Restonomit Matkamessuilla 2017

Kävimme Restonomiopiskelijoiden kanssa Helsingissä tämän vuoden matkamessuilla perjantaina 20.1. Messuilla oli mukana edustajia noin 80 maasta.

Oli mahtavaa nähdä, kuinka monet esittelijät olivat panostaneet esittelypisteiden ulkonäköön ja pieneen puuhaan. Esimerkiksi Oulun piste oli tehty hauskasti tunnistettavaksi suurella toripoliisilla ja heidän pisteellään sai kokeilla kivenhiontaa. Aurinkomatkojen yhteydessä taas oli hiekkalaatikko. Forex Bankin pisteellä oli mielenkiintoista nähdä, että minne suomalaiset haluavat matkustaa tulevaisuudessa siten, että kaikki saivat kirjoittaa tarraan oman nimensä ja liimata sen seinällä olevaan karttaan sinne, minne seuraavaksi aikoo tai haluaa matkustaa.

Kuva: Mari Holopainen

Messuilla pääsi näkemään myös monta eri julkisuuden henkilöä. Perjantaina messuilla esiintyi muun muassa Erika Vikman, Saimi Hoyer ja Jaajo Linnonmaa. Lauantaina taas oli mahdollista bongata esimerkiksi Arman Alizad tai Jethro Rosted.

Kuva: Julius Kokea-aho

Kävin messuilla kyselemässä monista pisteistä, että onko heillä mitään uutta mistä voisin kirjoittaa. Kun näin jälkikäteen mietin, mikä jäi päällimmäisenä mieleen, niin kyllä se oli se nainen Indonesian pisteellä, jonka kanssa keskustelimme aika kauan. Hän oli niin innoissaan ajamastaan asiasta ja siitä että sai kertoa meille kaiken mitä tiesi ja minkä me halusimme tietää. Hänen kasvonsa ovat ainoat, jotka muistan selvästi. Kyllä huomaa kuinka asenne vaikuttaa asiakkaaseen voimakkaasti. Hyvin mieleen painuivat kuitenkin myös kaikki, jotka olivat panostaneet erityisen paljon, esimerkiksi kansallisasuilla tai esityksillä. Näimme muun muassa musiikkia ja tanssia.

Kuva: Mari Holopainen

Kaukomatkatoimisto Olympia järjestää matkoja yli 60 eri maahan ja on tuonut valikoimaan useita uusia matkoja. Heidän uudet matkansa kohdistuvat muun muassa Tokioon, Kuubaan, Ugandaan, Amazonille tai mahdollisuutena on vaikkapa matkustaa Siperian halki junalla. Mukana on siis paljon eksoottisia lomakohteita. Matkatoimisto Deturilta sanottiin, että he ovat lisänneet valikoimiinsa kohteita, jotka ovat tuttuja suomalaisille, mutta uudenlaista heille. Tällaisia kohteita heillä on esimerkiksi Kreikan Rhodos.

 

SoloVisan esittelijä oli sitä mieltä, että suomalaisten golfmatkustus Pietariin on lisääntynyt uuden golfkentän myötä. Kentän nimi on Gorki golf club ja se on 18-reikäinen championship-kenttä. Saariston Lomakeskus OYllä ei ollut tarjota uusia kohteita, mutta heillä on uusi vesibussi, sekä paljon tapahtumia kesäisin, kuten juhannustanssit ja musiikkitapahtumia. We love cruises on suomalainen risteilytoimisto, joka järjestää risteilyjä ympäri maailmaa. Uutuusmatkoja heillä on muun muassa Kuubaan. Välimerellä heillä ei ollut uusia kohteita, mutta heillä on uusi Suomessa rakennettu laiva, joka on heidän mittapuullaan yksi isoimmista.

Kuva: Mari Holopainen

Matkailun lisäksi esillä oli myös ruoka, vaikka se veikin verrattaen aika pienen alueen messukeskuksesta. Ruokapisteiden lähellä oli myös näytöskeittiö, jossa kisattiin Vuoden kokki 2017 sekä Vuoden tarjoilija 2017 semifinaalit. Vaikka kokkaus ei sinänsä kiinnostanutkaan, niin katsomossa oli hyvä paikka lepuuttaa hetkeksi jalkoja ja seurata kokkien ja tarjoilijoiden kisaamista.

Kuva: Mari Holopainen

Arvontoja ja kisoja matkamessuilla oli paljon erilaisia. Joistakin sai tietää heti, osuiko voitto kohdalle ja toiset arvotaan myöhemmin. Yksi hauskimmista (ja vaikeimmista) peleistä oli Scandinavian Airlinesin pisteellä, jossa piti saada putoava matkalippu kiinni pelkästään syömäpuikoilla. Vastaan tuli myös useita arvontoja, joihin osallistuttiin ottamalla kuva, ja yleensä kuvaan sai jotain hauskaa rekvisiittaa mukaan tai kuvan pystyi koristelemaan elektronisesti.

Messujen virallinen partnerimaa oli tänä vuonna Turkki. Turkilla olikin näyttävä piste sekä kansantanssiesityksiä. Lauantaina ja sunnuntaina esiintyi myös turkkilainen taiteilija, joka luo taidetta käyttäen vettä, jonka pinnalle jäävät värit luovat taideteoksen paperille. Turkki-aiheisia esityksiä oli viikonlopun aikana useita ja ne toivat maalle lisää positiivista näkyvyyttä.

Kuva: Diana Abrashi

Teksti: Restonomiopiskelija Mari Heininen