Yrittäjyys missiona Egyptissä

Rehtori Jussi Halttunen: Tammikuun puolivälissä teimme liiketoimintajohtaja Pekka Jääskön kanssa viikon mission Egyptiin. Teemana olivat yrittäjyys ja siihen liittyvä koulutus oppilaitoksissa. Twinning- kehittämistyön lomassa vaikutuksen tekivät myös miljoonakaupunki Kairon tunnelma ja loistelias egyptiläinen historia.

Egyptin korkeakoulujen kansallinen arviointivirasto NAQAAE on ollut Twinning-kumppanimme ja kehittämistyön kohdeorganisaatio jo lähes kahden vuoden ajan. Saksalaista kumppaniamme DAAD:ia edusti tällä missiolla mukanamme ollut saksalainen asiantuntija tohtori Stefan Wolf Munsterin Fachhochschulesta.

Twinning-hankkeemme oli kokenut monenlaisia vaiheita edellisen NAQAAE:n johtajan aikana ja monet haasteet johtivat myös paikallisen Twinning-asiantuntijamme (RTA) vaihtumiseen. Saimme onneksi rekrytoitua tehtävään kokeneen kv-asiantuntijan Reijo Aholaisen OKM:stä. Hänen kanssaan joulun alla käydyt Skype-keskustelut rohkaisivat matkalle. Omat ennakko-odotukset kun olivat hieman pelonsekaiset johtuen varmaankin Kairon arabikevään tapahtumien synnyttämistä mielikuvista.

Matkalla Kairossa

Reippain mielin lähdimme eräänä lauantaiaamuna Pekan kanssa matkalle kohti Kairoa Istanbulin kautta Turkish Airlinesin koneella Helsingistä. Yli viiden tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Kairon lentokentälle. Rahanvaihto, viisumi, passintarkastus ja tulli sujuivat yllättävän nopeasti.

Asioiden hoitamisen jälkeen suuntasimme kohti Zamalekin saarella sijaitsevaa hotelliamme. Hotelli Longchamps oli positiivinen kokemus. Pieni ja rauhallinen perheomisteinen hotelli rauhallisella alueella Niilin saarella. Omistajarouvalla oli saksalainen tausta ja hotellin huoneet hyvin siistejä. ”Kyllä täällä hyvin pärjätään tämä viikko”, tuumimme Pekan kanssa.

EgypttwinningNile2015

Sunnuntaiaamuna suuntasimme kahdeksalta kohti Nasr Cityä ja NAQAAE:n toimistoa, jonne hieman yli 10 kilometrin matka Kairon aamuruuhkassa kesti likimain tunnin. Saksalaiset kollegamme olimme tavanneet hotellin aamiaispöydässä.

Reijo Aholaisen vakituisina autonkuljettajina toimineet arabiveljekset Ahmed ja Aiman osoittautuivat viikon aikana kelpo miehiksi ja loppuviikosta ymmärsimme jo paremmin heidän arabiaksentilla puhumaansa englannin kieltä. Aamuisin auton radiosta kaikuivat uskonnolliset sävelet ja iltapäivisin maallinen diskomusiikki. Matkalla Zamalekistä Nasr Cityyn näimme paljon yli 20 miljoonan asukkaan suurkaupungin elämää.

Egyptin koulutus ja NAQAEE

NAQAAE on Egyptin valtion virasto, jossa työskentelee hieman alle 100 virkamiestä ja assistenttia. Suurin osa johtavista virkamiehistä on naisia, jotka esiintyivät työpaikalla huivi päässä. Viraston uusi johtaja professori Youhansen Eid on koulutukseltaan arkkitehti ja hänellä on pitkä akateeminen ura. Hänen tarmokkaan otteensa myötä viraston toiminta on aktivoitunut ja organisaatiohierarkia madaltunut. Youhansen vaikutti hyvin tyytyväiseltä toimintaamme sekä yhteistyöhön RTA:n kanssa.

Sunnuntaina kävimme useita orientoivia keskusteluja NAQAAE:n johdon ja asiantuntijoiden kesken. Yhteisymmärrys mission tavoitteista ja painopisteistä löytyi sujuvasti. Ilmapiiri workshopeissa ja tapaamisissa oli innostunut. Johtaja Youhansen näki yrittäjyys-teeman hyvin merkittävänä osana korkeakoulujen ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten kehittämistä.

NAQAAE:ssa yrittäjyyden lisääminen korkeakouluissa nähdään väylänä ja keinona parempaan työllisyyteen valmistuneiden osalta. Tällä hetkellä erityisenä haasteena Egyptissä on ylipistoista valmistuneiden heikko työllistyminen. Asiantila on pahentunut vuoden 2012 arabikevään jälkeen.

Egyptin yliopistolaitosta kehitettiin vahvasti presidentti Gamal Abdel Nasserin aikana 1950-60-luvuilla ja kaikille yliopistotutkinnon suorittaneille luvattiin työpaikka valtion virassa. Perinne jatkui myös presidentti Nasserin seuraajien aikana. Kehitys on johtanut julkisen sektorin ja valtion hallinnon ylimitoitettuun kasvuun vuosikymmenten aikana, eikä uusiin valtion virkoihin ole enää varaa. Egyptin yliopistot ovat sinänsä hyvin laadukkaita ja sekä iso osa akateemista henkilökuntaa että johtoa on kouluttautunut eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa yliopistoissa.

Egypttwinning2015

Johtaja Youhansenin aloitteesta viikon missiomme aikana järjestettiin kaksi avointa seminaaria ja keskustelutilaisuutta, joihin tuli runsaasti kuulijoita. Kolmikkomme tehtävänä oli kertoa kokemuksia Suomesta ja Saksasta. Esityksiämme kuunneltiin suurella kiinnostuksella ja saimme hyvin positiivista palautetta. Toiseen seminaariin oli kutsuttu toisen asteen oppilaitosten johtoa ja keskiviikon seminaariin yliopistojen johtoa.

Lisää yhteistyötä

Mission aikana käynnistimme keskustelut JAMKin ja Phairos University of Alexandrian (PUA) kanssa tehtävästä tiiviimmästä yhteistyöstä tavattuamme vararehtori professori Magda El Massikin. Alexandriassa toimiva yksityinen yliopisto vaikuttaa hyvin modernilta ja dynaamiselta. Myös NAQAAE:n johto sekä saksalaiset kumppanimme olisivat halukkaita jatkamaan elokuussa päättyvää Twinning-yhteistyötä kanssamme.

Omalta osaltani Egyptin kokemus oli hieno ja ylitti monin kerroin kaikki ennakko-odotukseni. Kiinnostuin valtavasti myös Egyptin loisteliaasta historiasta ja kulttuurista. Hotellin lähellä olevasta American University in Cairo- kirjakaupasta löytyi kotimatkalle mukaan vino pino egyptologisia kirjoja. Ehkäpä pääsen vielä joskus takaisin Kairoon.

Mission johtopäätöksenä voisi hyvin todeta, että yrittäjyys kantaa myös Egyptissä.

Teksti ja kuvat: Jussi Halttunen, rehtori/toimitusjohtaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätietoja hankkeesta voit lukea Twinning-projektisivulta.