Lampaita, lehmiä ja Smakbyn Åland

Opintomatkamme kolmantena päivänä heräsimme hotelli Cikadassa ja nautimme hotellin aamupalan. Päivän ensimmäinen ja kenties odotetuin kohteemme oli Marskogenin lammastila, missä vihdoin pääsimme näkemään lampaita ja vieläpä silittelemään niitä. Tilan omistajat olivat iloisesti meitä aamusta vastassa ja kierrättivät meidät makkarantekotiloissaan ja kertoivat tuotteistaan. Tarjoilut olivat myös kohdallaan, sillä pääsimme maistelemaan tilan omia lammasmakkaroita Amalias limonadin kera. Kierroksen kuitenkin kruunasi lampaiden silittely ja selfieiden otto.

Marskogenista matkamme jatkui Mattas Gårdsmejerille eli pienelle perheyritykselle, joka tuottaa erilaisia meijerituotteita luomumaidosta. Meijerin omistajista Jennifer kertoi meille itse tilasta ja sen historiasta, jonka jälkeen kävimme katsomassa ja silittelemässä myös lehmiä. Tilalle oli juuri edellisenä lauantaina syntynyt uusi vasikka! Lopuksi Jennifer kierrätti meidät tilan eri tiloissa, mm. kahvilassa, leipomossa ja maitolassa ja tarjoili vielä oman tilan paistettua halloumi-juustoa.

Päivän kolmas ja viimeinen kohteemme oli Smakbyn missä kokki Michael ”Micke” Björklund meitä odottelikin. Smakbyn on ravintola, jonka liikeideana on tarjota aina hyvää ruokaa ja juomaa sekä myydä pientuottajien tuotteita pienessä myymälässä. Micken järjestämään ohjelmaan kuului eri tiloissa vierailua, kävimme mm. katsomassa tislaamoa ja kellaria. Seuraavaksi Micke oli järjestänyt meille kokkikoulun, jossa saimme valmistaa itsellemme aterian. Tällä kertaa menusta löytyi lammasta kahdella tavalla, kantarelleja, kasviksia ja perunamuusia sekä omenapaistosta vaniljakastikkeella. Myymälästä mukaan tarttui lopulta myös muutama viinipullo, jotta päästäisiin tutustumaan myös Ahvenanmaan juomakulttuuriin

Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä! Matkan odotuksina on ollut, että näkisimme ja pääsisimme silittämään lehmiä ja lampaita ja tämä odotus on nyt täytetty! Kaikki, mitä tulevina päivinä tapahtuukaan, on enää vain pelkkää plussaa!

Terveisin ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijat: Anniina Mäntyjärvi, Tomi Manninen, Silja Niskanen & Alisa Huisman