Ammatillisten opettajien digitaitojen kehittyminen myötätuulessa – EU-projektin avulla tukea opettajien osaamiseen

Muutamia ihmisiä purjeveneen keulassa, edustalla suuri purje.

Lokakuun ensimmäisellä viikolla ammatillisten opettajien digitaitojen kehittämiseksi suunniteltu SHOW VET Erasmus+ -projektitapaaminen pidettiin Alankomaissa Friisinmaan pääkaupungissa Leeuwardenissa. Perille pääsee reilun kahden ja puolen tunnin junamatkan päätteeksi Amsterdamista Schipolin lentokentältä koilliseen kohti Pohjanmerta. Emäntänä toimi ROC Friese Poort, joka on alueella toimiva suuri ammatillinen oppilaitos. Oppilaitoksella on ympäri kaupunkia ja lähialuetta useita kampuksia, joissa opiskelee kaikkiaan 15 000 opiskelijaa.

Projektin alussa tehdyn kartoituksen mukaan opettajien digitaidot vaativat kehittämistä useilla sektoreilla. Kartoitus perustui eurooppalaiseen opettajien digitaitojen arviointiviitekehykseen (DigCompEdu), joka toimii hyvänä taustana huomioimalla opettajien digitaitojen kaikki osaamiskulmat. Se on selvää, että ammatillisen koulutuksen opettajat iästä, sukupuolesta, opetuskokemuksesta tai osaamisalueesta riippumatta voivat edelleen kehittää digipedagogisia taitojaan. Tämän saavuttamiseen kuitenkin tarvitaan erilaisia tapoja ja menetelmiä, kuten vuorovaikutusta, yhteistyötä, verkostoitumista opiskelijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa sekä pedagogiikan uudelleenajattelua digitaalisiin ympäristöihin.

Polkupyöriä pysäköitynä laatoitetun kadun varteen, taustalla rakennuksia ja puita.

Projektitapaaminen Alankomaissa käynnistyi vauhdilla ja asiaan mentiin pidemmittä puheitta. Tätä ennen olikin jo keväällä 2022 järjestetty tapaaminen Ähtärissä, jossa projekti oli polkaistu käyntiin. Sedun isännöimässä Ähtärin tapaamisessa sovitut kotiläksyt olivatkin kaikilla hoidettu hyvin. Ensimmäisen kokouspäivän kokouspaikkana toimi Leeuwardenin kaupungin museon tilat. Perinteisen hollantilaisen voileipälounaan palanpainikkeeksi pääsimme tutustumaan museon näyttelyyn ja kuulimme paljon mielenkiintoisia asioita alueen historiasta. Maatalous on jo pitkään tuonut alueelle vaurautta ja opimme, että sillä on ollut vaikutuksia myös alueen demokratian kehittymiseen. Museossa muisteltiin myös legendaarisen Leuwaardenissa syntyneen vakoilijattaren Mata Harin salaperäistä elämää. Huomionarvoista olivat muuten Leeuwardenin keskustan katukuvassa vilahtelevat lukemattomat polkupyörät, kun taas meikäläiseen katukuvaan juurtuneet sähköpotkulaudat loistivat poissaolollaan. Autoilijoiden ja pyöräilijöiden sopuisaa yhteiseloa oli ilo seurata, vaikka sääntöjen-Suomen kasvattina kauhistutti se, että pyöräilijöistä ei kukaan käyttänyt kypärää, eivät edes kyytiläisinä kulkeneet pienet lapset.

Yhteistyössä verkko-opas opettajien tueksi

Opettajien digitaitojen kehittämiseksi ja digitaalisten työkalujen käyttämiseksi on yhdessä rakennettu edellisen tapaamisen jälkeen verkkomateriaalia, jonka työstämistä nyt jatkettiin edelleen. Opettajien tueksi laadittu helppokäyttöinen verkko-opas pohjautuu hankkeen alussa partnerimaissa tehtyyn analyysiin ammatillisten opettajien digipedagogista taidoista. Kyselyn perusteella nousi esiin asiakokonaisuuksia, joihin kaivattiin lisää osaamista, kuten esimerkiksi opiskelijoiden osallistaminen ja digitaalisen välineiden hyödyntäminen palautteenannon ja jatkuvan arvioinnin tukena. Näiden lisäksi kyselyn pohjalta nousi suositus tehdä yhteistyötä opettajakollegoiden ja alan muiden toimijoiden kanssa niin oppimateriaalien luomisessa kuin digitaalisten oppimisympäristöjen suunnittelussakin. Ammatillisen koulutuksen opettajien tulee myös olla tietoisia erilaisista ohjeista ja säädöksistä, jotka liittyvät opetukseen digitaalisissa ympäristöissä. Näitä ovat esimerkiksi saavutettavuus, tekijänoikeudet sekä tietoturva. Kyselyn tuloksista tiivistettiin synopsi, e-kirjan muodossa.

