AUS DER WILDNIS MESSUJEN SYKKEESSÄ

Suomi oli pääyhteistyökumppanina tammikuussa Berliinissä järjestetyillä Internationale Grüne Woche -messuilla. Sain olla mukana JAMKin projektissa avustamassa suomalaisia tuottajia heidän tuotteidensa esittely- ja myyntitehtävissä. Meidän Leckere westlice Seenplatte osastolla mukana oli yrityksiä, joiden tuotteet edustivat aitoa suomalaista puhdasta ruokaa parhaimmillaan. Mukana oli juustoa ja lihasäilykkeitä, hunajaa, hilloja ja mehuja, gluteenitonta leipää, hamppua, kuusenkerkkää, nokkosta, kotiviinejä ja vettä.

Suomen osastolla mielestäni aika suuri osa oli erilaisilla juomilla. Mukana oli jo maailmalla tunnettuja, mutta myös pienempiä yrityksiä. Saksahan on tunnettu mm. oluesta ja juomakulttuuri eroaa suomalaisesta. Kuluttajan näkökulmasta varmasti yksi mielenkiintoisimmista tuoteryhmistä.

Messutapahtuman aikana pääsin kertomaan saksalaisille kuluttajille ja muille messuvieraille suomalaisesta ruuasta, Suomesta ja Suomen puhtaasta luonnosta. Koin todella olevani ylpeä Suomesta ja suomalaisuudesta.

Saksalaiset kuluttajat olivat hyvin kiinnostuneita suomalaisista tuotteista, innokkaita maistelemaan ja kyselemään. Ja kauppakin kävi hyvin. Osa tuotteista aiheutti myös ihmetystä. Tästä esimerkkinä hampputuotteet, joita itsekin olin esittelemässä. Hamppuhan on vanha myös Suomessa viljelty kasvi, jonka terveelliset ominaisuudet tunnetaan. Hamppu ja hampputuotteet onkin nouseva trendi. Hamppu tunnetaan myös toisenlaisesta maineestaan. Messuilla oli mm. tarjolla hampputeetä, jota innokkaasti maisteltiinkin. Monet ständille pysähtyneet messuvieraat kysyivätkin teen nauttimisen vaikutuksesta. Tuleeko teen juonnista hilpeälle tuulelle tai voiko teetä antaa lapsen maistaa. Minulta myös kysyttiin, poltanko itse hamppua.

Kierrellessäni muiden maiden osastoilla koin tekeväni maailmanympärysmatkan pienoiskoossa. Tuo matka oli antoisa ruoka- ja kulttuurimatka maailman eri kolkkiin. Makujen, tuoksujen ja värien kirjoa on vaikea sanoin kuvailla. Sen pystyi vain paikan päällä aistimaan. Ruoka- ja juomatuotteiden lisäksi maiden kulttuurit oli tuotu selkeästi esille. Ehkä tähän seikkaan olisi Suomen osasto voinut panostaa hieman enemmän. Tai ehkäpä Suomen osasto edustikin suomalaisuutta aidoimmillaan juuri sellaisenaan.

Messuilla vieraili noin 400 000 kävijää. Kohderyhmänä siis saksalaiset kuluttajat, tavalliset ihmiset. Esiteltävien ja myytävien tuotteiden joukossa oli myös sellaisia tuotteita, joita itse kuluttajana pidin enemmänkin esim. ravintoloille suunnattuina.

Hienoja kohtaamisia ja keskusteluja kaiken kaikkiaan.

Haluan vielä kiittää kaikkia mukana olleita tuottajia ja JAMKilaisia upeasta kokemuksesta. Kevättä ja uusia reissuja odotellen.

Teksti ja kuvat: Irja Helimäki, restonomiopiskelija (kestävä gastronomia, monimuotoryhmä)