Protologista pottuihmiseksi

Saarijärven Tarvaalassa on koulutettu agrologeja vuodesta 1988, ensin opistotasolla Tarvaalan maatalousoppilaitoksen toimesta. Vuodesta 1999 alkaen Jyväskylän ammattikorkeakoulun on vastannut agrologi (AMK) koulutuksesta.

Tässä sarjassa tutustutaan muutamiin Tarvaalan alumneihin, ja heidän uratarinoihinsa. Paula Ilola oli ensimmäisellä agrologivuosikurssilla. Millainen agrologi sinusta tuli?

Oikein hyvä kysymys joka panee oikein hetkeksi istahtamaan ja miettimään. Minua rupeaa naurattamaan, kun muistelen opiskeluaikoja ja sitä suurta viisautta, joka meissä oli.

En voi muuta kuin olla kiitollinen omasta opiskeluajastani Tarvaalan mäellä ja kaikista ekskursio-reissuista. Lisäksi erityismaininta loistavista opettajista, joiden kanssa rakensimme protologien – Tarvaalan ensimmäisen agrologiopiskelijaryhmän – oppimäärää. Meidän kanssa ei aina ollut helppoa, mutta toivottavasti lopulta palkitsevaa.

Opettajat saivat rakentaa meille ihan kokonaan uudet oppimateriaalit ja opetella opettamaan aikuisia. Erityismaininnan haluan antaa luokanvalvojallemme, Jukka Nikkilälle, joka kärsivällisesti pyrki tekemään meistä vastuullisia aikuisia ja opettamaan Tapion taikakirjan salat. Henkilökohtaisesti on jäänyt mieleeni mm. Siperian lohkon puunkaadot ja puun ”rinnanympärys”. Joka kerta kun tapaamme luokkamme kesken, joku saa idean pirauttaa Jukalle ja kysyä kuulumiset: se kertoo meistä protoista paljon.

Tarvaalan henki ja opit

Meillä oli vahva Tarvaala-henki, jota puolustimme kynsin ja hampain ja loimme paljon uusia toimintamalleja, joita seuraavat vuosikurssit ovat jalostaneet omalta osaltaan eteenpäin. Onkohan meidän Artturi Agrofogi kisamaskotti vielä elossa?

Erillisen tarinan saisi aikaan luokkamme yhteishengestä Tarvaala aikaan ja sen jälkeen. No miten tämä sitten liittyy nykyiseen työhöni?

Todella monellakin tapaa. Luokkamme porukasta suurin osa on pitänyt tiiviisti yhteyttä toistensa kanssa nämä lähes 30 vuotta ja samalla olemme auttaneet toisiamme myös työurillamme.

Verkostoituminen on antanut paljon apuja työelämässä etenemiseen. Toinen iso oppi on erilaisten ihmisten arvostaminen ja kuunteleminen. Meillä kaikilla on opittavaa toisiltamme. Eikä vähäisimmäksi jää sekään, että opettajamme olivat loistavia luomaan meihin itseluottamusta ja kipinän, joka sai meidät haastamaan itsemme ja ryhmämme. Henkilökohtaisesti koin opiskeluaikana myös monta ahaa-elämystä, joista jäi kytemään palo selvittää eteen tulevia asioita lisää. Esimerkkejä kyllä löytyy. Kiitos Arjan kasvifysiologian mielenkiintoisille tunneille, olen jopa kiitollinen pakollisen kasvioni tekemisestä. Samoin kiitokseni Marjatan eläinopetukselle, jopa Jaanan ekonomian tunneille, unohtamatta Riston ja monen muun käytännön filosofointia. Enpä olisi uskonut opiskeluaikana, että Debetit ja Creditit tulevat olemaan olennainen osa elämääni.

No mihin sitten päädyin kaikkien viisauksien (mehiläisen hoitokurssi, salaojitus, kenttäsahaus, kukansidonta, autokauppavierailut, poronhoitokurssi jne. muutamia hauskoja mainitakseni) kera Tarvaalan jälkeen?

