Matkamessuterveisiä tuulisesta Berliinistä

Näyttävä messukeskus toivotti tuhannet messuvieraat tervetulleiksi synkästä säästä huolimatta

Maaliskuinen Saksa ei ehkä tarjonnut parasta loistoaan matkailijoille, mutta vierailu ITB Berlin-matkamessuille oli kuin muutamassa päivässä kävellen suoritettu maailmanympärysmatka. Tämä maailmanympärysmatka sisälsi paljon uutta tietoa matkailun trendeistä, tulevaisuuden näkymistä sekä eri maista matkakohteina. Messukeskuksen 26 suurta hallia tarjosi nähtävää, koettavaa ja käveltävää, eikä eksymisiltäkään aina vältytty. Berliinin matkamessut keräsivät tänä vuonna kaiken kaikkiaan 160 000 osallistujaa. Lähes parikymmentä Jyväskylän Ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijaa sai kunnian kuulua tähän joukkoon. Messuilla oli edustettuna yli 180 maata, Suomi mukaan lukien.

Kartanlukutaidot pääsivät testiin Berliinin valtavassa messukeskuksessa

Messuilla oli tarjolla runsaasti erilaisia luentoja, joista pystyi helposti valitsemaan itselle ne mielenkiintoisimmat. Selkeitä teemoja kuitenkin nousi esille luentojen aihepiireistä: digitalisaatio, eTourism, ilmastonmuutos ja kestävä kehitys puhuttivat tänä vuonna messuilla. Ajankohtaisia ja mielenkiintoisia aiheita, eikä pelkästään matkailun saralla, joten olisikin ollut yllättävää, jos nämä teemat eivät olisi nousseet tärkeään rooliin messuilla.

Mielenkiintoni herätti erityisesti messujen eTravel-osasto ja aiheeseen liittyneet luennot. Tältä aihealueelta löytyy niin paljon uusia innovaatioita, että pelkästään niihin tutustumalla olisi saanut käytettyä kaikki messupäivät. Kova kuhina kävikin eTravel-osastolla päivästä toiseen. Teknologiaa oli hyödynnetty myös messuilla järjestetyissä paneelikeskusteluissa ja luennoilla, joissa yleisö pystyi nettisivun kautta omilla puhelimillaan laittamaan kysymyksiä paneelissa keskusteleville henkilöille. Kysymykset ilmestyivät screenille keskustelijoiden ja yleisön nähtäville. Yleisö pystyi peukuttamaan toistensa kysymyksiä, jolloin keskustelijat pystyivät helposti valitsemaan vastattaviksi eniten mielenkiintoa herättäneet kysymykset. Systeemi oli toimiva ja se toi hauskaa vaihtelua meille perinteisiin luentoihin tottuneille opiskelijoille.

Yleisö esitti kiperiäkin kysymyksiä panelisteille

Kuten jo aiemmin mainittu, matkamessuilla puhutti kestävä kehitys erityisesti ekologisesta näkökulmasta. Useat luennoitsijat sekä matkailualueiden edustajat puhuivat ilmastonmuutoksesta ja toimenpiteistä, joita he ovat tehneet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi tai hidastamiseksi. Kuitenkin päällimmäiseksi jäi tunne siitä, että kyse olisi lähinnä turistien ja muiden toimijoiden vakuuttelusta sekä oman kohteen sädekehän kiillottamisesta, eikä niinkään oikeista teoista ilmaston puolesta. Positiivista oli kuitenkin huomata, että ekologinen matkailu kiinnostaa yhä useampia matkailijoita ja matkailualan toimijoita. Matkailualan toimijat tietysti pyrkivät vastaamaan kysyntään, ja yleinen näkemys olikin, että ekologiset arvot tulevat näkymään matkailussa yhä voimakkaammin tulevaisuudessa.

Luentojen teemat vaihtelivat laidasta laitaan ja kaikilla luennoilla oli vaikuttavia puhujia. Nostaisin kuitenkin esiin luksusmatkailun tulevaisuuteen keskittyneen luennon, ja sieltä kaksi mielenkiintoista puhujaa: Marc Aeberhardin ja Philipp Schmidtin. Molemmat ovat tehneet pitkän uran luksusmatkailun parissa, ja he jakoivatkin melko samankaltaisia ajatuksia aiheesta. Luksusmatkailu ei ole enää kristallien säihkettä tai krumeluuria, vaan luksusmatkailijat nauttivat yhä enemmän esimerkiksi luonnon tarjoamista autenttisista, mutta ylellisistä kohteista. Puheessaan Schmidt nosti esille myös Suomen ja erityisesti Lapin tarjoamat mahdollisuudet luksusmatkailulle. Luksusmatkailu on muuttanut muotoaan viime vuosina Suomen kannalta hyvään suuntaan. Rauhallinen ja kaunis luonto yhdistettynä korkeatasoiseen palveluun houkuttaa nyt luksusmatkailijoita entistä enemmän.

Näin suuret messut ovat oivallinen paikka vaikuttaa muihin ja tulla itse vaikutetuksi. Kun niin monet kulttuurit kohtaavat, parhaassa tapauksessa pääsee oppimaan paljon uutta sekä saa uusia näkökulmia jo mielessä oleviin asioihin. Kaiken kaikkiaan näiltä messuilta jäi käteen paljon tietoa matkailun trendeistä, tulevaisuuden skenaarioita, mielenkiintoisia matkakohdevaihtoehtoja sekä 60 362 käveltyä askelta.

Messuista voi lukea lisää ITB Berlinin nettisivuilta: https://www.itb-berlin.com/

Tilastoja tämän vuoden messuista: https://www.itb-berlin.com/ITBBerlin/FactsFigures/ (Myöhemmin sivuille tulee vielä tarkempi analyysi tämän vuoden messuista.)

Lisätietoa Marc Aeberhardista: https://www.itb-berlin.de/en/Visitors/Events/ConventionSpeakers/PersonDetail.jsp?personId=485141

Lisätietoa Philipp Schmidtistä: https://www.itb-berlin.de/en//Visitors/Events/ConventionSpeakers/PersonDetail.jsp?personId=551084&pageTitle=Trend+Destinations+In+The+Luxury+Market&demark=yes

Teksti ja kuvat: Anniina Hannula, Jyväskylän ammattikorkeakoulun restonomiopiskelija