Mitä itseohjautuvuus oppimisessa on ja miten sitä buustataan?

Oppiminen tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuksia onnistua, virkistyä ja loistaa. Sujuvassa oppimisprosessissa oppija yleensä tietää, mitä häneltä odotetaan ja miten tavoiteltavaa osaamista harjoitellaan. Lisäksi uuden oppiminen on oppijalle itselleen usein merkityksellisistä ja tärkeää. Toisaalta tuttua on myös se, että oppimisprosessi ei etene. Oletko pysähtynyt pohtimaan millaisissa tilanteissa ja olosuhteissa oppimistyöskentely etenee ja milloin se jumittaa? Mitä silloin tapahtuu ja mitä ei tapahdu?

Sujuvan ja mielekkään oppimisen taustalla on usein itseohjautuvat työskentelytavat. Edward Decin & Richard Ryanin (1985) itseohjautuvuusteoria (self-determination theory) auttaa tarkastelemaan oppijan itseohjautuvuutta pintaa syvemmältä. Monille elämän osa-alueille soveltuva itseohjautuvuusteoria sopii oikein hyvin myös oppimisen ja oppijan tukemisen tarkasteluun.

Sujuvia oppimisprosesseja voi mahdollistaa kiinnittämällä huomioita itseohjautuvuusteorian kolmeen ulottuvuuteen: autonomiaan, kyvykkyyteen ja yhteenkuuluvuuteen. Näitä pidetään myös yksilön psykologisina perustarpeina, joiden toteutumisen voidaan ajatella mahdollistavan mielekästä oppimista.

Itseohjautuvuusteorian mukaan ihminen on aktiivinen toimija pystyen työskentelemään omien tavoitteiden ja päämääriensä saavuttamiseksi. Mitä tämä tarkoittaakaan ammatillisessa koulutuksessa uusien tietojen ja taitojen oppimisessa? Hyvä uutinen on se, että taikatemppuja ei tarvita, mutta esimerkiksi seuraavia asioita kannattaa huomioida.

Anna autonomiaa

Autonomian toteutuessa oppijalla on mahdollisuus tehdä itselleen sopivia ja omaa oppimistaan edistäviä valintoja. Kun oppijalla on vaikutusmahdollisuuksia, motivaatio tekemiseen ja uuden oppimiseen nousee hänestä itsestään (”haluan osata tämän”), eikä niinkään ulkoapäin (”tämä on pakko suorittaa”). Mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä valintoja vahvistaa näin myös oppijan sisäistä motivaatiota.

Autonomiaa voi lisätä

• tarjoamalla vaihtoehtoisia oppimistehtäviä, joista oppija voi valita omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan
• tarjoamalla oppimistehtäviä, joiden tekeminen voi suuntautua oppijan oman kiinnostuksen ja tarpeiden mukaan
• antamalla mahdollisuuden valita, missä järjestyksessä, miten, milloin ja millaisessa ympäristössä oppimistehtäviä tekee
• tarjoamalla erilaisia tapoja opiskella ja osoittaa osaamista.

Tue pystyvyyden tunnetta

Pystyvyyden tukemisella tarkoitetaan oppijan kokemusta siitä, että hän saa työskennellä haastavuustasoltaan sopivien tehtävien parissa. Tällöin oppija voi kokea osaavansa ja pärjäävänsä silloinkin, kun uuden tiedon tai taidon omaksuminen vaatii sinnikästäkin harjoittelua. Onnistumisen kokemukset lisäävät pystyvyyden ja kyvykkyyden tunnetta sekä luottamusta omaan oppimiseen. Jokainen on taitava jossakin asiassa ja sen huomaaminen on merkityksellistä.

Pystyvyyden tunnetta voidaan vahvistaa

• tarjoamalla oppimisprosessin alkuvaiheille pienellä ponnistelulla valmiiksi saatavia oppimistehtäviä – alun nopea eteneminen lisää sujuvuuden tunnetta
• palastelemalla oppimistehtävät pienempiin osiin – jokainen valmiiksi saatu tehtävä tuo onnistumisen kokemuksia
• lisäämällä erilaisia kannustavan palautteen paikkoja – lyhytkin palaute on merkityksellinen
• painottamalla palautteessa onnistumisia ja hyvää suoriutumista, ei pelkästään virheitä tai kehittämisen paikkoja.

Luo yhteenkuuluvuutta

Yhteenkuuluvuudella tuetaan yksilön perustavaa laatua olevaa tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Yhteenkuuluvuuden tunne voi syntyä niin kasvokkain kohtaamisissa kuin etäkontaktienkin avulla. Oppimisympäristön sosiaalisella ulottuvuudella on tärkeä merkitys ja sillä voidaankin vahvistaa oppijan yhteisöön kuulumisen ja turvallisuuden kokemisen tunnetta. Usein oppijayhteisöt ja -ryhmät ovat heterogeenisiä ja koostuvat erilaisista yksilöistä. Tällöinkin yhteisöllisyyden kokemusta voidaan vahvistaa tunnistamalla oppijoita yhdistäviä tekijöitä sekä antamalla tilaa ja arvostusta oppijoiden erilaisille yksilöllisille piirteille.

Yhteisöllisyys vahvistuu

• antamalla aikaa ja mahdollisuuksia keskinäiseen tutustumiseen oppimisprosessin alussa ja sen aikana – usein kahvipöytäkeskustelu voi olla arvokkain oppimiskokemus!
• luomalla avointa sallivaa ilmapiiriä, jossa erilaisille näkemyksille on tilaa ja niitä arvostetaan
• sopimalla yhteisistä toimintatavoista ja -periaatteista sekä pitämällä niistä kiinni
• etäyhteyksillä toimiessa vuorovaikutukseen ja psykologiseen turvallisuuteen panostamalla.

Mitä ajatuksia näistä heräsi, saitko uusia ideoita? Olitko ehkä jo aiemmin miettinyt tai toteuttanut tässä esitettyjä asioita? Miten tässä esitetyt asiat voisivat toteutua opetuksessasi? Itseohjautuvuutta oppimisessa voi lisätä esimerkiksi oppimistehtävien muotoilulla, kiinnittämällä huomiota kannustavan ja ohjaavan palautteen antoon sekä myönteisen ja sujuvan vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Itseohjautuvuuteen keskittyminen kannattaa oppimisprosessien suunnittelussa ja toteutuksessa – se lisää mielekkyyttä ja tuloksia niin oppimisessa kuin opettajankin työssä.

Kirjoittajat:

Mari Punna, lehtori, Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Hanna Frilander, kouluttaja, Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Minna Koskinen, asiantuntija, Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Kirjoittajat toimivat kouluttajina Itseohjautuvan oppimisen ohjaaminen -koulutushankkeessa. Hanketta rahoittaa Opetushallitus.

Lähde:

Deci, R. M. & Ryan, E. L. (2000). Self-Determination Theory and the Facilitation of Intrinsic Motivation, Social Development, and Well-Being. American Psychologist, 55(1), 68-78. Viitattu 15.8.2023. https://doi.org/10.1037/0003-066X.55.1.68

Lue myös muut aiheeseen liittyvät artikkelit:

Itseohjautuvuus oppimisessa ei ole itsestäänselvyys
Verkko-opiskelu haastaa luottamuksen ja läsnäolon