Täällä sitä ollaan Pohjois-Pohjanmaalla Suomen siemenperunakeskuksen toimitusjohtajana. Jos joku olisi minulle väittänyt opiskeluaikana, että minusta tulee yksi valtakunnan pottuihmisistä, olisin saattanut revetä paulamaiseen röhönauruun.

Kohta tulee 30 vuotta siitä, kun astelimme Saarijärvisalissa ylpeinä kansallispuvuissa noutamaan päättötodistuksia ja stipendejä (niitä riitti, kun oltiin ainoita valmistuvia silloin). Ja oli muuten arvokkuutta ja haikeutta huokuva tilaisuus. Siitä olen reilut 20 vuotta tehnyt työtä perunan parissa ja voin sanoa, että Köppä 1 -kirjan opit maailmanpyörä-perunannostokoneesta eivät ole juurikaan auttaneet tielläni. Mutta se kaikki muu, mitä imin Tarvaalasta, on moneen kertaan potkinut minua tielläni eteenpäin.

Protologista pottuihmiseksi

Aluksi oli oltava riittävää nöyryyttä ottaa vastaan kaikkea työtä mitä sai. Ja kyllä tässäkin toimi se opiskeluaikainen verkosto; vinkkasimme toisillemme työpestejä. Olin mm. hetken karjantarkkailijana. Enkä kadu hetkeäkään sitä, että työuralleni kuuluu kaikkea maan ja taivaan väliltä, vaan niistä kaikista olen saanut eväitä nykyiseen hommaani.

Sitten sain ensimmäisen vakipestini Asikkalan 4H-yhdistyksessä, jossa kaikki hömppäkurssini olivat yllättäen hyödyksi ja kävin jopa niitä lisääkin. Ja taas hyödynnettiin verkostoa; opiskelukaverit kävivät vetämässä kursseja. Jälkeenpäin ajatellen, tämä taisi olla tiedostamaton pottu-urani alku; onhan Asikkala Aksel Laurellin kotipitäjä. Laurell oli kappalainen ja aikansa perunanviljelyn edelläkävijä. Hän kirjoitti kirjan Kirjoitus Potatesten eli Maan Pärynain viljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyksestä huoneen hallituxsesa 1773. Tätä me juhlistimme 4H laisten kanssa vuosittain kylvön siunaamisen yhteydessä.

Yllättäen Hämeen tytölle aukesi mahdollisuus päästä vielä hitusen lähemmäksi juuriaan, kun aloitin työni Lammilla Perunatutkimuslaitoksen tutkimusagrologina. Se olikin jo suurempi hyppy tuntemattomaan, mutta erittäin mielenkiintoinen ja haastava pesti. Täällä tulikin sitten kunnon oppimäärä tutkimustyöstä, perunoista ja kansainvälisen tiedon etsimisestä, loistavien työkavereiden antamana. Ehdin olla Lammilla töissä muutaman vuoden, kun sain erittäin houkuttelevan kutsun Pohjois-Pohjanmaalle isoon pörssiyhtiöön, Raision Vihannin pottutehtaalle, hankinnan hommiin. Parhaimmillaan vastasin siellä 70 miljoonan raaka-ainekilon sopimusviljelyttämisestä ja hankkimisesta tehtaalle koko Pohjanmaan rannikkoalueilta. Taas tarvittiin tukiverkostoa ja Tarvaalan oppeja kipeästi. Lisäksi sitä sitten joutui opiskelemaan business-englannin ja -ruotsinkin. Jouduttiinpa menemään Turun kauppakorkean opinnoillekin, että ne Debetit ja Creditit saatiin pysymään balanssissa. Kymmenen vuotta tässä pestissä opetti todella paljon perunasta, mutta vielä enemmän kaupallisesta maailmasta, pörssiyhtiöstä ja Pohjanmaan persoonista.

