TECIP-hanke tulossa päätökseen – levitysseminaari Addis Abebassa

Miehiä ja vuohia kadulla Addis Abebassa.TECIP-hankkeen viimeinen toiminto, hankkeen levitysseminaari pidettiin 8.1.2020 Etiopiassa, Addis Abebassa. Tilaisuus ajoittui Etiopian jouluun, jota vietetään 7.1. Etiopialaisen joulun juhlintaan kuuluu mm. perhejuhla ja vuohien teurastus.

Hanke saavutti sille asetetut tavoitteet, jopa ylittäen ne. Rehellisin mielin voidaan sanoa, että hanke on lisännyt inkluusiotietämystä ja käytännön osaamista Etiopian ammatillisessa opettajankoulutuksessa. Sen ansiosta inklusiiviseen oppimiseen liittyvä tieto siirtyy aiempaa paremmin ammatilliseen koulutukseen, millä voi olla merkitystä myös laajemmin maan nuoren väestön kouluttautumisen ja työllistymisen näkökulmasta. Kun kolmen vuoden urakka alkaa olla ohi, on ilmassa haikeuttakin, kun toisiinsa hyvin tutustuneet projektipatnerit lähtevät omille teilleen.

Inkluusio sisältää toisten kunnioittamista, yhteen hiileen puhaltamista ja rajoitteiden ylittämistä. Tätä on parhaimmillaan myös projektitoiminta, jota ovat nyt toteuttaneet kaksi toisilleen vierasta kulttuuria, mutta jotka ovat hankkeen myötä löytäneet yhteisen tavan toimia ja työskennellä yhdessä. Inkluusio tarkoittaa myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden idean sisällyttämistä kaikkeen toimintaan. TECIP-hankkeen ideoilla ja sisällöillä saattaa olla jatkuvuutta uudessa e-pedagogiikka-hankkeessa saavutettavuuden kehittämisen muodossa.

Kirjoittaja: Maija Mäkinen, TECIP-hankkeen projektipäällikkö

 

Lue myös

Jyväskylän ammattikorkeakoulu luomassa kehitysaskelia Etiopian koulutusjärjestelmään

Verkko-opetus voi avata koulutusmahdollisuuksia kehittyvissä maissa

Miljoonilta kehittyvien maiden nuorilta puuttuu ammatillinen koulutus – suomalaiset opettajakorkeakoulut ratkomaan ongelmaa