Kaikki mitä kulutamme tulee maasta

Viimekädessä kaikki mitä kulutamme, tulee maasta tai merestä. Raaka-ainelähde sijaitsee jossakin, vaikka sen näkeminen ei aina kovin helppoa olekaan. Tuotteita saa kaupasta ja johdon tai putken päästä, ja ties mistä. Niiltä odotetaan enenevässä määrin ympäristöystävällisyyttä. Luonnonmukainen tuotanto on nousemassa arvoonsa. On aiheellista pohtia, missä ja millaista se maa on, jolla raaka-aine tuotetaan. Mitä ovat vaihtoehdot?

Jos tällä kertaa jätetään tarkastelun ulkopuolelle hiilitasekysymykset ja keskitytään muihin luonnonmukaisuuden tunnusmerkkeihin, ja pyritään arvioimaan eri maankäyttömuotoja niiden perusteella. Perus lähtökohta tulee toki olla, että maankäyttömuodolla on potentiaalia raaka-ainetuotantoon. Vastinpariksi on laitettava luonnonmukaisuuden kriteereitä. Yhtenä kriteerinä voidaan pitää sitä, kuinka hyvin tuotantoprosessit jäljittelevät alueen luonnonmukaisia prosesseja. Samoin on arvioitava kuinka paljon tuotanto ja toimintaympäristö perustuvat alkuperäisiin kasveihin ja eläinkuntaan. Kolmantena kriteerinä voidaan käyttää ihmisen interventioiden ja manipulaation intensiteettiä.

Luonnonmukaisuuden vertailu

Alla olevassa taulukossa olen arvioinut eri kriteerien toteutumista erilaisilla maankäyttömuodoilla. Kolme ruksia merkitsee suurta korrelaatiota, kaksi kohtalaista ja yksi vähäistä. Viiva tarkoittaa olematonta kriteerin toteutumista.

Luonnontilainen metsä on tietenkin kaikkein luonnonmukaisin, mutta sen hyödykepotentiaali on olematon. Luonnonmukaiset metsät pitävät yllä joitakin intiaaniheimoja ja harvalukuisia metsästä- ja keräilijäyhteisöjä, mutta nykyisenlaisia väkijoukkoja niillä ei ole mitään mahdollisuuksia ruokkia ja vaatettaa ym.

Laidunmaita voidaan pitää varsin luonnonmukaisina myös, mutta niiden hyödyntämiseen tarvitaan eläimiä, jotka muuttavat ihmiselle kelpaamattoman kasviaineksen erilaiseksi hyödynnettäviksi tuotteiksi. Laidunmaat eivät yleensä tarvitse juurikaan hoitoa, mutta hyödynnettävät eläimet eivät edusta luontaista eliöstöä. Merkittävän hyödyntämispotentiaalin saamiseksi metsiä pitäisi hakata laitumiksi, kuten jossain viidakkoalueilla tapahtuukin.

Kestävästi hoidettua metsää vastaa suunnilleen Pohjoismaissa harjoitettava metsätalous. Se pyrkii jäljittelemään luonnollisia prosesseja tehden kuitenkin kompromisseja puuntuotannon tehostamiseksi. Metsä tarjoaa monipuolisesti raaka-aineita. Kasvilajisto on alueelle alkuperäistä ja eläimistö on luontaista, siltä osin kuin se vallitseviin olosuhteisiin sopeutuu. Ihminen puuttuu metsän kehitykseen varsin harvoin. Käsittelykertojen välillä kuluu kymmeniä vuosia. Luonnon ilmiöt voivat toteutua siellä vapaasti ja omaehtoisesti.

Puuplantaasit ovat metsä- ja viljelytalouden välimuoto, jossa puuntuotanto maksimoidaan. Yleensä ne ovat vieraaseen puulajiin perustuvia monokulttuureja, joita hakataan suhteellisen usein. Alueen luonnollisille prosesseille ei ole sijaan plantaaseilla. Alkuperäinen luontotyyppi on täysin väistynyt. Ihmisen interventio on voimakas.

Hedelmä- ja marjatarhat ovat metsän kaltaisia, mutta lähes täysin vieraisiin kasvilajeihin perustuvia. Niillä maksimoidaan hedelmä- ja marjasadon tulosta muiden prosessien kustannuksella. Käytetään paljon lannoitteita ja suojeluaineita. Ihminen puuttuu jatkuvasti niiden kehitykseen, joskin tilaa jää jonkin verran muille kasveille ja eliöille.

Viljelymaa on jo hyvin keinotekoinen ympäristö, jossa on vähän jäljellä alueen alkuperäisestä luonnosta. Kasvilajit ovat vieraita ja ihminen manipuloi maata ja kasvustoa erittäin intensiivisesti. Lannoitteita ja suojeluaineita käytetään paljon. Maanviljely on kuitenkin merkittävin tekijä nykyisenlaisen ihmismäärän olemassaololle, niin menneisyyden kehityskulussa kuin tulevaisuudessakin.

Rakennettu maa ei tarjoa juurikaan mahdollisuuksia hyödykkeiden primääriraaka-aineiden tuotantoon, vaikka jotain kaupunkiviljelyn menetelmiä kehitetäänkin. Se on täysin keinotekoinen ympäristö, lähes luonnonmukaisen vastakohta.

Merkittävä osa ihmiskunnan nykyisestä hyvinvoinnista ja raaka-ainehuollosta perustuu kaivannaisteollisuuteen. Toiminta on pääasiassa kestämätöntä ja ympäristöä kuormittavaa. Kaivannaisteollisuuteen perustuvia hyödykkeitä pyritäänkin korvaamaan muilla raaka-aineilla.

Paras vaihtoehto

Meneillään on paljon keskustelua tuotantotapojen uudistamisesta. Tulee löytää kestävämpiä keinoja tuottaa hyödykkeitä. Luonnonsuojelua pitää myös lisätä. Tässä kohden tulee palata kysymykseen, että millaisella maankäyttömuodolla sitten hyödykkeet pitäisi tuottaa? Mikäli jossakin vähennetään tuotantoa, missä sitä korvataan? Mistä otetaan kasvavan kulutuksen tarvitsemat raaka-aineet? Merkittävät kulutuksen leikkaukset ovat nykymaailmassa utopiaa.

Yllä kuvatun arvion perusteella kestävä metsätalous on hyvin kilpailukykyinen ja luonnonmukainen vaihtoehto ympäristöystävällisemmän tuotannon toteuttamiseksi ja fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseksi.

-Markku Paananen, asiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti