Minun Afrikkani – inkluusion jäljillä Tansaniassa

Miten inklusiivinen koulutus määritellään Tansaniassa, Etiopiassa, Keniassa tai meillä Suomessa? Mitä inkluusiolla tavoitellaan ja miten siihen päästään? Näitä kysymyksiä saimme pohtia viikon mittaisella intensiivikurssilla Tansaniassa toukokuun lopussa.

AFNITE-projektissa (African-Finnish Network for Inclusive Teacher Education) on kehitetty inklusiivisen koulutuksen malleja Tansaniassa, Etiopiassa ja Keniassa ja Suomessa. Projekti on sisältänyt opiskelija- ja asiantuntijavaihtoa, yhteisiä työseminaareja ja toisilta oppimista. Projekti vei myös meidät viikoksi eksoottisiin Tansanian maisemiin.

Projektin viimeistä intensiiviseminaaria isännöi Sebastian Kolowa Memorial University (SEKOMU) Tansanian Lushotossa. SEKOMU on Tansanian johtavia yliopistoja erityisopetuksen alalla ja siksikin luonteva paikka päättää kolmivuotinen projekti. Meille ensikertalaisille Afrikan kävijöille Tansania näyttäytyi vieraanvaraisena ja ystävällisenä maana. SEKOMUn henkilökunta teki kaikkensa saadakseen vieraat tuntemaan itsensä tervetulleiksi.

Inkluusion merkityksiä

Intensiiviviikko haastoi pohtimaan inkluusion käsitettä, tavoitteita ja toteutumisen ehtoja yhdessä eri maiden opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Inkluusiota tarkasteltiin poliittisen päätöksenteon, oppilaitoksen toimintakulttuurin ja yksittäisen oppijan näkökulmasta. Erityisenä teemana oli pohtia, miten tuemme oppijoiden sujuvaa siirtymistä koulutuksesta työelämään.

Inkluusio määritellään hyvin eri tavalla eri maissa. Afrikkalaisten näkökulmassa korostui näkövammaisten integroituminen koulutukseen ja yhteiskuntaan. Sekä opiskelijat että mukana olleet professorit tarkastelivat nimenomaan näkövammaisten asemaa kuvatessaan maansa inklusiivisia käytänteitä. Meidän näkökulmastamme kyse oli pikemminkin eri vammaisryhmien integroinnista kuin varsinaisesta inklusiivisen koulutuksen kehittämisestä.

Eräs osallistujista käyttikin termiä ”inklusiivinen erityisopetus” kuvaamaan tilannetta Afrikan maissa. Yhteistä kaikille oli ymmärrys inkluusiosta sekä tavoitteena että prosessina. Yksimielisiä olimme myös siitä, että jokaiselle tulisi taata tasavertaiset osallistumisen mahdollisuudet yhteiskunnassa. Mielenkiintoista oli huomata, miten samanlaisia haasteita vammaisten koulutukseen ja työllistymiseen liittyy eri maissa, vaikka infrastruktuuri ja elinolot kovin erilaisia ovatkin.

Matkan varrelta

Matkallamme Kilimanjaron lentokentältä Moshin kautta Lushotoon ja takaisin näimme monenlaista Afrikkaa, mutta siltikin vain pienen otoksen Tansaniaa – kuivia hiekkatasankoja, vehreää sademetsää, upeita vuoristomaisemia, kaupunkialuetta ja pientä hökkelikylää. Elämisen rytmiä määritti valoisa aika ja vuoristoalueen kostea ilmasto.

Nopeasti laskeutuva pimeys ja viilenevä ilta saivat meidätkin asettumaan moskiittoverkon alle hyvissä ajoin ja nousemaan ylös kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan. Lämpimän veden puute ja pätkivä nettiyhteys rauhoittivat länsimaisen mielen perusasioiden äärelle jo viikonkin aikana.

Päällimmäisenä seminaariviikosta jäi mieleen toimijoiden vahva halu kehittää koulutusta ja yhdessä tekemisen voima. Koulutuksen kieli on yhteinen, vaikka toimintaympäristöt eroaisivatkin toisistaan. Tiivis viikko rakensi yhteistä ymmärrystä ja jatkossa olisi mielenkiintoista päästä mukaan käytännön kehittämiseen paikallisten toimijoiden kanssa. Jäimmekin ideoimaan toiminnallista työpajaa, jossa inklusiivisen koulutuksen malleja ja käytänteitä viedään oppilaitosten arkeen projektin kohdemaissa.

Teksti: Päivi Kauppila ja Kaija Peuna
Kuvat: SEKOMU ja Päivi Kauppila