Turbinaattori

Liiketoimintayksikön tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta @Jamk
3.1.2019

Tolokkua muuttuvassa maailmassa

3.1.2019
Kumppanuus Strategiatyö

Tämä on kirjoitus omista kokemuksista, jotka pohjautuvat yritysvierailuihin ja keskusteluihin yrittäjien kanssa. Keskusteluissa on käyty läpi eri toimialoilla ja kauempana kasvukeskuksista sijaitsevien yritysten tulevaisuuden suunnitelmia ja haasteita. Edellä mainittuja keskusteluja on käyty Hankasalmen yritysryhmähankkeen tiimoilta. Ensivaikutelman ei voi sanoa, että yritykset olisivat kehityksessä äärimmäisellä etureunalla, vaikka ne pärjäävät markkinoilla. Joku ”tolokku” heidän tekemisessään kuitenkin on, […]

12.12.2018

Hetki kansallispuistossa – kulinaarisen ruokaelämyksen kansainvälinen tuotteistaminen

12.12.2018
Maaseutu Palvelujen kehittäminen Ruoka

Kansainvälistyminen on merkittävä kasvun väylä matkailuyrittäjille. Syksyn 2018 Pk-yritysbarometrin mukaan jo 24 prosentilla pk-yrityksistä on kansainvälistä liiketoimintaa. Määrä on kasvanut vakaasti, mutta kansainvälistymiseen panostaminen on laskussa, mikä voi olla este tuloksekkaalle menestymiselle kansainvälisillä markkinoilla. Kansainvälistyminen saatetaan kokea vaikeana prosessina, mutta se on merkittävä askel kohti uutta. Uusille markkina-alueille menemiseen tarvitaan riskinottohalua ja valmiutta kehittää palvelua […]

10.12.2018

Pitääkö olla huolissaan?

10.12.2018
Maaseutu Projektityö Tiedotus

Keski-Suomen maakuntakala on upea ja uljas Keski-Suomen järvitaimen. Nyt kuitenkin herää kysymys, mikä on upean maakuntakalamme tulevaisuus? Historiaan katsoessa voi nähdä ja lukea suurista saalista eripuolilla Keski-Suomea. Ennen hienot koskireittimme mahdollistivat hyvät lisääntymisolosuhteet tälle arvokkaalle kalalle. Mutta historian saatossa koskireittejä perattiin puuteollisuuden tarpeisiin ja kutupaikkoja hävisi. Nyt koskireittejä on kuitenkin kunnostettu vastaamaan taimenten kututarpeisiin. Silti […]

3.10.2018

Restonomi YAMK-tutkinto työelämälähtöisesti verkko-opintoina

3.10.2018

Elokuun viimeisenä päivänä 36 uutta matkailu- ja palveluliiketoiminnan, restonomi, ylempi amk-opiskelijaa aloitti ensimmäistä kertaa Suomessa toteutettavan verkossa tapahtuvan monimonimuotokoulutuksen. Vaikka opiskelu tapahtuukin ajasta ja paikasta riippumatta verkossa, tarjotaan opiskelijoille mahdollisuus osallistua neljä kertaa vuodessa järjestettäviin tapaamisiin. Opiskelijat sijoittuvat maantieteellisesti koko Suomen alueelle ja jokunen suorittaa opintoja myös ulkomailta esim. Japanista, Saksasta ja Espanjasta käsin. Opiskelijoiden […]

11.9.2018

Projektipäällikön päiväkirjasta: sata ja kaksi pienyrittäjän tarinaa

11.9.2018

Suljen puhelimen hymyillen. Tavoite on täynnä ja sadas haastatteluaika merkittynä kalenteriin. Maantie ja kenttä kutsuvat vielä kerran satojen kilometrien tiettömän taipaleen taakse Toholammille. Vajaan vuoden aikana on valtateitä 4 ja 13 sekä niiltä lähteviä kymmeniä sivuteitä kurvailtu toistakymmentä tuhatta kilometriä. Useita auringonnousuja ja -laskuja on ihasteltu sekä ihmetelty luonnon muita ihmeitä. Aina ei ole toki […]

