannut enemmän yhteistä suunnittelua ryhmän vetäjien kanssa ennen intensiivikurssin alkua ja myös yhteistä reflektointia sen jälkeen. Suomalaisten kouluttajien kanssa vaihdoimme ajatuksia, mutta muiden maiden opettajien näkökulmat jäivät minulle hämäriksi.  Facebook ei toiminut toivotulla tavalla, sillä siihen kirjautui vain pieni osa intensiivikurssin osallistujista eikä sen avulla välittynyt riittävästi tietoa.

Aluksi epäilin omaa (ja AOKKin) roolia sosiaalityön ja sairaanhoidon hankkeessa, mutta loppujen lopuksi havaitsin, että keskeisin asia hankkeessa olikin oppiminen. Palautteen perusteella luentoni avasivat sekä opettajille että opiskelijoille pedagogisia näkökulmia. Intensiivikurssin suunnittelussa pidettiinkin esillä vahvasti pedagoginen näkökulma. Opiskelijoiden arvioinnin perusteella kurssi vahvisti paitsi tiedollista osaamista myös ammatillista osaamista. Opiskelijat kokivat metakognitiivisten ja kulttuurisensitiivisten taitojensa vahvistuneen kurssin aikana. Allekirjoitan täysin opiskelijoiden palautteen ”in general: intensive course was very good and it should be organized again”.

Teksti ja kuvat: Mari Kolu ja Kaija Peuna