Kesäopintoja JAMKissa ja kesän paras piirakkaohje!

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on sellainen kiva mahdollisuus nimeltä kesäopinnot. Vaikka kesätöistä ei paljoa oisi soiteltu tai oisit päättänyt mennä vanhempien luokse kesäksi toiseen kaupunkiin, on JAMKissa silti mahdollista tehdä kesäopintoja, sillä niitä löytyy myös verkosta. Kesäopintoja löytyy kaikille aloille enempi ja vähempi, sen lisäksi on yleispäteviä ja muuten vain mielenkiintoisia kursseja ja vaihtoehtoja kesänviettoon. Itse valitsin yhdeksi osaksi opintojani kesäopinnot ja sieltä löytyi näin restonomiopiskelijalle loistava pikku lisä, nimittäin Jyväskylän Mankolassa tapahtuva kasvimaan viljely.

Kelien kuumuuden takia Mankolasta löytyi viime viikolla JÄTTIMÄINEN kesäkurpitsa, päätin kuitenkin jättää sen odottamaan muita viljelijöitä ja keräsin muuta satoa kassiini! Mikään ei olekaan sen parempaa kuin ”oman” maan tuoreet vihannekset.

Tässä teille tämän kesän ehdottomasti paras piirakkaohje;

Pinaatti-fetapiirakka

Pohja

100g voita

1dl kaurahiutaleita

2dl vehnäjauhoja

1 kananmuna

Nypi hiutaleet, jauhot ja voi sormin. Lisää kananmuna ja sekoita kiinteäksi köntiksi. Levitä pohja pyöreäpohjaiseen piirakka vuokaan ja laita kylmään odottamaan täytteen valmistumista.

Täyte

150g fetaa

5dl raakaa pinaattia

1 iso sipuli

ruohosipulia maun mukaan

2 kananmunaa

3dl maitoa

1tl suolaa

pari pyöräytystä pippuria myllystä

Asettele pinaatinlehdet piirakkapohjan päälle. Sekoita muut aineet kulhossa haarukalla sekaisin ja kaada pinaattien päälle.

Paista 200 celsius asteessa noin 30 minuuttia, anna jäähtyä hieman ja nauti!

Mukavaa loppukesää teille toivottelee JAMKin toisen vuoden restonomiopiskelija Emilia Väänänen 😊