18.6.2018

JAMK koulutti uusia matkailuoppaita Jyväskylään

18.6.2018
Palvelujen kehittäminen

Monikulttuurinen ryhmä aloitti koulutuksensa Suomen Opasliiton kriteeristön mukaan viime maaliskuussa Jamkin avoimen ammattikorkeakoulun kurssilla. Opinnot koostuivat sekä matkailualan teoriatiedosta että käytännön harjoituksista sisältäen perehtymistä Suomeen ja Keski-Suomeen, historiaan, paikallisiin erityispiirteisiin sekä vetovoimaisiin kohteisiin. Koulutus järjestettiin poikkeuksellisesti englanninkielisenä, jotta esimerkiksi maahanmuuttajat voisivat osallistua. Ryhmä harjoitteli myös ensiaputaitoja ja kommunikaatiota. Toive matkailuoppaiden koulutuksesta tuli mm. paikallisilta matkailuyrityksiltä […]

4.6.2018

Onko sinun mahdollista pienentää vedenkulutustasi?

4.6.2018

Etelä-Afrikan lounaisosat ovat kärsineet kuivuudesta jo kolme vuotta, jopa pidempäänkin. Tällä hetkellä tilanne on kriittinen, Kapkaupungissa veden arvioidaan loppuvan ensi vuonna. Alueelle on julistettu hätätila vesitilanteen vuoksi ja kaikkia asukkaita kehotetaan osallistumaan työhön pelätyn Day Zeron välttämiseksi. Etelä-Afrikan suurin vedenkuluttaja on maanviljely ja luonnollisesti tämän suhteen on tehty paljon töitä. Hedelmät, kasvikset, viljat ja eläimet […]

25.5.2018

Yrittäjyysvalmiuksia ja uraohjausta tulkin välityksellä

25.5.2018

Tässä blogikirjoituksessa kerrotaan opettajan omakohtaisia kokemuksia, millaista oli opettaa tulkkien välityksellä maahanmuuttajille yrittäjyyttä ja uravalmiuksia. Projekti liittyy MAKA-hankkeeseen. Yrittäjyysvalmennus maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille Yksi osa projektia oli yrittäjyysvalmennus Saarijärvellä ja kohderyhmänä oli 13 maahanmuuttajataustaista henkilöä. Ryhmässä kaikilla ei ollut vielä tarvittavaa suomen kielen taitoa ja siksi toteutimme opetuksen tulkkien välityksellä. Tulkit olivat itsekin maahanmuuttajataustaisia ja osallistuivat myös […]

23.4.2018

Matkailuhanke – tuleeko niitä tuloksia, hyötyvätkö yrittäjät?

23.4.2018
Palvelujen kehittäminen Projektityö

Väitän, että mikään hanke ei voi luvata tuottavansa yritykselle taloudellista tulosta – ainakaan heti! Mikään hankerahoitus ei myöskään tuota yritykseen lisää työvoimaa eikä aikaa! Olen onnekas, koska sain projektipäällikkönä työskennellä Suomalaisella elämäntavalla maailmalle (SuoMa) -hankkeen rautaisten matkailualan asiantuntijoiden sekä aktiivisten yrittäjien kanssa. Saimme aikaan myös niitä kaivattuja tuloksia. Saariston ja keskisuomalaisten maaseutumatkailuyritysten (yhteensä 25 yritystä) […]

19.4.2018

Asenteiden, arvojen ja eettisten kysymysten viidakko maahanmuuttajien koulutuksessa

19.4.2018
Projektityö

Jyväskylän Ammattikorkeakoulun maahanmuuttajille suunnatussa yrittäjyyskoulutuksessa osana koulutuksen sisältöä oli työhyvinvointi. Erilaisista kulttuureista tulevien henkilöiden voi olla vaikea ymmärtää työhyvinvoinnin merkitystä, vaikka asiaa kuvaavat suomenkieliset sanat olisivatkin tuttuja. Pyrittäessä avaamaan maahanmuuttajille uusia ja abstrakteja käsitteitä, on hyvä kiinnittää huomiota erityisesti asenteisiin, arvoihin ja eettisiin kysymyksiin koulutuksen suunnittelussa ja oppimisen tukemisessa. Koska osallistujien kokemukset poikkeavat paljon opittavasta […]