Mitä kuuluu Vietnam?

Ilmassa oli suuren juhlan tuntua, kun aloitimme Dong Han periodimme TTC:n 15-vuotisjuhlilla valtavassa kulttuuritalossa. Kuuluimme kutsuvierasjoukkoon ainoina eurooppalaisina. Mukana oli TTC:n kansainvälisiä yhteistyötahoja, vietnamilaisia hallintoviranomaisia ja muita yhteistyökumppaneita sekä tietenkin oppilaitoksen oma yli satapäinen henkilöstö.

Juhlaohjelma rakentui mahtipontisista visuaalisista musiikki- ja tanssiesityksistä sekä virallisista puheista ja onnitteluista – johtajamme Ulla Mutka ojensi oman keskisuomalaisen, huopaisen lahjamme.  Ullalle juhla oli erityisen puhutteleva, onhan hän aiemman VietVoc-hankkeen kautta saanut seurata oppilaitoksen kehitystä lähes sen koko tähänastisen elinkaaren ajan. Juhlassa valo- ja savuefekteillä tehostetut esitetyt laulut oli varta vasten sävelletty ja sanoitettu ylistämään TTC:n opettajankoulutusta ja opettajuutta. Olisiko meillä tästä jotain opittavaa?

Äänekästä hellettä ja peitettyä pintaa

Vietnamilaisille arkea, mutta meille suomalaisille aina uudelleen yllätys on sikäläinen äänimaailma. Liikenteessä torvet soivat koko ajan. Jos läsnä on useampi ihminen, äänimatto nousee heti kattoon, jossa pyörivät ilmastointipropellit tuottavat omaa ääntään. Uutena kevään airuena yksittäisiin puihin parvina laskeutuvat kaskaat viettivät sellaiseen ääneen soidinmenojaan, ettei luokassa edes mikrofonilla pystynyt päihittämään niitä. Yritys käsitellä opettajaryhmän kanssa aina haasteellisia opiskelija-arvioinnin kysymyksiä nousi siis haasteellisuudessaan potenssiin kymmenen.

Toinen ihmettelyn aihe on pukeutuminen 40 asteen helteellä. Kun suomalainen auringon paistaessa ja lämmön noustessa vähentää vaatetta, vietnamilainen laittaa lisää. Skoottereilla oppilaitoksen pihaan kurvaavat opettajat peittävät itsensä pitkillä hansikkailla ja kasvosuojilla niin, että vain silmät pilkistävät puuvillaisten kukkakuosien keskeltä pinkkien kypärien alta.

Ravintolaelämän kielellisiä kuvioita

Kommunikointi ravintolassa vaatii joustavuutta puolin ja toisin. Edellisenä päivänä olimme tilanneet terassiravintolassa teetä ja tarjoilijanuorukainen tunnisti meidät kysyen: ”Same tomorrow?”. Kyllä, juuri samaa teetä halusimme kuin huomennakin olisimme halunneet.

Hotellimme ravintolan ruokalistalta oli mahdollista saada aamulla annos ”omelett bred”, mutta illalla se ei enää onnistunut, koska se kuului aamupäiväruokiin. Aina neuvokas ryhmämme kuitenkin keksi keinon. Tilasimme ”omelett” ja ”bred” ja saimme saman annoksen illalliseksi. Jostain syystä tähän ilta-annokseen ei ollut mahdollista saada syömäpuikkoja vaan jouduimme lapioimaan sen suihimme haarukalla ja lusikalla.

Etelä-Kiinan meren rannalla

Piipahdus Etelä-Kiinan meressä hellepäivänä helpotti meidän Irmelimme ja Hämeenlinnan AOKKin Taunon oloa, kun he ainoina rohkeina antautuivat aaltoihin. Me muut näimme opettajakorkeakoulut sananmukaisesti samassa liemessä.

Jakson viimeinen työpaja toteutettiin rannan katosravintoloissa Learning Café -menetelmällä. Samalla voitiin todeta työskentelytavan sopivan sadankin hengen ryhmälle meren kohistessa, kunhan organisointiin on käytettävissä äänentoistolaitteet, erotuomarin pilli ja kohtuuhyvät hermot.

Opin sauna – ei niin autuas aina

Reissun aikana pidettiin sekä opettajille että oppilaitosjohdolle 15 työpajaa. Verkkopohjainen oppiminen oli innostanut opettajia ja oppimistehtävinä tulossa on muutamia esimerkillisiä toteutuksia oppilaitoksen käyttöön. Gallery Walk -menetelmää oli kokeiltu opetuksessa monella eri tavalla ja suunnitteilla oli kokeilla sitä myös verkkoympäristössä. Uusi haasteellinen teema opettajien kanssa oli arvioinnin kehittäminen oppimista tukevaksi prosessiarvioinniksi, missä myös oppija itse ja muut tahot osallistuvat arviointiin opettajan lisäksi.

Oppilaitosjohtamisen teemat tuntuvat vaikeilta. Siitä huolimatta on saatu syntymään jäsennyksiä sekä strategiatyölle että oppilaitoksen kehittämiselle ja työ jatkuu.

Periodin aikana koulutettiin sananmukaisesti hiki päässä; niin asiat kuin ilmastokin tekivät työstä haasteellisen. Monet asiat, kuten työssä oppiminen tai työelämälähtöinen projektioppiminen tuntuvat lähes mahdottomilta ymmärtää, koska ilmiöitä ei ole olemassa vietnamilaisessa kulttuurissa. Yhteisen ymmärryksen löytäminen abstraktille asialle on vaikeaa – mutta ei mahdotonta – ja uuden oppiminen vaatii aina aikaa.

Itsellemme on taas tullut muistutetuksi, ettei pidä olettaa liikaa. Samatkin käsitteet saattavat merkitä eri asioita, etenkin kun ne ensin käännetään suomesta englanniksi, sitten englannista vietnamiksi ja sitten vietnamista englanniksi. Suuri vaara on, että asia muuttaa merkitystään ja olomuotoaan monta kertaa tuolla matkalla. Siksi asioihin pitää palata aina uudelleen ja uudelleen, jotta jonkinlainen yhteinen ymmärrys saadaan luotua työskentelyn pohjaksi.  Mutta saunahan on aina ollut hyvä paikka ratkaista ongelmia ja tuottaa innovaatioita, miksipä ei siis nytkin!

Ensikertalaisen katse

Ensimmäistä kertaa mukana ollut Tuire ihmetteli erilaisen äänimaailman lisäksi paikallista liikennettä ja vietnamilaista englannin ääntämystä, joka tuntui aluksi haasteelliselta puuttuvien tai jollain toisella kirjaimella korvattujen kirjainten vuoksi. Liikenne skoottereineen ja torven tööttäilyineen näytti aluksi hieman kaoottiselta, mutta osoittautui varsin sujuvaksi sukkuloinniksi, kunhan vain uskaltautui virran vietäväksi. Ei kuitenkaan uskoisi, mitä kaikkea skootterilla voi kuljettaa.

Vietnamilaiset kollegat olivat ystävällisiä, auttavaisia ja kohteliaita. Ja kun on tavannut heidät kasvotusten, on yhteydenpito hallinnollisissakin asioissa jatkossa helpompaa!

Mukana Vietnamissa: Ulla Mutka, Leena Kaikkonen, Irmeli Maunonen-Eskelinen, Kaija Hannula, Kati Räsänen ja Tuire Mäki JAMKista sekä Tauno Tertsunen HAMKista.