Turbinaattori

Liiketoimintayksikön tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta @Jamk
13.4.2012 Toimituskunta

Uudistava johtaminen – Uudistuva osaaminen Talk Show 20.4.2012

13.4.2012 Toimituskunta

Talk Show osa 2/3 starttaa pe 20.4.2012, klo 8:15 – 11:45 Kuokkalan Kartanossa! Osaava, innostunut ja luova henkilöstö on yrityksen menestyksen salaisuus – näin kerrotaan. Miten johtaminen tukee työyhteisön luovuutta, kun yritys kasvaa ja kansainvälistyy? Entä mitä tarkoittaa uudistava johtaminen yrityksessä, jolle leikki on asenne, joka vie eteenpäin? Toimitusjohtaja Juha Laakkonen kertoo Lappset Groupin tarinan […]

11.4.2012

TEKES: Päämääränä pelialan Hollywood

11.4.2012

Suomalainen peliteollisuus on kiistämätön menestystarina. Tekes valmistelee uutta ohjelmaa sen säilyttämiseksi maailman huipulla tulevaisuudessakin. Yksi ratkaisevimmista murrostekijöistä on pelien digitaalinen jakelu verkon kautta, jonka ansiosta pelinkehittäjä ei välttämättä tarvitse julkaisijaa. Muita merkittäviä muutoksia ovat pelien mobilisoituminen, uudet pelialustat, yhteisöllisyyden tuleminen peleihin sekä uudet ansaintamallit. Pelaajien profiili on samalla monipuolistunut. Lähes kaikki pelaavat, iästä ja sukupuolesta […]

11.4.2012

Menesty matkailuyrittäjänä – tunne lait & hinnoittelu! –seminaari 25.5.2012

11.4.2012
Tapahtumat

Malako -hanke järjestää toukokuussa seminaarin, jossa puhutaan tiukkaa asiaa. Päivän teemoina ovat matkailun lakiasiat sekä hinnoittelu ja aiheita saapuvat avaamaan pitkään matkailualan kehittämistehtävissä toiminut, erityisesti matkailualaan keskittynyt juristi, Ulla Huovinen (UH Consulting) sekä tuloksellisuusasiantuntija, ekonomiyrittäjä Timo Saranpää (Sadanpäämies Consulting).

5.4.2012 Blogivastaava

Sote-alan organisaatiot haastaa johtamisen tutkijat ja itsensä – henkilöstö ja asiakkaat mukaan muutosprosesseihin

5.4.2012 Blogivastaava
Kumppanuus Palvelujen kehittäminen

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on viime vuosina tapahtunut lukuisia uudistuksia, jotka vaikuttavat sekä palvelujen järjestämiseen että rakenteisiin. Jatkuvat muutokset ovat haastaneet sosiaali- ja terveysalan organisaatiot, niiden johdon, esimiehet ja henkilöstön. Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) koordinoi 3 vuotista merkittävää kansallista lähes 1,2 milj euron Tekes-rahoitteista tutkimusprojektia, jossa tutkitaan osallistuvaa innovaatiotoimintaa ja sen johtamista sosiaali- ja terveydenhuollon muutostilanteissa. Tutkimus […]

3.4.2012

Maaseutumatkailuasiakkaat ja -yrittäjät arvostavat kestävyyttä

3.4.2012
Maaseutu Palvelujen kehittäminen

Useat maaseutumatkailuyritykset toimivat jo monin eri tavoin kestävän kehityksen arvojen mukaisesti. Erityisesti luonnon arvostus, ekologisuus ja kulttuurinen kestävyys sekä asiakkaan arvostaminen ja palvelun laatu korostuvat toiminnoissa. Kestävyys koetaan luonnollisena osana yritysten toimintaa, joten sitä ei juurikaan painoteta asiakkaille eikä käytetä argumenttina markkinointiviestinnässä. Yritykset eivät vielä täysin hyödynnä kestävyyden eteen tekemäänsä työtä viestinnässä ja markkinoinnissa. Ympäristötietoisuuden […]

29.3.2012

Uutisia rakennerahastojen ohjelmakaudesta 2014-2020

29.3.2012

EU:n rakennerahastojen hallinnointi kevenee ja alueellinen päätöksenteko vahvistuu uudella ohjelmakaudella vuosina 2014–2020. Lähtökohtana on vahvistaa EUosarahoituksella toteutettavan toiminnan tuloksellisuutta ja keventää tuensaajien hallinnollista taakkaa. (sama vanha laulu…) EU:n rakennerahastojen ohjelmakaudelle 2014–2020 laaditaan vain yksi alueiden tarpeista lähtevä ohjelma-asiakirja. Se sisältää sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) että Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimet. (paluu vanhaan malliin) Hankkeiden haut, valmistelu, […]

23.3.2012

Kestävää kulttuurimatkailua kansainvälisesti!

23.3.2012
Tiedotus

European Institute of Cultural Routes on kerännyt yhteen matkailualan vaikuttajia Euroopassa ja Suomessa projektipartnerina toimii Jyväskylän ammattikorkeakoulu, jolla on pitkä kokemus matkailu- ja ravitsemusalan koulutuksesta sekä matkailualan kehittämistyöstä. INTERREG-rahoitteisen ”Cultural European Routes: Transfer Experiences, Share Solutions” -projektin (2012-2014, 1 935 495 €) tarkoituksena on siirtää hyviä käytänteitä sekä kehittää alueellisia menettelytapoja Euroopan kulttuurireittien (ECR) kehittämiseen, hyödyntäen kestävän kulttuurimatkailun työkaluja. Yhteyshenkilönä ja koordinaattorina JAMKissa toimii […]

23.3.2012

Uusi koulutushanke: Digitaalinen markkinointiviestintä pk-yrityksissä

23.3.2012
Digitaalinen markkinointi

JAMK on saanut Keski-Suomen ELY-keskukselta myönteisen rahoituspäätöksen digitaalisen markkinoinnin ja -viestinnän koulutushankkeeseen. JAMK koordinoi lähes 340.000 €:n suuruista hanketta, jossa keskitytään ensisijaisesti keskisuomalaisten pk-yritysten digitaalisen markkinoinnin, markkinointiviestinnän ja sosiaalisen median aiempaa parempaan hyödyntämiseen liiketoiminnassa. Koulutushankkeen toisena toteuttajaosapuolena on Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu. Hanketta lähdetään toteuttamaan 11 keskisuomalaisen yrityksen kanssa. Hankkeen toteutusaika on 1.3.2012 – 31.12.2013.

14.3.2012

Mitkä ovat (matkailu-) yrittäjien kolme perussyntiä?

14.3.2012
Palvelujen kehittäminen

Muun muassa tällä kysymyksellä heräteltiin Matkailusta laatua koko elämään – ryhmää etsimään uusia näkökulmia Malako -yrittäjien neljännessä työpajassa.

12.3.2012 Toimituskunta

Uudistava johtaminen mukana Parempi johtaa hyvin -seminaarissa

12.3.2012 Toimituskunta

Uudistava johtaminen -projekti on mukana Parempi johtaa hyvin -seminaarissa, joka järjestetään 13.3.2012 klo 13.30 – 18.00 Paviljongissa. Parempi johtaa hyvin -starttipäivässä käsitellään erilaisia johtamisen näkökulmia, kuullaan innostavia puheenvuoroja ja opitaan yhdessä yritysten haasteiden ympärille kootuissa työpajoissa.