Pirinä

Pirjon ajatuksia kasvatuksesta, opetuksesta ja kirjastosta.
4.1.2010 Pirjo Pohjolainen

Kirjan ja sähköisen median yhteensovittaminen, osa 1: Kindle2

4.1.2010 Pirjo Pohjolainen
E-aineistot Kirjasto

Ah, vihdoin se saapui – kauan odotettu Kindle2. T. Makkonen, JAMK Kirjaston verkkopalvelutiimin vetäjä, tilasi Amazonilta Kindlen kirjastolle testiin. Ensivaikutelma Kindle2-lukulaitteesta oli hyvä -se tuntui käteen sopivalta,  kevyeltä ja näppärältä. Sähköiseen paperiin perustuvaan lukulaitteeseen on yritetty saada kirjamaista ulkoasua isolla näytöllä. Saadessani Kindle2:n sille oli ladattu muutamia tiedostoja, e-kirjoja Gutenberg-projektista, luentomateriaalia PDF-muodossa,  audiona oli Juhani Ahon tuotantoa. […]

28.12.2009 Pirjo Pohjolainen

Tinaa ja toivomuksia – kansanperinteitä

28.12.2009 Pirjo Pohjolainen
Kasvatus Opetus

  Tinaa valetaan uudenvuoden aattona joukolla perheessä tai ystäväpiirissä (miel.selvinpäin). Nykyisin kaupassa oleva uudenvuoden tina on kirjasinmetallia ja hevosenkengän muotoinen, sillä hevosenkengän uskotaan tuottavan onnea. Tinaa valettaessa on nykyisin tapana, että jokainen valaa oman tinansa. Aikaisemmin tinan valajaksi valittiin yleensä sellainen, jolla oli taito muita paremmin selitellä valosten salaisuuksia.  Tinan ja sen varjokuvan avulla voidaan […]

20.12.2009 Pirjo Pohjolainen

E-aineistojen uusinnat

20.12.2009 Pirjo Pohjolainen
E-aineistot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto hankkii suurimman osan elektronisista aineistoistaan Kansallisen elektronisen kirjaston, FinELibin kautta. Aineistojen käyttöä seurataan joko suoraan palvelusta saaduilla tilastoilla tai FinELibin kautta saaduilla tilastotiedoilla ja tunnusluvuilla. FinELib-aineistoista lasketaan tunnuslukuja, jotka kuvaavat aineiston käytön tehokkuutta,  katsotun artikkelin hintaa sekä ”hinta per haku”,  joka puolestaan kuvaa yhden aineistossa tehdyn haun hintaa tilaavalle organisaatiolle. Näiden lisäksi […]

13.12.2009 Pirjo Pohjolainen

Vuoropuhelun esteet ja MINÄ -viestit

13.12.2009 Pirjo Pohjolainen
E-aineistot

Lions Quest -ohjelma: Vuoropuhelun esteet. – Jos puhuja ja kuulija eivät ole samalla aaltopituudella, vastaanottaja sulkee kommunikointikanavat ja keskustelu on ohitse. Näitä vuoropuhelun esteitä ovat: Komentaa: Mene välittömästi siivoamaan huoneesi! Nyt kyllä teet sen! Uhata: Jos et heti tottele niin saat selkääsi! Tämä on sitten viimeinen kerta kun…tai… Saarnata: Minähän olen tuhat kertaa sanonut, ettei […]

8.12.2009 Pirjo Pohjolainen

WSOYPron verkkokirjoihin kiinteät osoitteet

8.12.2009 Pirjo Pohjolainen
E-aineistot Kirjasto Opetus

E-kirjat näkyviksi ja käyttö käteväksi  -hankkeessa pilotoitujen WSOYPron verkkokirjojen parannusehdotuksia on viimein alettu toteuttaa: verkkokirjoille on saatu kiinteät verkko-osoitteet, jolloin e-kirjoihin voi linkittää suoraan. Tähän saakka kirjastot ovat joutuneet luetteloimaan kirjalinkit palvelun etusivulle. Myös opettajien palaute linkitysmahdollisuuden puuttumisesta ja hankaluus opetustilanteessa yksittäiseen e-kirjaan viittaamisessa oli selvä puute.  Nyt kun yksittäinen e-kirjatietue on linkitettävissä, se voidaan […]