Tutustu julkaisuun: Synopsis of the Situational Analysis Report (Show-VET, Burns 2022).

Verkko-oppaasta löytyy tukea niin verkko-opetuksen aloittamista vasta suunnitteleville kuin jo kokeneemmille verkko-opetuksen toteuttajille. Apua löytyy muun muassa sisältöjen valintaan sekä opetuksen käsikirjoituksen tekemiseen ja työkalujen valintaan. Jyväskylän ammattikorkeakoulun asiantuntijat keskittyvät tässä kehittämistyössä erityisesti sisältöjen pedagogisen rakenteen suunnitteluun, suomalaisen verkkopedagogiikan osaamisen tuomiseen sisältöihin sekä saavutettavuuden näkökulmaan. Erilaisten oppijoiden huomioiminen kaikessa opiskelussa, myös verkko-opiskelussa, on suomalaisen osaamisen tavaramerkki.

Suunnittelusta käytäntöön: ammatillisten opettajien kouluttaminen verkkomateriaalien käyttöön

Projektin seuraavassa vaiheessa valmennetaan jokaisessa osallistujaoppilaitoksessa Espanjassa, Alankomaissa, Italiassa ja Suomessa mentoreita, jotka suunnitelman mukaan sytyttävät materiaalin avulla innostuksen ”kipinän” opettajiin ja edelleen madaltavat kynnystä digitaaliseen työotteeseen. Vetovastuussa mentoreitten kouluttamisen suunnittelusta ja toteuttamisesta on espanjalainen kumppanioppilaitos ja koulutus toteutetaan tammikuussa 2023 Barcelonassa.

Ideoimme yhdessä toteuttamistapoja, joiden avulla opettajat kokisivat materiaalin käytön helpoksi ja mielekkääksi. Yhteinen näkemys oli se, että motivaatio digipedagogiikkaan syntyy parhaiten positiivisten kokemusten kautta sekä huomaamalla sen tuloksellisuuden.

Projektin logo ja Euroopan unionin rahoituksesta kertova lippulogo kuvan yläreunassa. Valokuvassa projektin työntekijöitä, 14 henkilöä, laiturilla heiluttamassa käsiä. Maailman opettajien päivä -otsikko. Lisäksi projektin toteuttajaorganisaatioiden logoja.

Toisena päivänä kokoustimme merellisissä maisemissa ja juhlistimme samalla kansainvälistä opettajien päivää. Tapaamisen päätteeksi kapusimme paikalliseen perinnepurjeveneeseen ja saimme tutustua rannikkomaisemiin raikkaassa merituulessa ja suorastaan välillä aallonharjalla. Kokemus oli huima, mahdollisesti jopa hollantilaisten rakas kosto Ähtärissä ohjelmassa olleesta turvenaamiosta, saunasta ja kastautumisesta alkukevään viileään järveen. Mene ja tiedä.

Purjeveneen kansi, iso purje ja keulassa noin viisi ihmistä. Sininen taivas ja vähän pilviä.

Kaiken kaikkiaan tapaaminen oli onnistunut ja vahvisti uskoa siihen, että kansainvälinen yhteiskehittäminen on enemmän kuin osiensa summa. Kokemukset opettamisesta ja koulutuksesta ovat samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia.

Turvallisin mielin voimme jatkaa projektin kanssa kohti seuraavaa etappia, nyt on myötätuulta purjeissa!

Kirjoittajat:

Riia Palmqvist, tutkija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu

Eila Burns, vanhempi tutkija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lisätietoja projektista:

Projektin tiedot Jamkin verkkosivustolla: SHOW-VET – Smooth Hybrid and Online Working for VET

Co-funded by the Erasmus+ Programme of the European Union
Projekti toteutetaan Euroopan unionin Erasmus+ ohjelman rahoituksella.