Leikkivietti – kuoleva käsite(kö)
Kesälomakamppeita vaatekaapista etsiskellessä eteeni sattui laatikko, jossa oli vanhoja tehtäviä, JAMKista ja yliopistolta. Vuosien varrella tehtävät ovat palvelleet ystäviä ja sukulaisia oppimisen tukena ja en vaan henno heittää kaikkia pois.
Pengoin mielenkiinnolla laatikkoa ja kas, siellä oli taidekasvatuksen opintoihin liittyvä artikkelitehtäväni vuodelta 1996: Schillerin leikkivietin käsite esteettisessä kasvatuksessa. Artikkeli on mielestäni kestänyt hyvin aikaa vaikka täytyy myöntää, että tekstini on aika provokatiivinen ;-).
Kuvalähde: Ludovike Simanowiz: Friedrich Schiller (1794), Wikipedia
LEIKKIVIETTI – kuoleva käsite(kö)?
Nykyään ei kysytä, haluammeko katsoa kuvia – kuvat syöksyvät tajuntaamme tiedotusvälineiden, multimedian ja Internetin välityksellä. Ne tavoittavat vastaanottajan eri aistien kautta ja muokkaavat ajatuksiamme ja tunteitamme monilla eri tasoilla. Katsoiko Friedrich von Schiller jo 1700-luvulla tulevaisuuteen? Onko nyky-yhteiskunnassa leikkivietti unohdettu? Elävätkö tulevaisuuden lapset virtuaalimaailmassa, jossa esteettinen kasvatus on vain muisto menneilta ajoilta?
Ihmisen pyrkimys kohti tietoa huolestutti Friedrich von Shilleriä jo 1700-luvun lopussa. Hän oli huolissaan ihmisestä yksilönä: ihminen oli hänen mukaansa kadottanut harmonian, ehjän kokonaisuuden. Kirjeissään esteettisestä kasvatuksesta hän pohtii taiteen olemusta. Schiller ihaili antiikin Kreikkaa, missä vallitsi kauneuden ja hyvän harmonia – luonto ja humanismi olivat sopusoinnussa.
Tunteet ja järki muodostivat orgaanisen kokonaisuuden. Mutta ykseys oli hajonnut, koska ihminen on pyrkinyt kohti tietoa.
Schillerin ihmiskäsitys jakaantuu kahteen eri puoleen: muotoon ja ainekseen. Muoto, joka on ihmisen persoona, on muuttumaton, ikuinen ihmisessä ja se on Jumalan antama. Aines taas on olotila, johon aistit ja tunteet vaikuttavat ja johon materia vaikuttaa. Nämä kaksi hän edelleen ryhmitteli vietteihin, jotka ovat toimintaa ohjaavia lakeja. Ainevietti pitää ihmisen kiinni aistimaailmassa, tunteiden alueella ja se on vastaanottavainen, pyrkii muutokseen ja elämän ylläpitämiseen. Muotovietti taas sitoo ideoiden maailmaan ja moraalin lakeihin, arvon säilyttämiseen. Ne eivät toimi erillään vaan yhdessä ja tavoitteena viettien välillä on harmonia.
Jotta ihminen saavuttaisi harmonian, ehjän kokonaisuuden, tarvitaan näitä yhdistämään leikkivietti, jonka avulla saavutetaan todellinen ihminen kokonaisuutena. Leikkivietin avulla todellisuus voidaan kohdata kevyemmin eikä velvolllisuus tunnu pakolta, koska kaikkea seuraa halu. Motivaatio saavutetaan leikin avulla. Leikkivietti yhdistää elämän jatkumisen ja ikuiset arvot. Se ei ole itsenäinen toiminto, vaan se on symboli ainevietin ja muotovietin väliselle harmoniselle yhteisvaikutukselle. Leikkivietissä kohtaavat kuva ja käsite, välitön tunto ja järki.
Schiller puhuu myös elävästä muodosta (Das leben Gestalt), joka tarkoittaa, että muotojen ja ideoiden maailma tulee eläväksi, kun se tulee leikkivietin alueelle. Leikkivietin alueella ihminen on vapaa.
Ihminen otti ensimmäisen askeleen kohti leikkiä eli lumoa, kun hän pyrki vaikuttamaan omaan aistitodellisuuteensa. Scheinin (lumon) avulla ihminen irtautuu hyödyntavoittelusta; kauneuden ja taiteen kokemus ei liity omistamiseen vaan siihen, mitä lumo saa aikaan. Scheinin alueella ihminen olisi vapaa, tahtova olento, jolla olisi äärettömät mahdollisuudet. Silloin ihminen saavuttaa taiteessa harmonian ja muuttuu esteettiseksi kokonaisuudeksi.
Yli 200 vuotta on kulunut Schillerin kirjoittamista kirjeistä, mutta olemme yhä samojen kysymysten edessä. Elämme tietoyhteiskunnassa, jossa pyrkimys tietoon on vain lisääntynyt samalla kun taideaineiden määrää kouluopetuksessa supistetaan.
Puhutaan verkottumisesta, tiedon valtatiestä ja virtuaalimaailmasta. Lapsi oppii mallista eli aikuinen toimii käyttäytymisellään mallina, mutta jossa lapsi myös aktiivisesti valikoi sitä, mitä hän jäljittelee. Jos aikuisten maailmassa ei ole sijaa mielikuvitukselle eikä leikille, ei tulevaisuuden lapsetkaan arvota niitä.
Esteettistä kasvatusta tarvitaan, jotta ymmärtäisimme omaa kulttuuriamme kokonaisuutena. Sen tavoitteena on antaa kaikille välineitä itsensä ilmaisuun, kokemusten ja elämysten vastaanottamiseen. Alle kouluikäisen lapsen kehitys on hyvin kokonaisvaltaista. Lapsii tutkii maailmaa kaikilla aisteillaan ja mikäli hänen tutkimushaluaan ei lannisteta, soveltaa saamiaan kokemuksia uusiin tilanteisiin. Lapsi, joka ei leiki, kykenee harvoin rikkaaseen kuvalliseen ilmaisuun.
Markkinavirrat syytävät kauppoihin yhä enemmän lapsille tarkoitettuja PC-pelejä ja romppuja: Opi aakkoset, opi numerot, opi muodot ja väri – multimediaa! Vauvoille on omat selkonäppäimistönsä, jotta pikkuruiset sormet osuisivat varmasti oikeaan näppäimeen. Onko oikein, että lapsi opettelee koneen avulla jopa puhumaan toistamalla mekaanisen äänen perässä ”äiti”.
Lasten taidekasvatuksessa voi toki käyttää tietokonetta apuvälineenä, kunhan se ei ole itse tarkoitus. Alle kouluikäinen lapsi voi konkreettisesti nähdä ja oppia sähköisen kuvan tekemistä. Hyvät grafiikkaohjelmat antavat mahdollisuuden käyttää tietokonetta lasten kuvallisessa ilmaisussa, varsinkin värien osalta.
Lähteet:
Hokkala, Kirsi. 1991. Lasten taidekasvatus. Hämeenlinna: Kirjayhtymä
Tikkanen, Tiina. 1987. Schillerin kirjeet esteettisestä kasvatuksesta. Jyväskylän yliopiston julkaisusarja nro 22.