Namaste IV – Käänteistä oppimista Himalajan siimeksessä

Training of Trainers – ToT -Nepal hankkeen workshopit jatkuivat marras-joulukuussa 2013 Nepalissa. Kotiin voitiin palata tyytyväisin mielin. Opettajien tutkinnonkorottamisohjelmat ovat päässeet käyntiin jo kuudella kampuksella ympäri maata. Matkalla mukana olleet projektipäällikkö Tuovi Leppänen ja yliopettaja Maija Hirvonen kirjoittavat alla omia tunnelmiaan toisen workshopin jälkeen.

”Ihan tavallinen” koulutuspäivä

Kävelen nurmettunutta polkua kampuksen pihalla ja katselen udun keskeltä siintäviä Himalajan rinteitä. On alkamassa ihan tavallinen koulutuspäivä Sanothimin kampuksella Nepalissa.

Aiheenamme ovat joustavat koulutusmallit, kehittävä työote ja aikuisen oppiminen.
Kokoonnumme luokkaan, jossa on valkotaulu ja penkkipöydät. Yksi ryhmä puuttuu, muut lähtevät omiin työtiloihinsa ja minä odotan. Nepalilaiset kollegat käyvät vähän kuumana. Miksi yksi ryhmä on myöhässä, vaikka menossa on vierailevien kouluttajien kurssi. Jonkin ajan kuluttua paikalle saapuu ensimmäinen ryhmäläinen, puolen tunnin kuluttua jo liki koko ryhmä on koossa ja ennen lounasta ilmestyy vielä viimeinenkin jäsen.

Aloitamme siitä, että aikuiset ovat itsenäisiä oppijoita. Heidän on joskus vaikea sitoutua, sillä kukin tulee opiskelemaan omista lähtökohdistaan. Huomio herättää hilpeyttä ja osuu omalle kohdalle.

Koko päivän piirrämme ympyrää, johon aikuisen oppimisen erityispiirteet tulevat yhteisten keskustelujen tuloksena määritellyksi. Mukana ovat niin yleiset ihmistä kuin aikuista oppijaakin koskevat näkökulmat, joihin ryhmäläiset tuovat nepalilaista ja minä suomalaista näkökulmaa. Ryhmä innostuu eloisasti kuvaamaan, mitä on olla aikuinen oppija Etelä-Nepalin tasankoalueella.

Työpajan jälkeen vilkaisen, joko Himalaja on peittynyt iltapäiväsumuun ja juoksen kadunvarteen. Taksia ei näy missään, joten lähden kävelemään kohti vilkkaampaa aluetta. Olen menossa opetusministeriöön ja mielessä käy, että tällä menolla en ehdi perille virastoaikana millään. Yllättäen kuulen kuitenkin sivulta huikkauksen: ”Madam, taxi”.

Sovimme kuskin kanssa pikaisesti törkeän kalliin hinnan ja lähdemme kohti Katmandun keskustaa. Kuski kysyy toiselta taksilta neuvoa ja jättää minut portille, jonka jo tiedän olevan väärä. Jään kuitenkin pois, kyselen ihmisiltä neuvoa ja soitan virastoon. En taida ehtiä. En tiedä, missä olen. Kävelen katua suuntaan, jonka oletan tuntevani, kunnes vastaan tulee portinvartija, jolta kysyn ministeriön sijaintia. Toinen vartija viittaa minut mukaansa ja huomaan miehen, joka huitoo kättään suuntaani. Olen oikeassa paikassa. Vastaanottajani sanoo, että on nähnyt minut jo tällä viikolla kaupungissa ja tunnisti siksi kasvoni. Katmandussa on miljoonia ihmisiä.

Menemme juoksujalkaa opetusministeriöön. Siellä käydään keskustelua joustavista koulutusmalleista, kehityksen suuntaviivoista ja tulevaisuudesta, jossa koulutus on kaikkien oikeus. Isäntäni vie minut majapaikkaani, jossa odotan tunnin tandoorikanaa, joka ei koskaan ollut päätynyt tilauslistalle. Syön tomaattikeiton. Himalaja on peittynyt pimeyteen tunteja sitten. Ihan tavallinen opettajankouluttajan päivä Nepalissa on takana.

Tavallisen epätavallisissa tunnelmissa,

Tuovi

”Flipped learning” – Mitä opettaja oppii oppijoilta?

Työn kehittäminen, laatutyö, projektin arviointi… Isot asiat mielessä kohtaan yliopiston opettajankouluttajien ryhmiä. Kuten aina opetustyössä ryhmästä riippumatta, keskittyy opettajan huomio siihen, että opetettava asia kohtaa oppijoiden elämys- ja kokemustodellisuuden.

Nepalissa yliopiston opettaja ei arvioi opetusta ja sen laatua, vaan toteuttaa annettuja tehtäviä. Hän ei myöskään arvioi sitä, onko jokin toteutus järkevä vai ei, vaan suorittaa hänelle kuuluvan työn. Aloittaessani workshoppia arviointi- ja laatuasioista tajuan taas kerran, että tämä on se todellisuus, johon minun on rakennettava opetukseni. Samalla se tarjoaa minulle mahdollisuuden oppimiskokemukseen. ”Flipped learning” tarkoittaa tilannetta, jossa oppijat opettavat opettajaa.

Mitä sitten opin workshopin osallistujilta? Opin ainakin, että vahva yhteisöllisyys, ryhmä yksilön sijasta, voi mahdollistaa laadun. Suomalainen pessimistinen sanonta ”Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa” ei olekaan totta, jos on tahtotila yhteiseen päämäärään toisia auttaen ja tukien, ei omia yksilöllisiä vahvoja kantoja esiin tuoden.

Laatu syntyy yhdessä tekemisestä. Työ kehittyy tavoitteita tarkistaessa ja korjauksia tehtäessä – siis kehittämissyklin mukaisesti! Yhteisöllisyys hioo särmiä. Avoimen kommunikaation kautta ja kompromisseja tehden tavoite kirkastuu.

Uutta oppineena,

Maija