Taste4Travel

Tarinoita matkailusta ja makumaailmoista | Stories about travelling and cuisine.
4.9.2016 jamkrestonomi

Yrttipuuhaa

4.9.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Kuivattavat yrtit kannattaa kerätä iltapäivällä sateettomien päivien jälkeen, silloin aamukastekin on haihtunut ja kuivattaminen sujuu nopeammin. Mankolan avomaaviljelyssä kasvaa kaksi lavallista yrttejä. Satoisia ovat salvia, mäkimeirami, persilja, rosmariini, kurkkuyrtti, tilli, timjami, sitruunamelissa, lipstikka, rakuunat & mintut. Haastavia puolestaan ovat basilika ja korianteri. SÄILÖNTÄMUOTONA KUIVAAMINEN – PELLOLTA PURKKIIN Yrtit kuivuvat hyvin kuivassa, alle 30 asteisessa huoneenlämmössä. […]

30.8.2016 jamkrestonomi

Kasvimaan vierestä kerättyä

30.8.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Mankolan kasvimaalla tai sen laidalla kasvaa paljon nokkosia, sen huomasin jo keväällä puuhatessamme kasvilavojen parissa valmistelutöitä kylvöjä ja istutuksia varten. Keräsin tienoolta nokkosta kuivattavaksi ja ryöppäsinkin jonkun erän silloin. Olisi pitänyt kerätä vielä enemmän, että olisi saanut kunnolla pakkaseen talveksi. Nokkonen, oma superruokamme, unohdetaan ihan suotta kevään ja uusien versojen jälkeen. Juuri tähän loppukesän – […]

10.8.2016 jamkrestonomi

Viljelykesän vastoinkäymisiä

10.8.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Mihin se kesä vilahti? Edellisessä jutussa kerrottiin, mistä Mankolan viljelyprojektissa on kyse. Pari suhteellisen sateista kesäkuukautta on mennyt yhtätoista kasvilavaa viljellen, satoa on jo kerätty ja vielä paljon tulossa. Viljelmällä on sattunut ja tapahtunut monenlaista, paljon olemme oppineet ja pikkuongelmiltakaan emme ole välttyneet. Kerromme työmme tuloksista myöhemmin, nyt jotain siitä raadollisemmasta puolesta. Kiitos jo tähän astisesta viljelykaveruudesta […]

23.5.2016 jamkrestonomi

Mankolan viljelyprojekti starttaa

23.5.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Syyskuussa 2015 restonomiopiskelijoita yhdessä Slow Food Keski-Suomen kanssa osallistui Mankolan yhtenäiskoulun vuosittaiseen Makosa -tapahtumaan. Kyseessä on iloinen koko perheen aktiviteettipäivä Mankolassa, me kerroimme Slow Foodista ja kävijät saattoivat osallistua suomalaisten viljojen ja kasvien tunnistamistehtävään. Tuon tapahtuman jälkeen tuli ajatus siitä, että mitäs jos tekisimme yhteistyötä myös viljelyn puitteissa. Tiesimme, että Mankolan koululla on kasvihuone ja […]

30.4.2016 jamkrestonomi

Glada Vappen – Kokemuksia sulatellen kotona

30.4.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Viikko Ahvenanmaalla vierähti nopeasti, nyt on aika sulatella kaikkea kokemaamme. Kuten blogikirjoituksista näkyy, sulattelemista riittää! Opiskelijat pohtivat kokemusta oppimispäiväkirjoissaan, sanallisesti, kuvin ja videon välityksellä. Lisäksi he valmistelevat reissusta esitykset pienryhmissä – näin pääsevät muutkin kuin matkalla olleet mukaan vielä toukokuussa. Opimme erittäin paljon Ahvenanmaasta ja erityisesti tietysti kaikesta ruokaan ja matkailuun liittyvästä. Ahvenanmaan työttömyysprosentti on […]

30.4.2016 jamkrestonomi

Amalian limonadi ja muita tarinoita

30.4.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Viimeinen vierailukohteemme oli Amalias limonad –tehtaalla Lemlandin kunnassa, missä Tony Asumaa kertoi meille limonaditehtaan toiminnasta. Tehtaan tilat ovat entisessä vanhassa ladossa, joka on uudistettu kokonaan, ja yläkerrassa on pieni ”showroom”, jonka voi myös vuokrata omaan käyttöön. Kaikki tuotteet tehdään käsityönä. Limonadeja löytyy Ahvenanmaan lisäksi esimerkiksi muutamista helsinkiläisistä ravintoloista. Makuja löytyy yhteensä kahdeksan: mustikka, mansikka, vadelma, […]

28.4.2016 jamkrestonomi

Päivä täynnä toimintaa

28.4.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Aamu alkoi tänäänkin aikaisin, mutta onneksi aurinkoisissa merkeissä. Kerkesimmekin odotella aurinkoista päivää koko viikon ja se sattui sopivasti, kun suuntasimme avomeren rannalle saaren pohjoisimpaan osaan. Ensimmäisenä vierailimme Getan kunnassa, HavsViddenin neljän tähden hotellikylässä, joka säteili harmonisuudellaan. HavsVidden on rakennettu aivan meren rannalle ja saapumisen paikanpäälle voi tyylikkäästi hoitaa myös helikopterilla tai saapumalla vesiteitse vierasvesisatamaan. Merimaisemaa […]

27.4.2016 jamkrestonomi

Mickes Mat

27.4.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Keskiviikkona suuntasimme aamusta heti Smakbyhyn tapaamaan Strömsöstäkin tuttua kokkia Michael Björklundia. Smakbyssä Micke esitteli ravintolatoimintaansa ja piti meille mielenkiintoisen kierroksen rakennuksessa, joka sisälsi muun muassa käynnin tislaamossa, viinikellarissa ja keramiikkapajalla. Vinkkinä voimme paljastaa, että tuliaiseksi Mickelle kannattaa tuoda hieno ovi, niin saatat saada jopa kolmen ruokalajin illallisen! Tutustuttuamme Smakbyhyn, lähdimme hakemaan tarvittavia raaka-aineita paikallisilta tuottajilta. […]

26.4.2016 jamkrestonomi

Määränpäänä Maarianhamina

26.4.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

Toisen päivän aamuna heräsimme hieman virkeämpinä uuteen päivään ja valmiina uusiin seikkailuihin. Aamupalan jälkeen suuntasimme pienellä kiireellä jälleen lautalle ja kohti Ahvenanmaan pääsaarta. Matka kesti reilu pari tuntia ja perillä ensimmäisenä pysähdyksenä oli Bomarsundin linnoitus. Kuvailimme hetken ympäristöä ja nautimme raikkaasta kevätsäästä. Moni huomauttikin matkan aikana, kuinka kevät on Ahvenanmaalla paljon pidemmällä kuin Suomessa. Räntäsateesta […]

25.4.2016 jamkrestonomi

Kohti Ahvenanmaata!

25.4.2016 jamkrestonomi
Retkikeitin - historian havinaa

On maanantaiaamu ja kello herättää jo viiden jälkeen. Tästä voisi päätellä, ettei kyseessä ole aivan tavallinen kouluviikon alku – ei olekaan, lähdemme opintomatkalle. Saimme jo syyslukukauden puolella kuulla mahdollisuudesta päästä matkalle Ahvenanmaalle. Ja juurikin tämä matka on alkamassa! Matkan yhtenä päätarkoituksena on kehittää ruotsikielen taitoja. Aikaisempien opintojen ja vajaan kahden kuukauden kielivalmennuksen jälkeen meidän tulisi […]