Luonnon antimia ja korkeaa laatua

Haluamme mainostaa paria paikkaa Ruotsissa, jossa ehdottomasti kannattaa käydä. Molemmat niistä loistavat erilaisuudellaan ja huolellisella estetiikalla ja visualisoinnilla. Luonto on läsnä ja ekologisuuteen, puhtauteen, raikkauteen ja korkeaan laatuun on panostettu.

Olof Viktors on leipomo peltojen keskellä Etelä-Ruotsin Glemmingessä. Siellä tuotelajitelma sai meidät valinnanvaikeuteen, mutta Jyväskylän huonon raakakakkuvalikoima sai meidät valitsemaan hyvin herkullisen näköisen mustikkaraakakakun. Eikä herkullisuus jäänyt pelkästään makuun. Se oli parasta ikinä.

Olof Viktorsin leipomokavila Skånessa

Sisustus Olof Viktorsissa huokui maalaisuutta. Rakennus oli vanha, nostalginen ja kaunis. Salin sienillä oli suuria öljyväreillä maalattuja tauluja ja yhdessä nurkassa oli tummanpunertava ryijy. Tuolit olivat erilaisia keskenään, puumateriaali henki maanläheisyyttä. Pöytäkoristeet olivat kodikkaita ja jokaisella pöydällä paloi kynttilä. Keittiöönkin sai käydä vapaasti kurkkaamassa, joka mielestäni on suoraan verrannollinen tuotteiden laatuun. Jos kerran on kanttia päästää asiakkaat keittiöön, esimerkiksi hygieenisyys työn teossa ei voi olla huonolla mallilla.

Tunnelmalliset sisätilat

Tässä linkkilinkin yrityksen kotisivuille,  puhukoon se puolestaan: http://www.olofviktors.se

Österlenkryddor Ruotsin Köpingebrossa oli sekin keskellä peltoaukeaa. Se oli juuri sellainen suloinen yrttimyymälä pellon keskellä kuin kuvitella saattaakin. Vanha valkoinen rakennus, johon pääsi sisälle ainoastaan kasvihuoneen läpi. Hyvä markkinointikikka, ei voi muuta sanoa. Jos olisimme voineet, olisimme ottaneet sieltäkin mukaamme jos minkälaista kasvia ja puutarhavälinettä sekä itsellemme että sukulaisille.

Österlenkryddorin taimimyymälä

Itse myymälä oli niin täynnä kaikkea ihanaa kuivatuista yrteistä yrttikirjoihin ja laventelisaippuoihin, että yrtintuoksuhuumassa koitimme päättää, mitä niistä haluamme eniten. Päädyimme laventelipussukkaan ja laventelisuolaan (jolla muuten kannattaa maustaa kana). Rakastamme laventelia, kuten arvata saattaakin. Siellä oli myös sali täynnä puisia pöytiä ja tuoleja. Ikkunoissa oli raikkaan vihreät verhot ja näkymä pihamaalle. Salin takaosassa oli kaksoisovi suurilla ristikkoikkunoilla. Ovi vei suoraan yrttitarhaan.

Puhukoon yritys jälleen puolestaan: http://www.osterlenkryddor.se

Tsekatkaa ihmeessä myös raakaruokapaikka Malmön kiireen keskeltä. Heidän kotisivunsa kertovat jo paljon. Ja heidän pizzansa oli parasta pizzaa ikinä – sikäli mikäli kun sitä pizzaksi voi kutsua: http://www.rawfoodhouse.se

Ja lopukisi; se paras pizza ikinä!

Kuvat ja teksti: Kestävän gastronomian opiskelijat Lyydia Melgin ja Sofia Flinkman