Raision myytyä Vihannin tehtaan oli aika siirtyä eteenpäin. Taas oli edessä hyppy tuntemattomaan, mutta opiskelukavereista löytyi paljon osaamista ja tukea tuleviin suunnitelmiini ryhtyä yrittäjäksi. Siispä konsultiksi neuvomaan muita, miten asiat tulisi tehdä oikein, metodina älä tee niin kuin teen, vaan niin kuin opetan. Pääpainopisteenä olivat peruna ja kasvituotannon yritykset ja kehittämisprojektit. Silloin tuli niin tutuksi tuo hankemaailma, että vieläkin välillä havahtuu ajattelemaan hanketyylisesti juttuja. Lieneekö tuo hyve vai pahe nykymaailmassa?

Kehittämishankkeita pyöritellessä verkosto ja osaaminen kasvoivat. Yksi ehkä isoimpia ja mielenkiintoisimpia kehittämishankkeita oli SPK Oy:n siementuotannon kehittäminen ja siitä seurannut ”ilmaperuna”-projekti. Sittenpä minua pyydettiin SPK:n toimitusjohtajaksi edellisen jäädessä eläkkeelle. Hetken mietin, onko minulla heille vielä jotain annettavaa, mutta totesin aika pian, että perunan salat ovat vielä totaalisesti selvittämättä. Siis sarvista kiinni ja haasteen kimppuun ja sillä tiellä nyt olen kuudetta vuotta. Ja yhden asian olen oppinut: peruna opettaa minua joka ikinen kesä lisää.

Taas piti käydä lisää opiskelemassa, mutta myöskin opettamassa. Olen toiminut erikoiskasvikurssin vetäjänä agrologeille useampana vuonna ja se on ollut huippukivaa. HHJ-kurssit on tullut käytyä ja osakeyhtiön lainsäädäntö on tullut melko tutuksi. Lisäksi olen oppinut antamaan paljon lausuntoja laki- ja direktiiviehdotuksiin ja toimimaan useiden viranomaisten kanssa. Enpä olisi sitä opiskellessa arvannut, kun viranomaiset tuntuivat niin oudolta porukalta (välillä kyllä vieläkin..).

Tekemällä oppii

Yhden asian olen myös oppinut jo Tarvaalassa: learning by doing. Tätä käytän mielelläni omassa työssäni itseni kanssa, mutta erityisesti toteutamme sitä meidän agrologiharjoittelijoiden kanssa. Meillä käy vuosittain 6-8 agrologiharjoittelijaa tutustumassa perunan saloihin. Toivon, että kouluilla opetettaisiin vielä enemmän työelämänsääntöjä kännykän käytöstä, tauoista ja kohteliaisuudesta. Ja siitä, että mikään oppi ja viisaus ei tule helpolla ja kirjoista, vaan on tehtävä työtä ja harjoiteltava asioita käytännön tasolla. Olkaa rohkeita ja tarttukaa outoihinkin juttuhin uteliaisuudella.

Kun katson mihin kaikkeen olemme sijoittuneet, Saavat Tarvaalan opettajat olla ylpeitä itsestään. Me olemme kaikki löytäneet paikkamme maailmasta ja suuri osa on vielä jotenkin sidoksissa agraarimaailmaan. Tai ainakin toinen toisiimme. On edistyksellisiä maanviljelijöitä, opettajia, kirjastonhoitajia, rehtoreita, yrittäjiä, tutkijoita, neuvojia, toimitusjohtajia, taksiyrittäjiä, päälliköitä jne. Eli saamme aikaan muutakin kuin 100 paria villasukkia, poppanoita, nuijaturnausnuijia ja muutaman ripuliviikon 😉 Suuri kiitos kaikesta Tarvaalan opettajille ja erityskiitos ihanille Protologeille. Tästä on hyvä jakaa kohti 30-vuotistapaamistamme.

Paula Ilola, toimitusjohtaja, Suomen siemenperunakeskus Oy