Pirinä

Pirjon ajatuksia kasvatuksesta, opetuksesta ja kirjastosta.
19.2.2012 Pirjo Pohjolainen

Kirjasto mukana Basaari goes mobile -tapahtumassa

19.2.2012 Pirjo Pohjolainen
E-aineistot Kirjasto Opetus

 JAMKissa on reilun vuoden ajan järjestetty opetusteknologian basaareita eri aiheista, verkko-oppimisen parhaat käytänteet, opetuksen videointi, sosiaalisen median työkalut, ACP:n uudet ominaisuudet, kirjaston uudet e-aineistot ja palvelut.  Esittelijöinä JAMKin osaajia ja taitajia. Tapahtuman järjestää JAMKin opetusteknologian kehittämisryhmä ja se kiertää eri kampuksilla. Opetusteknologian hyödyntäminen on avannut luokkahuoneiden ovia ympäröivään maailman ja samalla tuonut oppimisen maailmoista kiinnostuneita […]

8.2.2012 Pirjo Pohjolainen

Tablet-markkinat kiihtyvät

8.2.2012 Pirjo Pohjolainen
E-aineistot

Taloussanomien artikkeli Androidit paisuivat tablet-markkinoilla (2012) uutisoi, että tablettien toimitukset kauppoihin ja jälleenmyyjille kasvoivat vuodessa 10,7 miljoonasta kappaleesta 26,8 miljoonaan tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin arvion mukaan. Markkinajohtajana Apple edelleen, mutta Android-tabletit kasvattivat markkinaosuuttaan vuodentakaisesta 29 prosentista 39 prosenttiin. Microsoftin osuus tablet-markkinoinnista kasvoi nollasta 1,5 prosenttiin, em. tutkimusyhtiö laskee. Tietokone-lehti (Pitkänen 2012) puolestaan uutisoi, että kehittyvät maat […]

31.1.2012 Pirjo Pohjolainen

Lukulaitteista raportoitua – eReading-hanke

31.1.2012 Pirjo Pohjolainen
E-aineistot

eReading-hankkeen viimeisin suomenkielinen tulosraportti sisälsi mielenkiintoisia uutisia lukulaitteista. Suomenkielinen tulosraportti on luettavissa täällä. Raportissa esitellään muun muassa Hufvudstadsbladetin lukulaitekokeilun tuloksia, WSOY:n ensimmäistä iPad-kaunokirjaa Taroa ja Sanoma Magazines Finlandin eReading-konsepteja. Viestinnän keskusliiton uutiskirjeessä mainitaan myös mielenkiintoinen raportti lukulaitteiden vuorovaikutuksellisuudesta:  Harri Heikkilän ja Merja Helteen marraskuussa julkaistu väliraportti, Visuality and interactivity in the new publishing. Poiminta Viestinnän […]

14.1.2012 Pirjo Pohjolainen

Kirjasto ja digiaika

14.1.2012 Pirjo Pohjolainen
Kasvatus Kirjasto Opetus

Globaalitalous ja digiaika edellyttävät uusia taitoja – tietoa tuotetaan yhä enemmän ja tietomassan ymmärtäminen luo yhä enemmän älyllisiä haasteita. Lukijan on otettava selvää monenkirjavasta, joskus keskenään ristiriitaisesta, monitulkintaisesta tai hämmentävästä tiedosta. Don Tapscot (2010) toteaakin teoksessaan Syntynyt digiaikaan, , että Internet-tiedonhaun tekeminen on ilmeisen erilainen toimenpide kuin kirjan lukeminen.  Samoja taitoja se toki vaatii, mutta […]

2.1.2012 Pirjo Pohjolainen

Joulupukki toi Bedpalin

2.1.2012 Pirjo Pohjolainen
E-aineistot

Insinöörin vaimona minulla on onni saada lahjaksi kaikenlaisia uusia teknisiä vempaimia, esim. GPS, jonka tervehdysteksti ”nyt et eksy Pirjo”, ilahdutti suuresti kuin myös saamani veivattava sireenillä ja lampulla varustettu ”metsäradio”. Nyt pukki toi Bedpalin. Bedpalin avulla voit käyttää kannettavaa tablettia tai tietokonetta mukavasti sängyllä tai sohvalla sekä lukea lehtiä ja kirjoja. Näin siis lupaa mainos, joten loin testiympäristön […]